Uusi tapa rakastaa (Valmis✅️)

Luku 3- Eka päivä

Anton

Heräsin herätyskellon ääneen, jäin sänkyyn makaamaan ajatuksissani. Nousin muutaman minuutin päästä sängystä ja kävelin vaatekaapilleni. Otin sieltä puhtaat vaatteet, puin ne päälle ja menin keittiöön. Matkalla silitin kissaani, joka lähti seuraamaan minua keittiöön ruuan toivossa. En ollut varma oliko vanhempani ruokkineet sen, joten annoin sille ruokaa. Laitoin ruokakipon lattialle ja aloin tekemään itselleni aamupalaa.

Laitoin kengät jalkaan, avasin oven ja menin mopolleni. Vedin kypärän päähäni, jonka jälkeen käynnistin mankini ja lähdin. Ajelin kohti koulua, mutta käännyin väärästä risteyksestä oikealle. Vittu, tätä menoa en pääse koskaan kouluun. Onneksi olin varannut pari minuuttia extraa.

~

Pääsin vihdoinkin koulun pihalle, koulu ei ollut mikään isoin, lukio oli kuulemma siirtynyt yläkoulusta omaan rakennuskeen. Ihan hyvä vaan niin ei tarvitse kestää niitä itsekkäitä pikku paskoja, jotka vapettaa minkä kerkeää. Jätin mankini jonkun mustan mopon viereen, se oli hieno mutta mankini oli paras. Lähdin kävelemään kohti koulurakennusta, pihalla oli ihmisiä siellä sun täällä pienissä ryhmissä. En ihmetellyt, sisällä tuntui kun olisi saunassa.

Kellot soivat eikä minulla ollut vittuakaan hajua missä helvetissä se luokka missä minun pitäisi olla on. Kävelin ympäri koulua ja löysin vihdoinkin oikean luokan eteen. Koputin oveen ja kävelin luokkaan sisälle. Huomasin jonkun brunen pojan katseen itsessäni, hänen vieressä oleva tyttö tökkäisi tätä ja tuo punastui hieman. Mitä helvettiä, ehkä en tee mitään omia johtopäätkösiä. He vaikuttivat kivoilta, mutta heidän lähellä ei ollut enään paikkoja joten jouduin menemään istumaan kahden brunen eteen. He vaikuttivat siltä, että kaikki tuntee heidät ja jos häiritset heitä niin tulee turpaan, mutta ei nyt aleta tekemään johtopäätöksiä.

~

Nousin paikaltani ylös ja kävelin niiden kahden brunen perässä ulos luokasta. "Moro, haluuttekste olla kavereita, ku en oikee tunne ketää täältä" sanoin heille. "Aa moro, joo joo, sun nimi oli kai Anton. Mä oon Rasmus" toinen pojista esitteli itsensä innoissaan. "Ja toi vähän vihasemman näkönen äijä on Mikael" poika jatkoi. "Kiva" sanoin ja yritin muistaa nimiä. "Meillä on viel neljä muutaki kaverii, tuu sanoo moi" Rasmus jatkoi ja lähti vetämään minua johonkin.

Istuin sohvalle Rasmuksen viereen. Mikael istui sohvan nurkkaan, vastapäätä olevalla sohvalla istui kolme tyttöä. "Tää on Anton" Rasmus esitteli minut. "Mä oon Jenna, toi brune on Rebecca ja toi toinen blondi on Julia" kesellä ostuva blondi, Jenna sanoi. Hetken päästä sohville käveli vihreä hiuksinen jätkä, hän istui Mikaelin syliin ja halasi. Katsoin Rasmusta ja sitten taas Mikaelin syliin istunutta poikaa. "Onks noi niinky yhessä" kuiskasin Rasmukselle. "Aa ei, ne on vaa ollu päiväkodista asti kavereita" Rasmus sanoi hymyillen. Nyökkäsin pienesti ja aloin selaamaan puhelinta.

Kävelin kohti luokkaa, minulla oli terkkaa yksin. Kellot soivat eikä minulla ollut tietoakaan siitä missä se helvetin luokka oli. Ei minua kyllä terkka kiinnostanut mutta olisi kiva olla tunnilla, en halunnut merkintää heti ekana päivänä. Hetken eksyilyn jälkeen löysin luokan. Koputin ja luokasta kuului kimeällä äänellä "sisään".  Avasin luokan oven ja kävelin luokkaan. Huomasin ilokseni sen saman pojan matikan tunnilta, mutta hän ei tainnut olla yhtä iloinen näkemisestäni. Katsoin ympäri luokkaa ja ainut vapaa paikka oli eturivissä, vittu. Istun siihen ja kaivoin läppärini, koska kaikilla muillakin oli läppärit pöydällä.  Avasin läppärin ja kuuntelin kuinka opettaja alkoi selittämään esseestä. Saisi puolestani tunkea sen esseen perseeseen ja keksiä jotain parempaa tekemistä.

~

Tunti meni hitaasti opettajan selittäessä, miten esseetä kirjoitetaan ja, että siinä pitää olla ainakin 500 sanaa. Kuulemma parhaan tuloksen saa jos on yli 1000 sanaa, tästä ei ainakaan tule täysiä pisteitä. Nousin ylös ja kävelin luokasta ulos. Seuraavaksi olisi ruokailu, kuka hullu päätti, että ruokailu on 11.00, ihan vitun aikaista jos minulta kysytään. Menin etsimään kavereitani, jos niitä voi siksi vielä kutsua mutta kuitenkin. 

Löysin heidät nopeasti jonkun pyöreän pöydän luota. "Moi" sanoin ja katselin ympärilleni, koska ihmisiä melusi vähän kaikkialla. "Moi, mennäänkö syömään vai käydäänkö ässässä" Rasmus sanoi, miten joku jaksaa olla noin pirteä kaiken aikaa. "Ässään" Jenna ja Julia sanoin yhtä aikaan. "Mut siel on spagetti ja jauhelihakastiketta ruokana" Niki sanoi. "No syyän sit kunnon ruokaa" Rebecca sanoi, en ollut varma mutta minulle tuli sellainen olo, että se mitä Niki sanoi oli ehdotus tai toteamus mitä kuunneltiin ja toteltiin vaikka ei huvittanut. Ei hänestä tullut johtaja fiilis vaan enemmän sellainen lapsi fiilis. En tiedä, olen varsinaisen huono analysoimaan ihmisiä. Muut nousivat ja lähdimme ruokalaa kohti.

"Välillä ärsyttää ku Niki saa aina tahtonsa läpi, se on sellanen Mikaelin vauva" Jenna sanoi ja pyöräytti silmiään. Kävelimme muitten takana, koska miksi ei. "No ehkä vähän, mut en valita, tänää on hyvää ruokaa" sanoin, en halunnut, että kenellekkään tuli paha mieli. "No joo mut silti ärsyttää, että se saa tahtonsa läpi. Eikä sen ees tarvi alkaa valittamaan, koska jos se sanoo jotain ni muut kuuntelee" Jenna jatkoi valittamista. Nyökyttelin päätäni, olihan se hieman ärsyttävää mutta uskon, että sille oli syy. 

~

Olimme saaneet loppujan lopuksi syötyä, vaikka siitä oli vähän erimielisyyksiä. Kävelimme ruokalasta pois, ja ensimmäinen asia minkä näin oli se matikan tunnilta ollut poika ilman paitaa. Hän näytti hyvältä, ihan vitun hyvältä. Käänsin katseeni nopeasti muualle ja jatkoin kävelyä ihan, kun mitään ei olisi tapahtunut. Tunsin käden olkapäälläni ja katsoin Rasmusta, joka virnisti. "En tienny, että sua kiinnostaa pojat" Rasmus sanoi, punastuin hieman ja käänsin katseeni pois hänestä. "Ei kiinnosta, se nyt vaa sattu osumaa näköpiirii" sanoin nopeasti. "Ihan turhaan sä nyt hätäilet. Kaikki, literally kaikki ajattelee, että Johannes näyttää hyvältä" Rasmus sanoi ja löi vielä olkapäätäni ja jätti minut siihen seisomaan hämmentyneenä. Eli hänen nimi oli Johannes. 

sanat 865