Terror twins ❤️ || JORKO

35

~Joel~

Erkanemme isosta ryhmähalauksesta, jossa muiden kanssa olimme juuri. Ihana, että he ottivat Matildan ja uutisen ylipäätään niin hyvin vastaan. Matilda kun on jo osa perhettämme tällä hetkellä, vaikka tulevaisuudesta ei vielä varmuutta olekkaan, eikä voi tietää saako Matilda jäädä luoksemme asumaan, kun emme Joonaksen kanssa ole aviopari. Sekin kyllä tulee vielä joskus tapahtumaan, varmasti. Toki toiveet ovat korkealla, koska Matildan äiti ja isäpuoli olivat hulluja ja minä olen hänen biologinen isänsä. Minusta olisi Matildan edun mukaista, että hän saisi jäädä luoksemme asumaan, toki vatmasti hänen omakin mielipide asiaan vaikuttaa. Mutta oli miten oli, ei mietitä sitä nyt, kun kaikki on tällä hetkellä kuitenkin aivan hyvin ja hän saa olla luonamme.

"Joonas, miten sun käsi voi? Pystytkö sä soittaa nyt, kun oot saanut kipsin pois? Ois kiva saaha se sun kunnon koesoittos?", Niko kysyy. "En tiedä, ku on siinä toi tukikin vielä. Mut voin mä ainakin kokeilla miten mun soitto onnistuu?", Joonas tokaisee. "Joonas, älä sit rasita sitä liikaa vielä.  Sulla on kuntoutus kesken ja sait vasta tänään sen pois paketista.", pyydän. "Joel rakas, en tietenkään rasita liikaa. Mä vaan vähän kokeilen miltä soitto pitkän tauon jälkeen tuntuu.", Joonas sanoo. "Noh, okei sit. Lopetat heti, jos alkaa tuntuu yhtään ikävältä.", vannotan vielä. "Joo joo, Joel mä en oo enää mikää vauva.", Joonas tokaisee. "Ei, et olekkaan. Mutta mä en halua et sua sattuu tai tulee takapakkia. Sulla on kotona pienet kaksoset, jotka oottaa et isi on taas täysin kunnossa ja sen kaa voi touhuta kaikkea, mitä nyt minä ja Matilda niiden kaa tehdään.", sanon ja katson Joelia. "Joel, mä ymmärrän ton. Mutta soitan silti nyt vähän.", Joonas tokaisee ja lähtee Nikon perään.

Huokaisen. Joonas on jo aikuinen ihminen, en mä sitä estääkkään voi. Ehkä hetken soitto ei ole vakavaa, toivottavasti. Ahdistaa vaan kun Joonakselle nimen omaan sanottiin, ettei kättä saisi rasittaa liikaa ja hän on jo tänään liikkunut keppien avulla, joka on myös raskasta käsille.
En oikeasti halua mitään takapakkia, kaksoset ja Pluto kaipaavat isäänsä toimintakunnossa ja lasten hoito on rakasta yksin, kun toinen ei niin paljon voi olla apuna. Minusta tuntuu kuin kaksoset olisivat kiintyneet minuun jo aivan täysin, vaikka en edes ole heidän oikea isä. Ainakin he kutsuvat minua jo isäksi ja Matildaa siskoksi. Katson Matildaa, joka selaa tiktokkia puhelimellaan. Sen jälkeen alan kuulla kitaransoittoa, joka kuulostaa upealta. Vaikka Joonas ei varmasti voi täysillä ja niin hyvin vieläkään soittaa, kuin voisi täysin terveellä kädellä. Soittoa ei kuitenkaan ehdi mennä kuin pieni hetki, kun jo kuulen Joonaksen vaikertavan kivusta. No voi helevetti, en ole menossa auttamaan. Oma vikansa kun ei kuunnellut, vaikka sanoin että kädellä vielä kannattaisi soittaa, mutta minkäs teet kun toinen on yksi jääräpää.

-

Pian luokseni talutetaan miestä, joka valittaa että käteen ja päähän sattuu ja ilmeisesti myös jalkaan, sillä se vuotaa verta. "Mitä hittoa siellä tapahtu?! Joonaksen piti vaan soittaa pieni koesoitto ja mua pelotti et se sattuu sen käteen, mut ilmeistä muutakin kävi!", tiuskaisen, sillä olen huolissani. En jää edes kuuntelemaan selityksiä, vaan nousen sohvalta ylös ja olen lähdössä ulos, kun Tommi ehtii napata minut kiinni ja estää lähtöni. "Tommi saatana, päästä mut irti!", huudan ja saan ihmeellä rimpuilua itseni irti hänen otteestaan. Tarvitse omaa aikaa, että rauhoitun. Se ei tunnu menevän perille. Tommi on tukkinut uloskäynnin, joten juoksen vessaan ja lukittaudun sinne. Miksi mikään ei suju niinkun pitäisi? Ja vittu mä oon huono isä, Matilda varmasti kuuli huutoni eteisessä ja pelkää nyt minuakin.