Terror twins ❤️ || JORKO

31

~Matilda~

Herään aamulla kun joku karvainen kutittaa minua, joku märkä osuu kasvoihini ja jostain kuuluu itkua. Missä hemmetissä mä olen?; ehdin säikähtää ja meinaan jo alkaa patikoimaan, kunnes muistan että olen toista yötä Joelin ja Joonaksen luona ja olen täällä ainakin siihen asti että poliisit päättävät jatkostani, toivottavasti saan jäädä tänne asumaan. Ainakin eilinen poliisiasemalla käynti ja rikosilmoituksen teko onnistui hyvin ja selvisin aiemmin myös hengissä sairaalalla kaiken maailman testeistä ja asioista mitä minulle tehtiin, jotta asiat saadaan etenemään oikein. Ilmeisesti ainakin minusta otettiin myös DNA testi, jotta saadaan selville kuka bloginen isäni on. Eiköhän se Joel ole, ainakin kaikki kokemukseni sopivat yhteen Joelin kertoman kanssa, enkä usko sattumaan. Siihen olisi vain niini pieni prosentti mahdollisuus, että jollain olisi samanlainen tarina ja nimi kuin minulla. Koska oikeasti elämäni on ollut niin uskomaton ja huono tähän asti, etten edes toivoisi pahimman viholliseni kokevani samoja taisteluita kuin mitä itse olen kamppailut läpi.

Joonas ja Joel muuten ovat molemmat niin ihania, kuten myös Pluto ja kaksoset ja minusta tuntui jo eilen että kuulun tänne. Etenkin Joel tuntuu jo nyt oikealta isältä, vaikka se on suuri ihme, siitäkin huolimatta että hän on bloginen isäni. Joonaskin sopisi hyvin isäkseni, eikä minua haittaa vaikka minulla olisi kaksi isiä. Se olisi vain suuri kunnia, sekä siisti asia ja jokainen saa rakastaa ketä haluaa. Lapsoset rakkaat aivan oikeasti muistakaa tämä; vaikka joku kuuluisi sukupuoli- tai seksuaalivähemmistöön hän on silti aivan sama ihminen kuin aina ennenkin ja aivan samanlainen kuin me muut kansalaiset. Hän ansaitsee samanlaista kohtelua kuin mekin ja jos joku yhtäkkiä kertoo vaikka olevansaki bi, se ei tarkoita että hän ei olisi enää oma itsensä tai sama henkilö kuin aina ennenkin. Hän ei vain raksta pelkkää vastakkaista sukupuoltaan, niinkuin heterot tekee ja se on ihan ok, eikä siitä saa tuomita. Jokainen saa rakastaa ketä haluaa, olit sitten hetero, homo, lesbo, bi, pan tai ihan mikä vaan muu. Kaikki me ollaan tasa-arvoisia ihmisiä.

Tunnen kuinka kyynel vierähtää poskelleni ajatusteni myötä, vittu mä oon onnellinen et Joel ja Joonas löysi ja pelasti mut. Jos ne ei ois sattunut paikalle, mua ei enää ois täällä tällä hetkellä pohtimassa asioita ja mä en ois saanut kokea edes sitä pientä rakkauden hetkeä ja luottamusta, minkä nyt olen parin päivän aikana saanut täällä ollessani. Se tunne kun joku halaa ja pitää hyvänä ja antaa vain purkaa kaikessa hiljaisuudessa tunteitaan, ilman että tuomitsee on uskomaton tunne. Ja uskomaton tunne on myös kun tuntee että joku välittää oikeasti, ei tuomitse ja haluaa rehellisesti tietää mitä kuuluu, miten voit tai mikä on hätänä ja oikeasti myös osoittaa olevansa läsnä ja kuuntelevan mitä asiaa sinulla on sanottavaa, eikä vain esimerkiksi selaa samalla tiktokkia tai jotain muuta puhelimellaan. Se saa olon ettei toista kiinnosta oikeasti, ainakin minulle. Toki riippuu myös paljon henkilöstä ja siitä miten on tottunut hänen kanssaan toiminaan.

Kyyneleitä alkaa vain valua enemmän ja enemmän, enkä enää edes ole varma mille itken. Varmasti monelle asialle yhtä aikaa. Olen onnellinen kun saan asua täällä, olen surullinen kun meinasin tehdä itsemurhan, olen vihainen äidilleni ja isäpuolelleni monesta asiasta, olen peloissani koska olen aivan uudessa maailmassa ja tilanteessa ja olen innoissani ottamassa selvää mihin tämä uusi luku kirjassani vie. Ihana päästä aloittamaan täällä uusi luku puhtaalta pöydältä. Kuulen koputuksen ovelta ja sen takaa hieman voimakkaammin "Matilda aamupalle.", jota säikähdän ja alan täristä. Näemmä vielä hyvinkin pienet asiat aiheuttavat traumoja menneestä. Ovi raottuu ja sen jälkeen aukeaa kokonaan. Näen Joelin ja käännän katseeni häneen nopeasti, yhtä nopeasti kuitenkin takaisin lattiaan. Vittu mä oon säälittävä kun itken jollekkin aivan turhalle ja pelkään kun joku koputtaa ja käskee aamiaiselle.

"Matilda rakas, shh... Ei oo mitään hätää, kaikki järjestyy. Sulla on vaan paniikkikohtaus, se menee nopeasti itsestään ohi. Älä estele sen tulemista, se vain nimittäin pahentaa sitä. Vaan anna sen kohtauksen vaan tulla juuri niinkuin se on tulossa ja lipua pikku hiljaa pois luotasi omia menojaan. Kokeile hengitellä mun kanssa rauhassa syvään sisään ja ulos ja ajatella jotain kivoja asioita, kuten musiikkia, suklaata tai koiraa sylissä kerjäämässä rapsutuksia ja huomiota. Hyvä rakas just noin, se menee pian ohi.", Joel kuiskailee ja istahtaa sängyn reunalle, vetäen minut syliinsä ja kietoen kätensä ympärilleni. Kasvoni painuvat taas hänen rintakehälleen kuuntelemaan rauhallista sykettä ja hengitystä ja alan rauhoittua siihen kunnolla. Joel alkaa laulaa hiljaa jotain tuutulaulua, pitää minua tiukasti halauksessaan ja tuudittaa sylissään, eikä mene kuin pienen pieni hetki, kunnes jo nukahdan siihen, Joel isäni syliin. Tunnen vielä uneni läpi kuinka hän siirtää minut peittoni alle ja suutelee otsaani, kunnes vaivun kunnolla syvään uneen.

__________

Sanoja:738

Saatte taas yölukemista, kun on kuitenkin Perjantai, enkä aiemmin vaan ehtinyt tänään kirjottaan mitää uutta valmiiksi ennen tätä. Okei veikkaan et monelle tää on kyl vaan kivaa Lauantai lukemista esim. heti aamusta jo. Mutta no Huomenta, päivää, iltaa, hyvää yötä; millon ikinä tätä luettekaan. ❤️