Terror twins ❤️ || JORKO

42

!Time skip, en tiiä kauanko. (Koska haluun päästä eteenpäin)!

Ja en oo mikään ammattilainen, joten asiat voi olla väärin kerrottu!

~Joel~

Herään aamulla, kun Joonas herättää minut. Tänään olisi taas sairaalapäivä, toivonmukaan viimeinen sellainen. Joonaksen parantuminen on edennyt hyvin ja kuntoutuksesta on ollut iso apu. Nyt hän pärjää jo ilman pyörätuolia täysin ja pystyy kävelemään ilman keppejä. Vieläkään pitkään aikaan ei mitään todella paljon jalkaa rasittavaa liikkumista suositella, mutta kävely onnistuu ja joskus hän tarvitsee vielä keppejäkin, kun jalka kipeytyy ajottain. "Joel, meiän pitäs lähteä 15 min päästä, et ehitään sairaalalle ajoissa. Lapset on jo tehnyt aamuhommat ja mä myös, en vaan raaskinut herättää sua aiemmin.", Joonas sanoo ja pussaa minua nenänpäähän. 

"Okei.", vastaan, nousen ylös ja vedän Joonaksen nopeaan suudelmaan kanssani, kunnes alan pukemaan päivävaatteita ylleni. Mustat farkut, vyö, musta t-paita ja sukat, sekä kaulaan ketjuja, sillä mennään tänään. Suuntaan vessaan tekemään tarpeet, pesemään hampaat ja hieman siistimään hiuksiani, jonka jälkeen nopeasti juon vielä kupin kahvia ja syön yhden banaanin. Ei heti herättyä vaan ole nälkä ja nyt on muutenkin jo kiire. Joonas on saanut kaksosille tässä välissä ulkovaatteet päälle ja Matilda saapuu juuri tuomasta Plutoa. Pitäisi lähteä ensin viemään Matildalle koululle, sitten lapset päiväkotiin ja sitten sairaalalle, jossa Joonaksella on aika 10.30. Lasten hoitoaika alkaa 10.00. Vedän takin päälle, pipon päähän, kengät jalkaan ja sitten menoksi.

Pakkaannumme autoon ja lähden ajamaan kohti koulua. "Heippa rakas ja hyvää koulupäivää.", totean, kun Matilda nousee autosta. "Heippa.", Matilda vastaa ja lähtee kävelemään koulun pihalle, kun me jatkamme matkaamme päiväkodille. Nousemme autosta ja suuntaamme ovelle. Soitan ovikelloa ja pian ovi avataankin. Sanomme heipat ja jätämme kaksoset hoitajalle, koska meillä on kamala kiire. Palaamme autoon ja lähdemme kohti sairaalaa. Pääsemme sisälle ja Joonas ilmoittautuu Kela-kortilla sisälle. "Olet oikeassa paikassa.", kone sanoo ja tulostaa lapun missä on numero, millä Joonas kutsutaan sisälle. Pian lääkäri jo kutsuu hänet sisälle ja hetken päästä luokseni saapuu iloinen Joonas. 

"Se on ohi nyt, mä olen terve. Vielä pitää tarvittaessa käyttää keppejä ja käydä fyssarilla muutama kerta, mutta tänne ei tarvi enää tulla, jos ei tuu takapakkia tai jotain yhtäkkisiä kipuja tai muuta sellasta.", Joonas kertoo. "Hei mahtavaa, tätä pitää juhlia jotenkin!", hihkaisen. "Miten niin?", Joonas kysyy. "No siten niin.", vastaan. Pääsemme pihalle ja tökkään Joonasta, kun näen Vanessan. Tuon tytön, jonka tapasimme täällä aiemmin, hänellä on näköjään Bc pipo ja huppari yllään. Menemme hieman lähemmäs, mutta pidämme turvavälin, jottemme vahingossakaan tartuta tytölle mitään. Leukemia potilas, kun on infektio herkkä, eikä kaipaa mitään extra tauteja.

"Moi Vanessa, mitä kuuluu? Me ei uskalleta tulla lähemmäs, ettei tartuteta sulle mitään tautia, mut ompa kiva nähä.", Joonas sanoo. "Moi Joel ja Joonas. Ihan hyvää kuuluu, koska hoito on alkanut tehoamaan. Vielä on kyllä toki pitkä prosessi edessä, mutta siltikin. Miten teillä menee? Ja joo onpa kiva nähä ja ois kiva halatakkin, mut en nyt uskalla, ettei tuu takapakkia. Mut onnea Joonas bändiin liittymisestä ja onnea teille muutenkin yhteen menemisestä. Ja Joonas arvaa mitä, kiitos viime kerran nimarista ja yhteiskuvasta, mä taisin saaha kunnina olla eka bändin fani, jolla on sulta nimmari ja kuva.", Vanessa toteaa. Joonas ei koskaan tajunnut miksi Vanessa halusi hänenkin nimmarin ja kuvan, enkä kertonut. Mutta saatoin kertoa silloin jo hänelle, että Joonas on ehkä myöhemmin osa meidän bändiä virallisesti. 

"Joo olit, enkä koskaan tajunnut syytä niille, ennenkuin nyt. Joel tais sillon jo kertoa sulle, että oon myöhemmin ehkä osa bändiä, eikö niin?", Joonas kysyy, johon  nyökkäämme. "Ja meillä menee ihan hyvin just nyt, kun jätkät auttaa paljon lasten hoidossa ja saadaan vapaa-aikaa välillä kahestaankin. Jossain vaiheessa meinasin romahtaa täysin ja loppua voimat, kun olin lapsista ja koirasta, sekä Joonaksesta yksin vastuussa, kun hän oli vielä pyörätuolissa.", kerron. "Ja senkin puolesta menee ihan hyvin, et mä oon nyt terve. Tai pitää mun vielä fyssarilla käydä ja välillä käyttää keppejä, mut muuten.", Joonas kertoo.

"Kiva kuulla et oot toipunut.", Vanessa vastaa. "Ja kiva kuulla et hoidoista on ollut apua jo edes vähän ja paranemisia sullekki. Sä taistelet läpi tästä koetuksesta ja nouset sit taas entistä vahvempana.", Joonas  vastaa. "Ja sit kun sä oot toivonut, me toivottavasti nähään ja sit saat kunnon halin.", kerron. "Saat nyt virtuaalihalin ja tän.", jatkan ja heitän taskustani bc huivin, joka sinne oli jäänyt. "Ja tän!", Joonas kiljaisee ja heittää taskustaan plektran. Miten sillä on niitä aina mukana, vaikka ei se vieläkään oon paljon soittanut kitaraa. "Kiitos ihan tosi tosi paljon.", Vanessa vastaa. "Eipä mitään, sä ansaitset ne. Meidän pitää nyt jatkaa matkaa ja varmaan sunkin. Heippa ja pikaista paranemista.", totean. "Heippa.", Vanessa vastaa ja lähtee äitinsä kanssa sairaalalle ja me jatkamme autolle... Tuolle tytölle pitää järjestää joku yllätys, kun hän paranee. En kyllä tiedä miten.

__________

Sanoja: 763

Huomenna ois koulussa pyjama päivä, jos kehtaa pukeutua... 😴