Terror twins ❤️ || JORKO

15

Time skip

~Joonas~

"Joonas herätys!", kuulen Joelin huhuilevan ja ravistelevan minua. Nukahdin näköjään tähän sohvalle ruoan jälkeen. "Jonsku, pitäs mennä sairaalalle, kontrollikäyntiin ja tikkien poistoon. Ja hyvällä tuurilla toinen sun jalka on jo siinä kunnossa, et sen saat kipsistä pois, ku siinä ei ollut kun joku aivan pieni homma. Mut käsi ja toinen jalkahan sulla meni niin pahasti poikki, et niitä ei taatusti saa pois kipsistä vielä pitkään aikaan, joten väitän et pyörätuolissa joudut oleen vielä aika kauan. Mut pienin askelin eteempäin.", Joel selittää, mutta puolet menee ohi, kun olen niin tokkurassa. Mumisen vain jotain myöntyvää vastaukseksi ja annan Joelin vetää minut pystyyn ja auttaa vaihtamaan vaatteet hieman siistimpiin. Ei ihan huvita lähteä lääkärin näytille ruoasta sotkeutuneessa paidassa ja housuissa, joita koristaa mm. iso reikä polvessa. Ihan hyvin ne kotona silti vielä menee kotihousuina.

-

Pääsemme sairaalalla ja istun odotushuoneessa, kunnes minut kutsutaan sisälle. Saan tikit pois, lääkäri tutkii hieman haavoja ja muita juttuja ja juttelemme hetken aikaa tilanteesta, kunnes siirryn röntgeniin, joissa jalat ja käsi kuvataan. Hetken aikaa saa odottaa, kunnes lääkäri kutsuu minut taas sisälle ja selittää tämän hetkisen tilanteen. Jalat ovat alkaneet luutua ja toinen jalka on toipunut hyvin. Saan sen pois kipsistä vielä tänään ja sitä täytyy alkaa jumppaamaan, vaikka kävellä en vielä voi. Toinen käsi ja jalka on edelleen paketissa ja toiselle jalalle ei saa varata vielä yhtään painoa ja toisella kädellä ei saa mitään kovin painavaa nostaa vieläkään. Saan jotain jatko-hoito ohjeita ja liike ohjeita mitä parantuneella jalalla pitää tehdä ja siirryn huoneeseen, jossa kipsi otetaan pois. Pienillä askelilla terveemmäksi.

Olen rullaamassa odotusaulaan Joelin luokse, koska saisin nyt lähteä kotiin. Jostain kuitenkin ilmestyy eteeni itkuinen nuori tyttö, joka pysähtyy katsomaan minua. Katson että hänellä on päällä bc logollinen huppari. Oho jätkillä oikeasti on jo nuoriakin faneja, olismpa joskus virallinen kitaristi vielä.
"Hei, mä oon Joonas? Kuka sä oot ja mikä on hätänä?", kysyn lempeästi. "Mä oon Vanessa ja mä sain kuulla et mulla on leukemia. Menin niin pois tolaltani, et lähin juoksemaan pois, mut nyt oon ihan eksynyt ja mulla on tosi heikko olo.", Vanessa sanoo. "Minkäs ikäinen sä oot?", kysyn, samalla kun katson häntä tarkemmin. Hän oikeasti näyttää kalpealta ja huono-vointiselta. "Oon 13.", tyttö selittää ja alkaa huojua hieman. "Hei, kaikki ok?", kysyn. Tyhmä kysymys, tiedetään. "A-alko pyörryttää.", tyttö sopertaa, kunnes pyörtyy. Jollain ihmeellä saan pyörätuolista käsin kurotettua häneen niin että hän päätyy syliini, eikä pääsee lyömään itseään. Mutta nyt on ongelma. En näe ketään ja tyttö pitäisi saada lattialle ja jalat kattoa päin ja oikealle osastolle.

"Apua, täällä tarvitaan apua!", huudan isoon ääneen ja onnekseni yksi huoneista aukeaa ja luokseni ryntää joku hoitaja. Kerron hänelle mitä tyttö oli kertonut ja hän laittaa tytön lattialle ja nostaa hänet jalat kattoa kohti. Nopeasti tyttö onneksi virkoaa ja katsoo hämmentyneenä ympärilleen. Joel oli myös kuullut huutono ja saapu juuri luoksemme. "Mikä täällä on hätänä?, hän kysyy ja kerron hänelle. Hänkin huomaa tytön päällä olevan hupparin ja tyttö taitaa tunnistaa Joelin, koska tuijottaa tätä suu auki. "J-Joel, Joel Hokka.", Vanessa sopertaa. "Joo, minä olen.", Joel sanoo naurahtaen. "Mä oon teidän bändin fani, teillä on hiton hyviä biisejä ja ne auttaa aina vaikeiden asioiden yli ja sä oot aina ollut mun lempi bändin jäsen. Mun suurin unelma on halata sua.", tyttö sopertaa. "Mahtava kuulla.", Joel sanoo ja kyykistyy maahan.

Hän auttaa hoitajan kanssa Vanessa istumaan ja hoitaja tuo hänelle vettä. Joel halaa Vanessaa ja kuiskaa tytölle jotain. Otan heistä kuvan ja yhtäkkiä tyttö haluaa minutkin mukaan kuvaan ja hoitaja ottaa meistä kuvan. Joel antaa tytölle nimikirjoituksen ja jonkun takia hän haluaa nimmarin myös minulta. Sen jälkeen luoksemme tulee jo ilmeisesti tytön vanhemmat ja joku muu lääkäri. Tyttö kiittää avusta ja kysyy vielä mitä minulle on käynyt ja mistä minä ja Joel tunnemme. Kerron hänelle kaiken. "Vanessa sun pitäs tulla nyt meidän mukaan.", hoitaja toteaa. "Joo ihan just.", Vanessa sanoo ja katsoo vielä meitä. "Kiitos Joel ku teit mun unelmista totta ja kiitos Joonas kun autoit. Tsemppiä myös toipumisen kanssa.", Vanessa sanoo. "Tsemppiä sullekin toipumiseen. Sä oot vahva ja selviät siitä. Mäkin selvisin melkeen kuolemasta, joten sä selviät tästä leukemiasta ja nouset sit entistä vahvempana taas.", totean ja saan tytön hymyilemään. Hän tulee vielä halaamaan meitä, kunnes lähtee vilkuttaen muiden mukaan ja me Joelin kanssa lähdemme hakemaan lapsia hoidosta.

"Tuo tyttö oli kyl ihana, toivon että tuun näkemään hänet Blind Channelin keikoilla joskus. Hän tulee voittamaan tämän leukemia taistelun, ainakin haluan uskoa niin.", Joel toteaa ja näen hänen silmistään valuvat kyyneleet. "Mä toivon sitä kans, hän oli aivan tosi suloinen.", kuiskaan ja pysähdymme halaamaan toisiamme, kunnes jatkamme matkaa autoa kohtin. Vanessan täytyy voittaa tämä taistelu.

__________

Sanoja: 760

❤️‍🩹