Kuningas ja ruusu

Luku 23: Lintunen

Solasin käsi lepää vielä Lilikan ympärillä, kun oveen koputetaan. Unen utuinen harso repeytyy, Lilika kiskaisee itsensä ylös sängystä ja asettelee peiton siten, että Solasista näkyy vain aavistus pehmeästä, mustasta hiuskuontalosta.

"Teidän korkeutenne?"

Lilika avaa oven. Jälleen yksi viestinviejä. Lilika jää seisomaan ovensuuhun, jotta nainen ei näe sängyssä vielä nukkuvaa Solasia.

"Oi, olen pahoillani, teidän korkeutenne", nainen nyökkää kohti Lilikan silkkistä yöpukua, "mutta tuon kiireellistä viestiä Colarista."

Colarista? Lilikan kehoa kipristelee, epämukava tunne leviää rinnasta raajoihin.

"Ethé Lorian on löydetty. Häntä yritettiin salakuljettaa maihin, mutta useiden komplikaatioiden kautta häntä kuljetetaan nyt tänne. Hänen pitäisi olla täällä alle kahdessa tunnissa. Valmistautukaa kuulusteluihin."

Unisilla silmillään maailmaa katsova Lilika miltei kysyy, vihdoinko hänen osallisuutensa on paljastunut, vihdoinko häntä kuulusteltaisiin ruusuista. Sitten ymmärrys leviää kehoon. Se tuo mukanaan suuttumuksen. Lilika olisi itse kuulustelija.

"Mitä tarkoittavat 'useat komplikaatiot'? Onko panttivankia vahingoitettu fyysisesti?"

"Ei, teidän korkeutenne. Ne, joiden laivassa valitun lapsen äiti tuodaan, osaavat referoida tilanteen teille paremmin. Minä tiedän vain, että hänet on vihdoin löydetty ja hänet toimitetaan tänne oitis."

Lilika nyökkää, huiskauttaa kättään sen merkiksi, että nainen voisi poistua. Oven sulkeuduttua Lilika vie kädet kasvoilleen, hengittää raskaasti, yrittää estää itseään hyperventiloimasta. Hengitys kiihtyy, ahdistus täyttää rintakehän. Lapsikuningatar lysähtää oven taakse, painaa pään polviinsa, vapisee hetken.

"Lilika?" Solas murahtaa sängystä. Mies nostaa sotkuisen päänsä ja kohtaa Lilikan itkuiset, suuret silmät. "Lilika, mitä on tapahtunut?"

"Ethé on löydetty", Lilika sopertaa, vaikka tietää, ettei hänen pitäisi puhua ruusujen asioita Solasille. "He tuovat mustan äidin tänne, ja minun on tarkoitus kuulustella häntä, vaikka minun piti pelastaa hänet. Voi, Remi... Hän tulee hajoamaan. Näin ei pitänyt ikinä käydä. Remi luotti minuun."

Solas tuijottaa, kuinka Lilika nostaa vapisevan ruumiinsa lattialta ja astelee rivakasti valkealle pöydälleen. Pienet kädet kirjoittavat kirjeen, muste piirtää vihaisia koukeroita paperille. Kun kirje on valmis ja Lilika pukeutunut, päättäväiset silmät kertovat ennen suuta Solasille, mitä seuraavaksi tapahtuu.

"Minun täytyy toimittaa tämä kirje Remille nyt heti", Lilika sanoo. "Tuletko kanssani käymään kaupungissa, jotta liikkeeni eivät näytä epäilyttäviltä kenenkään silmissä? Nopein mahdollinen ruusukontaktini asuu vain muutaman kilometrin päässä linnasta."

Solas vetää nopeasti vaatteet ylleen tuijottaen päättäväistä, tarmokasta tyttöä edessään. Lilika tietää, mitä tekee, vaikka paniikki ohjaa hänen jokaista liikettään.

"Tietenkin minä tulen mukaan. Minähän olen sinun henkivartijasi."

Lilika hymyilee. Siitä on hiljalleen tullut heidän oma vitsinsä, henkivartijuudesta. Lilika on Krielin paras miekkailija, hän ei ole koskaan tarvinnut henkivartijaa. Holhoaminen johtuu täysin Endelionista. Sille nauramisesta on tullut heidän arkipäiväänsä.

Kaupungilla käy vilske. Ihmiset kulkevat töihinsä, kuningatarta kumarretaan kaikkialla, minne hän meneekin. Suunnattoman pitkän Solasin ja oman valkean viittansa kanssa Lilika ei voi kulkea huomaamattomasti missään. Hän pysähtyy lyhyille puheenvuoroille kansalaistensa kanssa, suo ystävällisiä hymyjä vihanneksia tai kukkia myyville rouville. Metallista tehtyjä, huolittelemattomia leluja myyvältä lapselta Lilika ostaa kaikkein kalleimman ja pistää Solasin kantamaan metallihevosta pitkin katuja. Solas vain hymyilee.