Terror twins ❤️ || JORKO

4

~Elsa~

Olen kotona kokkailemassa iltaruokaa, eli kalapuikkoja, juustotikkuja ja lohkoperunoita. Teen myös salaattia, johon tulee salaatin lisäksi viinirypäleitä, kurkkua, tomaattia ja pähkinöitä. Joonas on taas hakemassa töistä tullessaan kaksosia päiväkodista. Plutokin oli taas tänään hänen mukanaan ihan töissä asti ja olenhan minäkin töissä ollut tänään, mutta teen paljon asioita myös etänä itse. Havahdun kun ovikello soi, kuka ihme siellä tähän aikaan oikeen on? Menen ovelle ja avaan sen. Järkytyn kun oven takana on kaksi siniseen univormuun sonnustautunutta henkilöä, eli siis kaksi poliisia. Heillä on mukanaan Elisabet ja Joacim, sekä koiramme Pluto. Voi helevetti. Mitä ihmettä on tapahtunut, missä Joonas on?

Nappaan kaksoset heti syliini halaukseen, koska he itkevät ja Plutokin kiehnää jaloissani. "Poliisista päivää. Minä olen Marko Koski ja tuossa on työparini Markus Salmela. Te olette varmaan Elsa Porko, näiden lapsien äiti ja Joonas Porkon vaimo?, toinen poliisi selittää. "Juu olen. Missä Joonas on, mitä on käynyt?", kysyn paniikissa. "Mennään peremmälle, niin kukaan ulkopuolinen ei kuule meitä.", Marko sanoo, jolloin nyökkään ja päästän poliisit sisälle. Istahdamme sohvalle ja poliisi kertovat tapahtumista, joista olen tietysti järkyttynyt. Etenkin kaksosten puolesta, sillä heidän ei olisi pitänyt joutua näkemään sellaista onnettomuuttam. Ei missään tapauksessa olisi. Poliisit myös kertovat että Joonas on tällä hetkellä leikkauksessa sisäisten verenvuotojen ja vakavien vammojen takia, mutta sairaalalta soitetaan minulle suoraan, kun leikkaus on ohi ja Joonasta voi mennä katsomaan. Tulee meillä kyllä jäämään huomiseen, koska en voi valvottaa lapsia enää kauan. Kello on jo melko paljon...

-

Kävelen pitkin sairaalankäytävää oikean huoneen luokse. Lapset ovat päiväkodissa, jonne heidät vein juuri. Lapsille rutiinit ovat tärkeitä, joten vaikka eilinen kokemus oli heille taatusti kamala, täytyy pitää kiinni kaikesta tutusta. Joten parasta on pitää heidät nyt hoidossa päivät, kuten yleensäkkin, mutta itse olen muutaman päivän nyt vapaalla. Olen siis tällä hetkellä menossa katsomaan Joonasta yksin ja minua on varoiteltu jo paljon siitä, että Joonas voi näyttää aika hurjalta. Ehkä ihan hyvä, etteivät lapset ole nyt vielä täälläi mukana. Käyn heidän kanssaan täällä katsomassa Joonasta, sitten kun hän joskus on herännyt koomasta. Jos hän enää edes herää, voi olla että niin ei edes käy. Vammat olivat aika vakavia ilmeisesti, mutta niin varmasti jos auto oli kerran ajanut hurjaa ylinopeutta hänen päältään. Onneksi hän kuitenkin sai lapset ja Pluton pelastettua auton alta pois. Hän on kyllä super isä lapsille ja Plutollekkin, sillä uhraa oman henkensä heidän takiaan. Ei voi kun ihailla.

Pääsen oikean huoneen luokse ja pysähdyn desinfioimaan käteni ja hetkeksi rauhoittumaan. Sairaalassa olo on nimittäin aika ahdistavaa. Hetken päästä saan itseni kerättyä ja koputan oveen, jonka jälkeen astun peremmälle huoneeseen. Huoneessa ei ole ketään tällä hetkellä. Istahdan tuolille ja katselen Joonasta, joka on niin hauraan näköinen. Voi toista. Kyyneleet valuvat poskillani, kun alan puhella Joonakselle. "Rakas Joonas. Taistele, älä jätä meitä tai etenkään kaksosia ja Plutoa, ne kaikki tarvitsee sua. Lapset ei pärjää ilman isää, joka on valmis puolustamaan heitä omalla hengellään. Nyt se on ainakin nähty. Mä en myöskään pärjää ilman mun super miestä. Joonas rakas, lupaa mulle et sä taistelet ja selviät tästä. Sä oot vahvin kenet mä vaan tiedän. Minä, Pluto, Elisabet ja Joacim ei selvitä ilman meidän rakasta supersankaria. Meidän super Joonasta.", puhelen ja sen jälkeen purskahdan taas itkemään. Tartun kädelläni hennosti kiinni Joonasken kädestä ja vain itken.

Kuulen kuinka ovi takanai kolahtaa ja käännän katseeni ovelle. Ovella seisoo sinisilmäinen, pitkä mies, jolla on myös pitkät blondit hiukset, paljon koruja ja NIN t-paita, sekä reisitasku housut jalassaan. Mies näyttää kalpealta, ahdistuneelta ja surulliselta, mutta samalla jopa hieman pelottavalta. Pyyhin kyyneleitäni, vaikka se ei auta mitään. "Hei. Kukas se sinä oot?", kysyn ehkä liian tiukan kuuloisesti, koska mies säikähtää ja toteaa paniikissa; "Sori, mä meen häiritsemästä.", kääntyy pois ja on juuri astumassa ovesta ulos, kun huudahan; "Oota, tuu takas. Ei sun tarvii pois mennä!"
Mies kääntyy ympäri ja katsoo nyt minua hämillään. Nousen ylös ja menen hänen luokseen. "Elsa Porko, Joonaksen vaimo.", esittelen itseni. "Joel Hokka, soitin eilen Joonakselle apua, kun näin sen tilanteen.", tuo mies toteaa ja kättelemme. "Kiitos että soitit apua.", totean. "Ei mitään, kuka vaan niin ois tehnyt.", mies, ilmeisesti Joel toteaa.

"Sori että tungin tänne ilman lupaa, mutta halusin tulla katsomaan miten hän voi. En tiedä onko se ihan hullua, että haluaisin päästä näkemään että toipuuko hän ja tietää asioista, vaikka emme tunne edes. Olen vain nuori mies, joka sattui kotimatkallaan näkemään onnettomuuden ja soittamaan apua uhrille.", mies selittää. "Hei, ei se haittaa. Ihana että joku muukin välittää hänestä. Joonas on mun, Pluton ja lapsien super mies ja en tiiä edes miten voisin kiittä sua tarpeeksi, et soitit apua. Vaikka Joonaksen tila onkin vakava, eikä voi tietää herääkö hän, niin jos et olisi sattunut paikalle, ei tätä pientäkään mahdollisuutta heräämiseen olisi. Joonas olisi jo mennyt pois keskuudestamme parempaan paikkaan. Joten vielä kerran iso kiitos sulle.", totean.
"En mä tarvi mitään kiitosta siitä, kaikkien velvollisuushan se on auttaa. Tai on mulla yksi pyyntö, saanko mä käydä täällä katsomassa Joonasta?", mies toteaa. "Tottakai saat.", totean ja päätän hetken mielijohteesta halata miestä. Mies näyttää ensin hämmentyvän tilanteesta, mutta halaa minua lopulta kuitenkin takaisin. Nyt vain toivotaan, että Joonas toipuu...

__________

Sanoja: 830

❤️‍🩹