Terror twins ❤️ || JORKO

36

~Joonas~

Istun sohvalla ryhmähalauksessa, sillä Joel selitti juuri muille tilanteesta ja kertoi, että Matilda on hänen tyttärensä. Havahdun kun Niko kysyy voinko vihdoin soittaa koesoiton heille kunnolla ja olen siitä kyllä todella innoissani, vaikka Joel yrittääkin estellä minua soittamasta. Ymmärrän kyllä että häntä pelottaa että jotakin käy, lapset ja Pluto tarvitsevat minua ja lääkäri antoi tarkat ohjeet, etten saa rasittaa paikkojani vielä liikaa. Mutta kun olen ollut kauan kipsien ja pyörätuolin vankina, niin tämä vapaus mitä kepit tuovat on lukusta ja haluan päästä touhuamaan asioita. Lapset ovat sitäpaitsi hoidossa tai siis Matilda istuu myös sohvalla kanssamme. Hetken Joelin kanssa väiteltyäni asiasta hän vain huokaisten luovuttaa ja näen pettymyksen hänen silmissään. Annan kuitenkin asian vain olla ja lähden Nikon perässä toiseen tilaan, jossa ilmeisesti on kitara, jolla voisin soittaa koesoiton. Kokeillaan miten käsi kestää ja tämä ylipäätään onnistuu pitkän tauon jälkeen. Muistanko enää sointuja tai kappaleita ollenkaan?

Alan näppäillä kitaraa ja se sujuu yllättävän hyvin. Pian alan jo soittamaan ja näen muiden ilmeistä että he rakastavat soittoani ja paljon. Yllättävän pian käteen kuitenkin alkaa sattumaan ja kiroan kivun takia. Lasken kitaran lattialle ja nappaan kepit, nousten niiden avulla ylös tuolilta. Lähden suunnistamaan takaisin Matildan ja Joelin luokse, mutta törmään johonkin hiton johtokasaan ja kaadun kiroilun saattelemana. Sattuipa paljon. Nyt särkee käteen soittaminen, päähän ja perseeseen vähän ja jalkaan myös. Vilkaisen jalkaani josta valuu verta, hyvin ikävän näköisestä haavasta. Tuo saattaa vaatia jopa tikit, että paranee siististi. Minut autetaan pystyyn ja talutetaan Joelin luokse, joka vaikuttaa hyvin raivostuneelta. Hän tiuskii jotain ja lähtee raivon vallassa ulko-ovea päin, odottamatta edes kysymykseensä vastausta.

Jäämme hetkeksi aikaa vain keskelle oleskelutilaa ja katson huolissani panikoivaa Matildaa, jota Olli ja Aleksi nyt rauhoittelevat. Tommi palaa luoksemme ja kertoo että Joel meni vessaan ja hän yrittää mennä juttelemaan kohta ja käskee Nikon käyttää minua päivystyksessä. Siispä vedämme ulkovaatteet päällemme ja lähdemme kohti sairaalaa kiireen vilkkaa. Nopeasti olemme perillä ja menen kertomaan mitä tapahtui. Pääsen yllättävän nopeasti lääkärin vastaanotolle ja selitän vielä uudestaan tilanteen. Lääkäri tutkii jalan haavan ja toteaa että se tarvitsee tikit. Ei mene kauaa, kun siirrymme toiseen tilaan, jossa haava puudutetaan ja siihen laitetaan 2 tikkiä ja suoja. Voi kun kiva.

Lääkäri kyselee vielä muutamia kysmyksiä ja testaa jotain, kunnes kertoo että pääsen nyt kotiin, kunhan en ole yksin. Jos päätä alkaa särkeä, tulee huono-olo tai jotain muuta kummaa, heti takaisin tänne, koska kyseessä voi olla aivotärähdys kaatumisen seurauksena. Tikkien kanssa toimimisesta hän kertoo myös ohjeita ja sanoo, että loppupäivä pelkässä pyörätuolissa oloa. Ja kuulemma minä en olisi vielä saanut soittaa ja liikkua niin paljon heti tänään, mutta minkäs teet. No otetaan opiksi ja yritetään ensi kerralla kuunnella Joelia. Minun täytyy kertoa hänelle että hän oli oikeassa, mutta se tulee olemaan vaikeaa. Joel on meille kaikille niin vihainen ja pettynyt myös varmasti. Saimme viestin että kaikki ovat meillä, joten lähdemme Nikonkin kanssa sinne suoraan. Matkalla selitän Nikolle mitä lääkäri kertoi ja hän tuntuu olevan pahoillaan, että hakusi kuulla soittoani. Ei soittoni kuitenkaan hänen syynsä ole, itse mä päätin soittaa ja omat valintani teen, kun aikuinen mies olen, enkä mikään lapsi enään...

__________

Sanoja: 507

Välillä tätäkin eteenpäin, vaikka olenkin joulukalenteria ja loppuja oneshotteja lukuunottamatta "tauolla". <3