Terror twins ❤️ || JORKO

19

~Joel~

Katson sylissäni makaavaa miestä ja näprään hänen hiuksiaan. Joonas on kyllä niin söpö, etenkin nyt kun nukahti syliini. Voi toista. Raukan toinen jalka ja käsi ovat edelleen paketissa, mutta onneksi toinen jalka ei enää ole, eikä myöskään tikkejä ole enää. Kaikki naarmut, mustelmat ja muutkin haavat alkavat olla jo parantuneet, toki osasta jää arpia aivan varmasti, ne olivat sen verran syviä. Mutta pikkuhiljaa Jonsku alkaa taas näyttää itseltään tai no hyvähän minun on sanoa, kun en ole häntä ennen yliajoa edes nähnyt. En ole kyllä myöskään koskaan vielä oikeasti kunnolla tutustunut asuntoon. Toki tiedän tilat ja esimerkiksi keittiön kaappien järjestyksen, mutta yksityiskohtiin en ole kiinnittänyt vielä koskaan huomiota.

Käännän katseeni hyllyyn, jossa näyttää olevan paljon ainakin lastenkirjoja ja koriste esineitä. Seinällä näkyy muutama valokuva, joista enissmäisenä katseeni kiinnittyy kuvaan, jossa on varmasti Joonas, Pluto, kaksoset ja Elsa. Tuo hullu ämmä, tuo kuva pitöisi ehkä ottaa pois seinältä. Ai että siihen passaisi samanlainen kuva, mutta niin että mä olen Elsan paikalla, vai mitä? No mutta toisessa kuvassa näkyy myös Joonas, mutta tällä kertaa hänellä on sylissään vaan aivan pienet kaksoset Elisabet ja Joacim siis. Kuva on ilmeisesti otettu sairaalassa keskolassa, siltä se ainakin vaikuttaa. Kaksoset ovat tuossa kuvassa niin pieniä ja hauraita, että näyttää kuin he voisivat hetkenä minä hyvänsä murtua palasiksi tuossa Joonaksen sylissä.

Nyt nuo aivan pienet vauvat ovat kuitenkin täynnä elämän iloa ja vilkkaita 2 vuotiaita taaperoita, jotka osaavat kyllä riidellä vaikka mistä jo, sekä näyttää tunteensa. Olisipa elämä vielä yhtä helppoa itselläkin, kuin heillä. Tai no ei heidän elämä ole helppoa, he ovat taistelleet paljon, että ovat selvinneet keskosina ja ovat edelleen täällä meidän keskuudessamme elämässä.  Noiden pienten ihmisten henki on ollut todella lähellä haihtua pois ennen aikojaan, mutta täällä he vaan taittavat matkaansa. Katson kyynelsilmin kuvaa uudestaan ja onhan se nyt suloinen. Joonaksesta paistaa läpi, kuinka rakastunut hän on noihin pienokaisiin ja kuinka onnellinen hän on pitäessään kaksosia sylissään. Onkohan jopa ensimmäistä kertaa koskaan?

Makuuhuoneesta alkaa kuulua itkua, joten lasken Joonaksen varovasti sylistäni sohvalle ja suuntaan makuuhuoneeseen. Nostan itkuisen Elisabetin syliini ja huomaan myös Joacimin heränneen, joten nostan hänetkin pois pinnasängystään. "Toel, mitti tää ittet?", Jooa kysyy. "Näin teidän seinällä kuvan teistä vauvoina, Joonas isin sylissä. Se kuva oli niin suloinen, et siksi ja sit nousi vähän muistojaki mieleen, mut ei niistä sen enempää.", kerron. "Voi toel.", Jooa sanoo ja painaa suukon poskelleni, jonka jälkeen Epsu toistaa saman toiselle poskelleni ja lapset saavat huulilleni ihanan hymyb aikaiseksi. Muistot nousevat taas pintaan, mutta ei niistä sen enempää. Kenekään ei koskaan tarvitse tietää niistä mitään, koska ne tapahtuvat menneisyydestä piinaavat minua ajottain edelleen.

Painan molempien lasten poskille suukot ja menemme olohuoneeseen, jossa lasken lapset alas sylistäni. Jooa juoksee heti Joonaksen luokse ja tekee jotain, jolloin Joonas herää ja kaappaa pojan halaukseensa. Itse luen Epsulle Maisa kirjaa, jonka hän haki äsken jostain. Katsomme Joonaksen kanssa toisiamme, tosin hän katsoo minua huolissaan. Minä vain hymyilen hänelle, jolloin hänenkin huulillee kaartuu suloinen hymy. Autan Joonaksenkin istumaan ja istun hänen viereensä jatkamaan lukemista, jotta myös Joacim näkee kuvat ja kuulee tarinan. Tässä tarinassa Maisa on menossa hammaslääkäriin käymään. Kyllä näistä lastenkirjoista voi näemmä myös oppia jotain joskus.

---

Peittelen Elisabetin sänkyynsä ja silittelen hetken aikaa, kunnes hän nukahtaa ja teen saman Joacimille. Lukemisen jälkeen emme tehneet mitään ihmeellistä, söimme, kävimme ulkona, kuuntelimme lastenlauluja ja tansimme niiden mukaan ja leikimme yhdessä, sekä Pluton kanssa. Sammutan huoneesta valot ja jätän oven raolleen, kaksoset nukahtivat. Menen makuuhuoneeseen, jossa Joonas on jo käpertyneenä sänkyyn ja katsoo televisiosta jotain ohjelmaa. Autoin hänet siis äsken kyllä jo sinne. Riisun ylimääräiset vaatteet ja hyppään itekkin sänkyyn. Kaivaudun peiton alle ja vedän Joonaksen kainalooni. "Joel, mua on vaivannut koko illan. Miksi sä näytit aivan itkeneeltä, kun kaksoset heräsi?", Joonas kysyy varovasti. "Näin sun seinällä kuvia. Eka mua ärsytti se kuva missä Elsa on, sori. Mut sit se toinen kuva veti mun mielen herkille. Se missä oot sä ja kaksoset vauvoina sairaalassa. Aloin ajattelee et niiden elämä on ollut lähellä loppua aivan liian aikaisin, mut silti ne taisteli ja on täällä nytkin meidän seurana. Et ei mitään vakavaa siis.", kerron. Joonas huokaisee helpottuneena, mutta huomaan nyt hänetkin silmissä kyyneleet. "Sait munkin tunteet pintaan.", hän naurahtaa ja painaa päänsä vasten rintakehääni. Maurahdan itsekkin ja alan silitellä hänen selkäänsä pitkin vedoin. Joonas on ihana.

__________

Sanoja: 701

Vittu ku nousee aina itellä tunteeni pintaan ku kirjottaa 😭😅

❤️❤️❤️