Anton
Viikonloppu tuli ja olin kuullut yhden tunnin mitä koulussa olin ollut että joku piti bileet. En ollut juonut pitkään aikaan ja harkitsin nytkin kauan että menenkö. Päädyin siihen tulokseen että pää pitää saada tyhjäksi.
Valitsin vaatteita. En halunnut ylipukeuta joten pistin mustat farkut ja koko viikon päällä olleen hupparin. Katsoin kelloa ja huomasin että bileet olivat jo alkaneet, hups. Otin puhelimen yöpöydältä ja lähdin.
Jätin kenkäni jo täynnä olevaan eteiseen. Kävelin pidemmälle ja tarkastelin täynnä olevaa olohuonetta. Tuosta ryysiksestä ei pääse läpi ilman että sattuu siitä olin ainakin varma.
Ohittelin ihmisiä ja väistelin mahdollisia lyöntejä. Pääsin keittiöön missä juomat yleensä olivat, myös tälläkin kertaa. Otin bissen ja lähdin johonkin mihin ehkä pääsisi istumaan. Päädyin istumaan yläkertaan vieville portaille.
Join pullosta ja katselin kuinka humalaiset ihmiset tanssivat hieman epävakaasti. Ei ollut fiilistä mennä myöskään tanssimaan. Mieluiten istuin turvassa ihmiskontaktilta. Jouduin kuitenkin nousemaan ja hakemaan toisen juoman.
Palasin hetkeä myöhemmin takaisin paikalleni. Sain hyvän aikaa istua rauhassa.
"Mitäs tollanen söpöliini tekee täällä ihan yksin" joku jätkä kysyi minulta istuen viereeni.
"Juon miltä näyttää" vastasin.
"Kelpaako herralle seura" jätkä jatkoi.
"No en nyt tiiä" vastasin ympäri pyöreästi.
"Haluutko pitää vähän hauskaa" jätkä jatkoi yrittämistä vinkaten silmää.
"Ei kiitos" sanoin.
"Sääli sä olit niin söpö" jätkä sanoi luovuttaen ja lähti. Huokaisin helpotuksesta. Hain ties monenne juoman ja istuin portaikolle.
Hetken sain olla taas rauhassa kun sama jätkä tuli seisomaan eteeni. Katsoin häntä kysyvänä.
"Haluutko nyt pitää vähän hauskaa" jätkä kysyi virnistäen. Hän tarjosi kättään ja otin siitä kiinni. Olin sen verran humalassa mutta kehoni ei tahtonut totella. Kävelin jätkän perässä yläkerrassa olevaan vessaan.
Jätkä ei viitsinyt esitellä edes itseään kun hän työnsi minut ovea vasten. Siinä vaiheessa todellisuus iski ja yritin työntää jätkän pois päältäni. En kuitenkaan alkoholin vaikutuksessa saanut mitään aikaseksi.
Kyyneleet valuivat silmistäni vaikka en täysin ollut tilannetta ymmärtänyt. Jätkän käsi laskeutui lantioltani uhkaavasti alas päin. Hänen kätensä löysi tiensä boksereihini. Inhosin tätä tunnetta. Yritin vielä kerran työntää jätkän kauemmas luotani siinä kuitenkaan onnistumatta.
Jätkän nostaessa huppariani kädessäni pistävä kipu antoi jostain voimaa työntää hänet kauemmaksi. Avasin oven takaani ja juoksin portaat alas. Menin eteiseen etsimään kenkäni. Paniikissa heittelin muiden kenkiä pois kunnes sain omat jalkaani.
Meinasin juostessa horjahtaa mutta sain säilytettyä tasapainoni. Kello oli ties mitä ja minulla oli kaikin puolin iljettävä olo. Tahtomattani lähdin tallustamaan Johannekselle. Ei mennyt kauaakaan kun tuttu talo näkyi edessä päin ja pian seisoinkin sen ovella.
Laitoin Johannekselle viestiä siinä toivossa että hän tulisi avaamaan oven. Hetkeä myöhemmin ovi aukesi ja Johannes päästi minut peremmälle. Halasin häntä tiukasti.
"Sä haiset alkoholille" Johannes totesi. Nyökkäsin vain. Halusin nukkumaan, väsytti enkä jaksanut avata suutani. Johannes talutti minut yläkertaan ja huoneeseensa. Hän otti farkkuni pois ja aloitti hupparini päältä vetämisen mutta ravistelin vain päätäni.
Johannes veti minut hellästi sänkyyn viereensä ja halasi.
"Öitä rakas" Johannes kuiskasi samalla silittäen hiuksiani.
"Öitä" mutisin puoli unessa.
sanat 469
CITEȘTI
Uusi tapa rakastaa (Valmis✅️)
DragosteTää on tämmönen teini homo rakkaus tarina :D Sisältää: -kiroilua -ehkä smuttia (100% varmasti smuttia) -varmaan jotain masentavaa -ällösöpöö rakkaus juttuu