Kuningas ja ruusu

Luku 21: Heijastus

Metallinen, pieni sudenkorento kiiltää laskevan auringon valossa. Endelion kohottaa sormensa sen puoleen, antaa niiden tapailla kiiltävää pintaa, kunnes korento pyrähtää ylemmäs, katoaa taivaalle muiden metallisten olentojen kanssa. Harjoituskappaleita. Pienen pieniä moottoreita. Kallasin kauneimpia luomuksia. Endelion hymyilee ja kääntyy omiensa puoleen.

Laskusilta on paikoillaan, moottori korjattu. Lyra ja Ingon istuvat suihkulähteen reunalla ja nyökyttelevät toisilleen, puhuvat kuin sisarukset, kuin jotkut, jotka ovat olleet yhdessä niin kauan, että ovat muodostaneet oman kielensä. Endelionista heidän katselemisensa on huvittavaa, on kuin hän katselisi itseään ja Remiä.

"On tullut aika lähteä", Endelion ilmoittaa kaksikolle. Kallasin illat on nähty, taistelun jäänteet kerätty. Endelion on tehnyt paikalla ne toimenpiteet, joita kuninkaan odotetaan tekevän, kun hänen kimppuunsa hyökätään ja hänen laivansa on rikki.

"Entä, jos moottori ei kestäkään? Laiva laskeutui melkoisella voimalla", Lyra huomauttaa tuijottaen vuoroin Endelionia, vuoroin Ingonia vierellään.

"Mies vierelläsi osaa kertoa sinulle kaiken siitä, kuinka tämä toimii", Endelion sanoo nyökäten laivaansa päin. "Tulkaa. Minua tarvitaan yläilmoissa."

Kaikki ovat mukana, ihmiset kerääntyvät katsomaan, kun köydet irrotetaan ja moottori yskii ja korahtelee kuin sairas, elämästään taisteleva ihminen. Endelion ei erota ensimmäistäkään resuista, likaista mustalla merkittyä. Paikalla on vain se osa Kallasista, joka uskaltaa näyttäytyä kuninkaan silmien edessä. Rouvat heiluttavat sievien hansikkaiden koristamilla käsillään, heidän miehensä pitävät heitä vyötäisiltä kiinni. Laivan kohotessa ilmaan Endelion erottaa vielä pitkään heitä seuraavan pienen metallisudenkorennon, joka ei pääse pilvien korkeudelle vaan jää kieppumaan katulampun ympärille, palaa syntysijoilleen.

"Mustat eivät tulleet sanomaan meille hyvästejä", Endelion lausuu pehmeästi kurottaen laidan yli. "Mahtavatkohan he ajatella, että kaikki oli suunniteltua? Että Remi pienine kapinallisineen tahtoi todella tappaa minut?"

"Eivätkö he sitten tehneet juuri niin?" Ingon kysyy.

Endelion hymyilee leveästi.

"Mitä ikinä Kallasissa tapahtuikin, ei ollut suunniteltua."

Ingonin silmät suurenevat, mutta Lyra on tyyni, Lyra on tiennyt kaiken aikaa.

"Pieni, teini-ikäinen tyttö, veitset..." Endelion pudistaa valkeaa päätään. "Remi ei koskaan olisi niin huolimaton. Jokin meni vikaan. Hän ei vain tapattaisi minua sillä tavalla. Hän tahtoisi tehdä sen itse."

Endelion astelee kohti hyttiään, vain Lyra seuraa perässä. Ingon jää seisomaan ja tuijottamaan kauas alas jäävää Kallasia, kotisaarensa hälveneviä kattoja. Endelion sulkee oven perässään, mutta Lyra tulee silti perässä, peilistä Endelion erottaa vaativan, haluavan katseen.

"Kuninkaani, minne me menemme seuraavaksi? Mikä sinun suunnitelmasi on?"

Endelion katselee kultareunuksisen peilin kautta Lyraa, joka ei herätä hänessä sillä hetkellä muuta kuin epämääräistä, rinnassa risteilevää ärsyynnystä.

"Kallasissa tapahtuneen ikävän sattumuksen myötä meillä on paljon tekemistä. Minä tahdon olla yläilmoissa ja valvoa, että pilvivaltakuntani valmistuu ajallaan. Remi on mitä ilmeisemminkin valmistautunut. Minunkin täytyy siis olla."

Endelion hätkähtää, kun tunnistaa sävyn äänessään. Tumman, sellaisen, jota ei ole kohdannut aikoihin. Unohdettu nälkä paljastaa itsensä hänen tavassaan lausua Remin nimi kuin jonkun sellaisen, jota ei kykene unohtamaan.