Uusi tapa rakastaa (Valmis✅️)

Luku 58- Kaikki ok?

Anton

Heräsin hirveään hedariin. Katselin ympärilleni ja huomasin olevani Johanneksen huoneessa. Hänen kätensä olivat tiukasti ympärilläni. Siirsin hänen kätensä varovasti pois ja nousin. Näin huosuni lattialla ja menin automaattisesti paniikkiin.

Tunsin kuitenkin hupparin päälläni ja pystyin huokaisemaan helpotuksesta. Puin housut ja lähdin huoneesta. Kello oli seitsemän ja Aurora oli jo leikkimässä olohuoneessa. Pidätin hengitystäni ja yritin kävellä hiljaa eteiseen.

"Antoon" Aurora hihkui. Kirosin päässäni mutta sain silti jonkin näköisen hymyn suotua hänelle.

"Moi" sanoin.

"Miksi sä lähdet jo" Aurora kysyi ihmeissään.

"Mulla on tosi tärkeetä tekemistä" valehtelin.

"Tietääkö Johannes" Aurora kysyi ja etsi silmistäni vastausta.

"Ei, en halunnu herättää sitä" totesin.

"Mutta mun pitää nyt oikeesti mennä" jatkoin ja menin eteiseen.

"Voitko tulla leikkimään joku päivä" Aurora kysyi.

"Katotaan" sanoin haikeana ja jätin Auroran yksin eteiseen. Paska olo palasi päästyäni ulos. Muistikuvia palasi eilisestä ja muistin syynkin miksi olin juomassa.

Palasin kotiin hiljaa pimeään kämppään. Jätin kenkäni eteiseen ja hiippailin keittiöömn hakemaan särkylääkkeen. Nielaisin pillerin kuivana ja lähdin huoneeseeni nukkumaan paskaa oloa ja darraa pois.

Olo oli ihan helvetin likainen joten kävin suihkun kautta. Katselin itseäni peilistä vaatteet riisuttuani. En tykännyt kehostani enkä niistä muistikuvista siitä likaisesta jätkästä koskemassa minua. Istuin suihkun lattialle ja annoin veden huuhdella itseni. Seurasin kuinka tumman pinkki vesi valui viemäriin.

Kaaduin sängylleni yli iso huppari ja shortsit päällä. Nukhadin melkein heti levottomaan uneen.

Avasin kotioveni. Jätin takkini naulakkoon ja kengät eteiseen. Kävelin pidemmälle ja huomasin vanhempani ruokapöydän ääressä istumassa hirveän vakavassa tunnelmassa. "Onko jotain tapahtunu" kysyn.

"Tuota olemme äitisi kanssa huomanneet että sun arvosanat ovat tipahtaneet" isäni sanoi. "Onko tähän joku syy" äitini kysyi. "Lukio on hankalaa" sanoin. "Niin on mutta jos keskittyisit enemmän etkä vain olisi sen pojan kanssa arvosanasi voisivat olla vielä hyvät" äitini sanoi.

"Miten se liittyy mihinkään. Johannes auttaa mua kouluhommissa" sanoin. "Poika, sinä et nyt ymmärrä. Sinun pitää vähentää hänen näkemistään" isäni sanoi. "En muuten vitussa vähennä te ette voi estää mua näkemästä sitä" sanoin.

"Älä nosta ääntäsi minulle. Jos minä sanon jotain sinä kuuntelet" isäni sanoi nousten seisomaan. "Mä oon jo 17 sä et voi määräillä mua" sanoin. "Rakas rauhoitu. Men haluamme sinulle vain parasta ja sen takia tulimme siihen tulokseen, että muutamme..." äitini sanoi.

"Me muutetaan mihin" sanoin. "Niin kuulit kyllä mitä äitisi sanoi, se on sinun parhaaksesi" isäni sanoi. "Te ette voi tehdä tätä mulle, te hajotatte mun koko elämän" huusin kyyneleet silmissä.

Heräsin raskaasti hengittäen kyyneleet silmissä. Kurotin yöpöydältä lääkepurkkini ja otin yhden varmuudeksi. Hautauduin takaisin peiton alle ja yritin saada nukuttua.

Johannes, Pari päivää myöhemmin

Seisoin koulun pihalla odottamassa Lenniä ja Antonia joka ei ole ollut viikkoon koulussa, ehkä yhden matikan tunnin. Katseeni oli suurimman osan ajan puhelimessa joten en huomannut kun Anton törmäsi minuun. Huomasin heti, että kaikki ei ollut hyvin. Anton nosti hätääntyneen katseensa minuun kunnes hän huomasi että se olin minä ja rauhoittui hieman.

"Kaikki ok" kysyin ja katsoin häntä huolestuneena.

"Väsyttää" Anton sanoi. Halasin häntä ja hän halasi hetken kuluttua takaisin. Jouduimme nopeasti lähtemään luokkaan.

Huomasin päivän aikana, että Anton kävi ehkä vähän hitaalla. Hän ei keskittynyt kunnolla ja oli koko ajan omassa maailmassaan. Antonia yhtään tuntien hän ei itse tule avaamaan suutaan asioista. Se vaatii aina sen että kysyn tai kaikki tunteet kerkeää kasautua ja hän hajoaa.

Olin menossa jo nukkumaan, mutta piti viellä laittaa hyvän yön viesti Antonille.

Minä
öitä<3

Ant🫶
öitä

Minä
mä rakastan sua<3

Ant🫶
mäki sua

sanat 554