Terror twins ❤️ || JORKO

6

~Joonas~

Tänään, vittu vihdoin ja viimein. Tänään mä pääsen vihdoin takaisin omaan kotiin pitkän sairaalajakson jälkeen, pois täältä sairaalasta. En tiedä pystyttekö te edes kuvittelemaan miltä tuntuu olla monia viikkoja sairaalassa, ensin koomassa ja sen jälkeen vuodelevossa. Kipuja on ollut paljon ja lääkityksiä myös.
Kokeita, tutkimuksia, kuntoutusta, eri ihmisille puhumista, nukkunista, syömistä. Niistä mun päivät on lähinnä koostunut ja voin sanoa että olen kyllästynyt sairaalaruokaan ja siihen ettei ole mitään tekemistä. Sen lisäksi mun jalka ja käsi on poikki ja toinen jalka murtunut ja kaikkia muita haavereita, joten joudun olemaan vielä pyörätuolissa ainakin muutaman viikon kuulemma. Luultavasti kun käsi ja toinen jalka on parantunut, saan kepit vasta. No mutta onneksi kuitenkin pääsen tänään kotiin rakkaimpieni luokse toipumaan.

Joel on käynyt täällä usein luonani vierailulla ja piristämässä päivää.
Elsa ja lapset taas ovat käyneet täällä vain joskus. Aina silloin kun he ovat täällä käyneet, ovat lapset olleet aivan innoissaan nähdessään minut, oman isänsä. Mutta Elsa on ollut omituinen ja vaikuttanut ettei häntä kiinnosta yhtään. Olen ajatellut että se johtuu vain siitä että hän stressaa vuokseni, eikä osaa käsitellä tätä asiaa ja siitä että hän on väsynyt, kun joutuu yksin hoitamaan pienet kaksosemme ja koiramme, mutta en sitten tiedä.

Mutta tiedättekös mitä? Minusta on hieman jännä asia, miten entuudestaan minulle tuntematon henkilö on käynyt täällä todella paljon vierailuilla. Vaikka me emme vieläkään edes ole sen kummemmin hirveästi toisiimme tutustuneet, vaan olemme jutelleet ihan muista asioista, kuten musiikista. Mutta siis Joel on käynyt täällä usein ja meillä synkkaa tosi hyvin yhteen, mutta Elsa ei ole käynyt täällä kuin muutaman kerran ja lapsetkin silloin vain myös. No joo onneksi Joel edes on käynyt, koska olisin muuten tullut varmaan hulluksi. Ja itse asiassa myös vanhempani ja sisareni tulivat yhtenäpäivänä vartavasten minun takiani Oulusta asti käymään täällä sairaalalla ja samalla äiti ja isä toki näkivät pitkästä aikaa myös lapsenlapsiaan. Aika harvoin he toisiaan näkevät, kun niin kaukana asumme toisistamme.

-

Pääsimme Elsan kanssa juuri kotiin ja onneksi asumme omakotitalossa, jossa on tilaa pyörätuolille myös yllättävän hyvin. Elsa auttaa minut sisälle ja istun pyörätuolissa, jolloin Pluto hyppää syliini nukkumaan ja samalla annan hänelle huomiota. Olen hieman harmistunut, kun kaksoset ovat Elsan vanhemmilla yökylässä vielä ainakin huomiseen asti. Olisin niin halunnut nähdä rakkaat pienokaiseni, mutta ei sitten. Säpsähdän kun ovikello soi ja Elsa lähtee kiireen vilkkaa ovelle. Kuulen kuisketta, mutta erotan seasta sanat "Rakas, sä ansaitset parempaa kuin Joonas yms..."
Voi helevetti, mähän tiesin ettei kaikki ole hyvin mun ja Elsan välillä. Rullaan Elsan ja minun huoneeseen kyyneleet silmilläni, kunnes kuulen läheneviä askeleita. Ovelle astelee Elsa ja isokokokonein todella pitkä ja pelottavan näköinen mies.

Mies tulee lähelleni ja mottaa minua suoraan naamaan nyrkillään. Olen jo nyt aivan paniikissa. Tunnen paljon iskuja ja potkuja itsessäni, samalla kun sekä Elsa että tuo mies haukkuvat minua ja saan esimerkiksi kuulla olevani vain läski, pettymys ja sen että Elsa on ollut kanssani vain julkisuuden takia. Voi herran jumala, mä luotin tuohon naiseen ja olin varma meidän yhteisestä tulevaisuudesta. Tunnen jumalattoman suurta kipua ja näen vain ison vanan verta, kunnes taidan kivun takia pyörtyä. Voi saatana tämähän nyt auttaakin niin paljon paranemiseni kanssa...

__________

Sanoja: 509

Mitäs mieltä ootte ollut tästä kirjasta tähän mennessä?
Kannattaako vielä jatkaa tätä tarinaa eteempäin?

Ainakin mä oon ite tykännyt tätä kirjoitella...