Kuningas ja ruusu

Luku 28: Aamun kulta

Metallisen kaupungin kadut hehkuvat nousevassa aamussa. Endelion astelee kaduilla sivellen tuoreita pintoja, tutkien vasta asennettuja ovia ja hiljaisia, asumattomia huoneita. Jos kaikki ei olisi niin uutta, vastarakennettua, pilvien maailma näyttäisi hylätyltä, ilmoihin jätetyltä. Endelion virnistää ajatukselle.

Ingon tekee listaa kaikesta, joka pitäisi korjata. Kattoja, joiden pinta pitää uusia, jotta ne kestäisivät, etäisyyksiä, jotka tulee uudistaa, jotta muodot eivät tuhoa toisiaan. Yläilmat pitää tuntea voidakseen asettua niihin asumaan. Endelionia huvittaa seurata Ingonia, joka pöyristyy milloin pihojen porteista, milloin metallisista seinistä, jotka eivät kestä käytössä. Mies pudistelee päätään ja kirjoittaa asioita vihkoonsa muistiin sotkuisin ottein. Endelion ei puutu miehen toimiin. Korkeuksissa Ingon on hänen silmänsä ja korvansa, hänen ajatuksensa. Ingon saa tehdä, mitä ikinä tekeekään, sillä tämä osaa ja kaikki on siitä kiinni.

Tarkistuskäynnin edetessä Endelion hivuttautuu lähemmäs Lyraa, joka kulkee muista erillään ja mittailee kaikkea käsillään. Lyran olemus on poissaoleva, kun Endelion astelee tämän vierelle. Nainen ei irrota katsettaan tasaisista katoista ja pihoille tehdyistä rakennelmista.

"Kaikki on edennyt paremmin kuin kuvittelin", Endelion sanoo hymyillen. "Jos sattuu niin, että maanpäällinen Kriel ei kestä minun ja ruusujen leikkejä, me kaikki voimme pian muuttaa tänne."

"Sinä olet kieltämättä juuri se ihminen, jonka kuvittelisinkin haluavan asua Kuussa."

Endelion virnistää.

"Koti on helpompi tehdä johonkin, jonka on itse valinnut."

"Me olemme keskustelleet tästä aiemminkin." Lyra ei vieläkään katso Endelioniin. Mahtaakohan nainen yhä muistella hänen pistäviä sanojaan, vetäytynyttä ruumistaan, joka ei päästänyt tätä lähelle?

"Kuulehan, Endelion", Lyra sanoo aiempaa voimakkaammalla äänellä, "mitä sinä ajattelit tehdä nyt, kun Lilika on teloittanut Ethé Lorianin?"

"Minulla ei ollut sen naisen suhteen sen kummempia suunnitelmia", Endelion sanoo kohauttaen harteitaan. "Se, että sisareni teloitti hänet, kun ei saanutkaan hänestä irti haluamaansa, kertoo minulle, että voin luottaa Lilikaan."

Lyra hymähtää vaisusti. Nainen jatkaa omapäistä kulkuaan, astelee Kuun kaduilla paljain jaloin. Endelion ei voi olla ajattelematta, että paljasjalkaisuus on jäänne ajoista, jolloin nainen tanssi kaduilla niin kauan, että jalkapohjat hiertyivät haavoille.

"Lyra..."

Lyra pudistaa päätään, kääntyy vihdoin kuninkaansa puoleen.

"Älä", Lyra sanoo vahvasti, "älä sano mitään. Toivottavasti olet jo paremmalla tuulella."

Sanoillaan Lyra pyyhkii pois kaiken sen väärän, jonka Endelion tälle aiheutti sysäämällä tämän jälleen kerran pois luotaan. Endelion kohottaa leukaansa, siristää silmänsä kuin ei täysin uskoisi Lyran päästävän häntä noin vain. Menneisyydestään huolimatta Lyra ei ole nainen, jonka päältä voisi kävellä. Silti Endelion on tehnyt niin kymmeniä kertoja ja odottaa myrskyn räjähtävän silmilleen. Lyra kuitenkin vain jatkaa matkaansa, sivelee sormenpäillään vasta valmistuneitten talojen aitoja.

Endelion on juoksemassa naista kiinni, kun huomaa paljaitten jalkojen tapailevan askelia. Lyra käy läpi muistoa, eikä Endelion uskalla keskeyttää hetkeä, astua naisen omaan tilaan. Avautuvan päivän valo sirottuu puhtaana kaikkialle, mikään ei vääristä sitä sen maalatessa kadun kultaansa. Lyra tanssii vain muutaman askeleen, kulkee muistossaan, astelee kultaisessa aamussa.

Kun Lyra lopettaa, kulta jatkaa tanssiaan naisen valkoisissa hiuksissa. Endelion juoksee Lyran kiinni, on aikeissa tarttua tätä vyötäisiltä, mutta estää itseään nähdessään tämän kasvot. Aamun kulta on laskeutunut Lyran olemukseen, on kuin Endelion katselisi kokonaan erilaista naista.