Kuningas ja ruusu

Luku 7: Palatsi yläilmoissa

Aurinko valaisee sillan, pakottaa Endelionin viemään kädet silmiensä suojaksi. Kuun metallinen pinta heijastaa valoa entisestään, maailman kirkkaus voisi sokaista varomattoman.

Endelion astuu seurueensa kanssa metallinhohtoiseen maailmaan, sukeltaa sisään itse luomaansa todellisuuteen. Keinotekoisen kuun kadut ja talot alkavat jo muistuttaa todellisia kortteleita. Kaiken keskeltä kohoaa keskeneräinen, yksityiskohtainen linna. Sen näkeminen kohottaa hymyn Endelionin huulille.

Seurue kulkee halki vajavaisen kaupungin, suuntaa suoraan linnaan. Pylväät ovat vasta rakentumassa, mutta katto on jo paikallaan, sali on suuri ja täynnä valoa. Endelion tarkkailee Lyran ja Ingonin ilmeitä. Jopa sulkeutunut Ingon tuijottaa silmät suurina kattoon piirtyviä kuvioita, valkoista merkkiä, johon kaikki päättyy. Sama merkki, joka löytyy valkealla merkittyjen ihoilta.

"Endelion..." Lyran äänessä on uteliaisuutta. "Tuleeko tästä palatsista tarkoituksella mahdollisimman erilainen kuin omastasi Valierissa?"

Endelion virnistää sanoille. Ovela nainen.

"En voi varsinaisesti sanoa sinun olevan väärässä", kuningas hymähtää. "Valierin linna ei ole minun linnani. Ymmärtkö? Se on aivan yhtä kierrätettävissä kuin me hallitsijatkin."

Lyran silmät ymmärtävät. Miten kaunis nainen onkaan. Endelionin sormenpäissä asti kihelmöi, kun hän katsoo Lyraa, tämän kasvoilla välkkyvää valoa. Hetken mielijohteesta Endelion vetää Lyran syrjempään, jättää muun seurueen ihmettelemään edistynyttä yläilmojen palatsia.

"Minusta tuntuu, että me molemmat tiedämme, miksi tämän maailman täytyy syntyä", Endelion kuiskaa auringon tanssiessa ikkunaa vasten hänen edessään. Hehku polttaa silmiä, mutta Endelion ei käänny. "En välitä siitä, kuinka monta vuotta meiltä kestää rakentaa toinen maailma Krielin saarien yläpuolelle. Meillä on ongelma niin veden kuin elinkeinojenkin kanssa, mutta minä ratkaisen sen kaiken. Minulla on Ingon ja mitä yhteistyökykyisempiä tiimejä. He ovat etevämpiä kuin uskalsin toivoa."

Lyra nyökkää. Nainen säästää sanansa myöhemmälle, antaa kuninkaansa puhua.

"Minä sysään tämän vain alulle", Endelion sanoo hymyillen. "Seuraavat valkeat hallitsijat saavat jatkaa sitä, minkä minä herätin eloon."

"Endelion..." Lyran silmissä ei enää kiillä. "Sinä tarvitset yläilmojen Krieliä luodaksesi valkoisen imperiumin, etkö tarvitsekin? Pommi, linna... kaikki vain, jotta voit tarpeen tullen tuhota joka ikisen mustan. Rikkoa systeemin."

Väristys kulkee Endelionin kehossa, kun hän ymmärtää, kuinka paljon Lyra on ymmärtänyt vain lukemalla häntä. Edes Solas ei tiedä kaikkea siitä, mitä Endelion on Krielin varalle suunnitellut. Endelionin luotetuimman miehen sisko katsoo häntä kuin tämä tietäisi hänen jokaisen ajatuksensa. Joskus katse on niin vahva, niin syvänsininen, että Endelionista tuntuu Lyran olevan vain hänen mielikuvitustaan.

Endelion vie sormen huulilleen.

"Ssh, meidän ei pitänyt keskustella siitä vielä", mies sanoo hymyillen. "Mutta nyt, kun sinä aloitit... Kyllä, Lyra, minä aion rikkoa systeemin."

"Siitä haaveilee varmasti eräs toinenkin henkilö."

"Epäilemättä", Endelion naurahtaa. "Minä aion ehtiä ennen Remiä. Omalla tavallani."

"Entä, jos saatkin imperiumisi aluille ja seuraavat valitut lapset kääntävät sille selkänsä?"

"Eivät he käännä", Endelion sanoo hymyillen, rakastaen kyseenalaistusta Lyran äänessä. Hän ei sietäisi naista rinnallaan, jos tämä nielisi pureskelematta kaiken, mitä hän sanoo. "Kuten sanoin, Valierin linna on ja pysyy. Se on yhtä kierrätettävissä kuin me hallitsijatkin. Kun seuraavat valitut lapset syntyvät, minä olen yhä hengissä. He taistelevat vasta sadan vuoden täytyttyä, minun kuoltuani. Minulla on kahdeksantoista vuotta aikaa kuiskia heidän korviinsa linnassa, jossa he kasvavat aikuisiksi odottaen taisteluaan tulevaksi."