Uusi tapa rakastaa (Valmis✅️)

Luku 41- Huppari

Anton

Heräsin Johanneksen pyörimiseen. Hän oli varoittanut minua illalla, että saattaa olla levoton nukkuja. En kuitenkaan herännyt kertaakaan ennen kuin nyt. Johannes on ainakin snäppien perusteella paljonkin ennen minua hereillä, joten en tiedä miten olin ensimmäinen hereillä.

Painoin kasvoni hänen pörröisiin hiuksiin. Ne tuoksuivat hyviltä. Voisin olla tässä koko päivän. Eikä se varmaan haittaisi Johannesta. Aloin kuitenkin tylsistyä yksin oloon. Tai enhän ollut perjaatteessa yksin mutta eipä tässä ollut paljoa tekemistä kun toinen nukkuu.

Minulla ei ole tietoakaan kuinka hyvät unenlahjat Johanneksella on ja nukkuuko hän syvääkin unta. Eli herättämiseen voisi mennä kauankin. Niin paljon kun halusinkin antaa hänen nukkua, kuolisin kohta yksinäisyyteen ja oli pakko päästä vessaan.

"Johannes" sanoin hiljaa ja ravistelin poikaa hennosti. Sain hiljaista muminaa vastaukseksi. "Herätys" jatkoin hiljaisella äänellä. Johannes vain vaihtoi asentoaan vähän mutta ei heräämisen merkkiä. Huoneeni ovi avattiin ja äitini käveli sisään.

"Huomenta, me ajateltiin isäsi kanssa lähteä käymään mummollasi" Äitini sanoi ja rikkoi hiljaisuuden. "Okei kiva" totesin. Äitini katsoi minua ja sitten Johannesta ja poistui huoneesta sanomatta mitään.

Johannes nosti päätään hieman ja katsoi minua väsyneillä silmillä. Se siitä rauhallisesta herätyksestä. "Sori, äiti ei osaa koputtaa" pahoittelin. "Mhm ei se haittaa" Johannes totesi silti väsyneesti. "Nukuit sä hyvin" kysyin.

"Joo, ainaki normaalia paremmin" Johannes sanoi. "Entä sä" hän jatkoi. "Voisin tottua nukkumaa tällee joka yö" sanoin hymyillen. "Voijaan kyllä mun puolesta jatkaa nukkumista" Johannes totesi laskien päänsä takaisin rinnalleni.

"Kello on jo kaks iltapäivällä" huomautin. "Totta ja mulla on nälkä" Johannes sanoi. "Eli aamupalaa seuraavaks" varmistin. "Vai välipala" Johannes naurahti. "Eikai sillä oo väliä, ruokaa se kuitenki on" sanoin. "Niimpä" Johannes sanoi ja nousi päältäni.

Olimme saaneet syötyä ja makasimme taas sängyssäni. "Ant" Johannes sanoi. "Niin mikä oli" kysyin. "Ant, se on sun lempinimi" Johannes totesi hymyillen. "Ahaa" totesin. "Mutta mitäs" jatkoin. "Voidaanko kattoa muumeja" Johannes kysyi.

"Muumeja?" naurahdin johon Johannes nyökytteli päätään. "Katotaa vaa" sanoin hymyillen. "Oikeestikko" Johannes kysyi. "Joo joo" varmistelin. "Jee sä oot paras" Johannes sanoi ja halasi minua. Halasin häntä takaisin.

~

"Huomenna on koulua en jaksa" Johannes sanoi. "En mäkää" komppasin häntä. "Ainii ei varmaa kerrota vielä kellekkää että ollaan yhesssä"" Johannes kysyi. "Ihan miten sä haluut" sanoin. "Jos annetaan niitten tajuta ite" Johannes ehdotti ja katsoi minua silmiin.

"Käy mulle" sanoin ja käytin mahdollisuuden pussata Johannesta. Johannes punastui hieman ja käänsi katseensa muualle. "Ei saa tehä tollasta" Johannes tuhahti. "Tykkäsit kuitenki" sanoin virnistäen. "Voi olla" Johannes totesi uskalluksensa kerättyään.

"Ääh vittu perkele mun pitää lähtee" Johannes kirosi. "Onko pakko" kysyin. "On vaikka kumpikaan meistä ei haluis" Johannes sanoi hieman surullisena. "Meillä on huomenna kai kaikki tunnit samat jos se piristää" sanoin.

"Totta, ehkä mä selviin 14h ilman sua" Johannes sanoi. "Kyllä sä selviit" sanoin. "Selviit sä" Johannes kysyi. "Yritän ainaki" hymähdin. "Nähää huomenna" Johannes sanoi ja antoi halin johon tietenkin vastasin.

Johannes

Heräsin juuri ja juuri herätykseeni. Olisin voinut nukkua vielä. Mutta kai kaikilla oli sama fiilis maanantaisin puoli seitsemältä aamulla. Nousin sängyn reunalle istumaan ja aloin selaamaan someja nopeasti. Ensimmäisenä tietenkin avasin Antonin viestit.