Kuningas ja ruusu

Luku 8: Tähtien laulu

Kun uutinen tavoittaa Lilikan korvat, ilta jo hivuttautunut Krielin ylle ja valaissut sen pehmeällä, laskevalla valollaan. Lilika istuu valtaistuimella vailla kruunua selkä suorana kuin todistaakseen kuuluvansa paikalleen. Suoraan Alissandrasta purjehtineet viestinviejät ovat kovakasvoisia ja ahavoituneita. Lilika painaa merkille miesten työn kuluttamat kädet. Hän painaa huomionsa sellaisiin asioihin miesten jatkaessa kertomustaan. Jos hän ei tee niin, sanat kietoutuvat hänen kaulalleen ja puristavat niin lujaa, ettei hän tiedä, miten paeta niiden alta.

"Ja nyt te etsitte Remi Loriania kaikkialta", Lilika sanoo ikään kuin varmistukseksi kertomuksen päätyttyä.

"Kyllä, teidän korkeutenne."

"Kuinka se poikkeaa aiemmasta toiminnastanne? Remi Lorian on karkoitettu Valierista Alissandraan, ja kapinauutisten myötä hänen kasvonsa ovat etsityt kaikkialla."

Viestinviejät käyvät hiljaisiksi. Lilika tietää heidän olevan vain miehiä, jotka Alissandran vartija on lähettänyt asialle. Silti yhtä syyllisiä kuten kuka tahansa Lilikan veljen verkossa räpistelevä. Endelion on kietonut koko Krielin omaan järjestelmäänsä.

"Voitte poistua", Lilika sanoo tehden eleen ranteellaan. "Ilmoittakaa pikimmiten niin kuninkaalle kuin minullekin, jos Lorianit löytyvät."

"Kyllä, teidän korkeutenne."

Kun miesten jykevät selät loittonevat ja katoavat pimeästä, pölyisestä salista, Lilika nousee kuin pakon sanelemana valtaistuimelta. Varjoissa, Lilikan rinnalla pysyttelevä Solas seuraa kuningatartaan, kun tämä kävelee kaikki portaat ylös puutarhan puoleiseen huoneeseensa. Lilikan liikkeet ovat näennäisen rauhallisia, mutta heti huoneessa tyttö istuutuu sängylleen ja pitää tiukasti kiinni hartioistaan, ikään kuin haluaisi estää niitä tärisemästä.

Huone tuntuu kohtuuttoman suurelta Lilikan pieneen, valkeaan ruumiiseen verrattuna. Väliaikainen kuningatar käpertyy aivan liki itseään, vetää hitaasti ja raskaasti henkeä. Solas istuutuu varoen Lilikan vierelle, vie kätensä harteille niin varovasti, että on miltei kuin mies pelkäisi hajottavansa tytön.

"Lilika...?"

Lilika pudistaa päätään.

"Ei, Solas."

Solas on jo vetämässä kättään kauemmas, kun Lilika tarttuu siihen, vetää miehen aivan kiinni itseensä.

"En tarkoittanut sitä", Lilika kuiskaa pehmeästi. "Ymmärräthän..."

"Mikset sinä vain puhuisi minulle? Teidän korkeutenne, minä kärsin, kun te sulkeudutte."

Lilika vain räpyttelee valkeita ripsiään, tuijottaa Solasia kuin tämä näkisi hänet ensimmäistä kertaa.

Lilika tietää, että hänen on päästävä puutarhan piilottamaan soppeensa pikimmiten. Uusia kirjeitä tuskin on ilmestynyt, mutta Lilikan on saatava kysyä oikeat kysymykset, selvitettävä vastaukset. Hän lähettäisi Remille kirjeen. Solasin iho on sileä ja pehmeä hänen sormiensa alla, miehellä ei ole mitään tekemistä sen kanssa, missä Lilika alituisesti elää. Kun Lilika on miehen lähellä, hän pääsee hetkeksi pakoon sitä, millainen joutuu olemaan päivästä toiseen. Solasilla voi olla aavistus, mutta ei tiedon rahtustakaan siitä, kenen puolen Lilika on valinnut jo ennen kuin oppi kunnolla kävelemään.

"Saivatko he sinut tolaltasi?" Solas kysyy aiempaa pehmeämmin. Miehen puhuttelutavan alituinen muuttuminen saa Lilikan hymyilemään.

"Tiedäthän sinä, että minä en puhu tästä", Lilika kuiskaa. Kuinka hän voisi kertoa Solasille, että Remi Lorianin löytyminen on viimeinen asia, jota hän toivoo? Hän ei ole tiennyt Ethén olinpaikan löytymisestä mitään. Kauanko valkoiset ovat piirittäneet naista? Endelion on toiminut hänen selkänsä takana.