Terror twins ❤️ || JORKO

7

~Joonas~

Säpsähdän hereille ja huomaan makaavani lattialla. Pyörätuoli on vieressäni nurin. Talossa ei näy enää ketään muita kuin Pluto, joka näyttää surulliselta. Joka paikkaan sattuu, enkä pysty liikkumaan. Näen vain paljon verta ympärilläni. Mitä hemmettiä mä nyt teen? Yritän hieman rapsutella Plutoa, kunnes tajuan kokeilla onko puhelin vielä taskussani ja onneksi se oli. Saan jotenkin ihmeen kaupalla puhelimeni käteeni, auki, sekä kaiuttimelle ja päädyn lopulta soittamaan Joelille. Mietin tosin ensin vaikka kuinka kauan aikaa, että kehtaanko häiritä häntä, kuin ei me vieläkään niin hyvin tunneta toisiamme. Mutta lopulta tulin lopputulokseen, että ei minulla ole muutakaan vaihtoehtoa. Ei tässä lähettyvillä ole ketään muutakaan, joka minua voisi auttaa. Tai tietysti voisin soittaa suoraan 112, mutta en millään haluaisi taas sairaalaan, joten tämä on parempi vaihtoehto.

Puhelussa:

"Joel Hokka.", kuuluu puhelimesta.
"A-auta, Joel!", itken puhelimeen, koska kivut ovat niin suuret.
"Hei, shh. Missä sä oot, autan kyllä?", saan vastauksen. "K-k-kotona. Sa-sattuu!", soperran tuskissani. "Missä sun koti on?", Joel kysyy ja saan jotenkin mutistua hänelle osoitteen. "Okei Joonas. Pysy ihan rauhassa, äläkä sammuta puhelua. Mä asun aivan lähellä sua, menee 5 min niin oon siinä.", Joel selittää puhelimeen. Kuulen kuinka Joel juoksee jostakin, ovi kolahtaa ja auto käynnistyy. Joel puhuu minulle kokoajan rauhoittavasti, kun kuulen hänen ajavan samalla. Pian kuulen  kun hän pysähtyy ja lukitsee autonsa ovet. Sen jälkeen kuulen hänen alkavan juosta ja pian kuulen kuinka ovi aukeaa ja puhelu sammuu. Onneksi ovi ei sentään ollut lukossa.

"Joonas missä sä oot?", kuulen huhuilun eteisestä. "Täällä!", huikkaan ja huomaan Pluton nousevan ja pian tulevan Joel perässään huoneeseen. Näen heti Joelin ilmeestä, että hän on aika järkyttynyt. Joel ryntää luokseni ja rauhoittelee minua kun itken. Hän kyykistyy luokseni. "Joonas sattuuko sua mihin?", hän kysyy. "Selkään, kylkiin, kasvoihin, käsiin, jalkoihin. Melkeen kaikkialle, paitsi että onneksi ei päähän tai esim. niskoihin.", soperran. "No onneksi ei niihin.", Joel toteaa ja sen kummempia kyselemättä nostaa minut varoen syliinsä ja kantaa vessaan, jossa istuttaa minut pöntön kannelle. Hän kaivaa kaapista puhdistusvälineet ja puhdistaa jotkut haavat, sekä sitoo sideharsoa myös osan päälle suojaksi. Sen jälkeen pyydän lääkettä ja vettä ja kerron mistä ne löytyy.

Joel käy ne hakemassa ja antaa minulle. Nielaisen lääkkeen nopeasti veden kera alas ja sen jälkeen Joel nostaa minut taas syliinsä ja kantaa makuuhuoneeseen takaisin, jonka jälkeen peittelee minut sänkyyni. Sen jälkeen hän tulee viereeni ja vetää minut varovasti halaukseen. Upotan pääni hänen rintakehälleen ja itken itkemistäni. Olen edelleen melko kivuissani ja ahdistunut. Joel silittelee hiuksiani, sekä selkääni ja rauhoittelee minua samalla. "Sun kannattas nyt yrittää Joonas nukkua, sun keho tarvii nyt paljon lepoa.", totean. "Lupaatko Joel, et oot täällä kun herään? Mä en pärjää yksin, eikä mulla oo ketään muuta nyt.", totean.
"Mä lupaan että oon täällä sit kun heräät. Nyt nukut ja sit ku heräät täytyy hieman jutella kyllä.", Joel sanoo. Mumisen jotain myöntyvää ja sen jälkeen taidan vihdoin vaipua kunnolla uneen.

________

Sanoja: 471

❤️‍🩹

Vihaan muuttamista...