Uusi tapa rakastaa (Valmis✅️)

Luku 50-Mytty

Johannes

Heräsin siihen kun Anton nousi. En kuitenkaan jaksanut avata silmiä vaan käännyin ympäri ja jatkoin unia. Ajattelin nopeasti että Anton käy vain vessassa mutta ei mennyt minuuttiakaan kun nukuin jo taas.

Heräsin ehkä puolituntia myöhemmin ja vieressäni oli tyhjää. En vieläkään avannut silmiäni vaan tunnustelin sänkyä. Taisin olla yksin jos Allua ei lasketa. Sain vihdoinkin silmäni auki ja katselin hetken piemää huonetta totutellen hämärään. Katsoin puhelimesta kelloa ja se oli viittä yli neljä... aamulla.

Nousin sängystä ja lähdin tallustamaan olohuoneeseen. Tai ihan sama minne kunhan löydän Antonin. Avasin Antonin huoneen oven ja törmäsin vain pimeään kämppään. Mitä vittua. Jatkoin väsynyttä kävelyä keittiöön ja sieltä vessaan. Ei ketään missään. Mitähän vittua.

Palasin takaisin olohuoneeseen mitä en ollut vielä tarkistanut. En jaksanut pistää valoja päälle koska joku sisälläni kertoi että Anton nukkui sohvalla. Menin sohvan eteen ja kaaduin peitto kasan päälle ja halasin Antonia. "Ei saa jättää yksin tollee" sanoin väsyneenä. "Aa mä vahingossa nukahin" Anton sanoi myös väyneenä.

"Mitä sä ees teit että päädyit sohvalle nukkuu" kysyin. "Yritin hakee sun lahjan varastosta" Anton sanoin. "Tähän aikaan kello on vähän yli neljä" totesin. "Joo aattelin antaa sen aamulla mut voit sä sen nytki saada" Anton sanoi. "Jooo" sanoin niin innoissani kuin tähän aikaan pystyin eli en kovin.

Anton nousi altani hakemaan lahjani. Anton tuli nopeasti takaisin jonkun harmaan mytyn kanssa. "Mikä toi on" kysyin ja yritin saada sen käsiini. "Selvitä ite" Anton sanoi. "Luuletko että nään täällä pimeessä jotain. "Haluutko et laitan valot" Anton sanoi ja nousi jo uudelleen. "EI" sanoin nopeasti. "En haluu olla sokee" jatkoin.

Avasin viikattuna olevan hupparin. "Mut mulla on jo kolme sun hupparii" sanoin hämmentyneenä. "Niin on käännä se ympäri" Anton sanoi selvästi hymyillen. Käänsin hupparin ympäri ja yritin erottaa mitä siinä on. "Emmä nää ku valkosta ja jotain tumman harmaata" sanoin enemmän hämmentyneenä.

"Sen näkee aamulla paremmin" Anton sanoi. "Mut en jaksa ottaa aamuu asti" valitin. "Pakko jaksaa josset haöuu et laitan valot päälle" Anton sanoi. "No okei mut sä oot jo saanu avata mun lahjan vai ootko ees viel avannu" kysyin. "Miks en olis avannu" Anton sanoi ja näytti antamaani korua minkä olin itse mennyt nuokulle tekemään.

"En ees tajunnu" naurahdin. "No nyt huomasit voijaanko mennä takas nukkumaan" Anton hymähti. "En jaksa nousta" totesin. Anton vain huokaisi ja nosti minut syliin. "Hei hei ei näin mun kuuluu kantaa sua eikä sun mua" älähdin. "Mut sä sanoit että et jaksa nousta" Anton sanoi viattomana.

Heräsimme uudestaan yhdeltätoista. Tai minä heräsin jälleen yksin. "Ant" huhuilin. Ei vastausta. "Anttu" sanoin kovempaa. En itsekkään tiennyt mistä tuo lempinimi tuli mutta tykkäsin siitä. "Mitää" Anton sanoi kun tuli takaisin huoneeseensa. "Miks mä heräsin toisen kerran yksin" sanoin muka vihaisena ja käänsin selkäni hänelle.

"Mulla oli nälkä" Anton sanoi. "Huono syy" mutisin. "Hyst, unohitko jo sen hupparin" Anton sanoi vaihaten puheen aihetta. "Ainii" totesin ja käännyin takaisin Antonia päin. "Se on sulla päällä höhlä" Anton sanoi nauraen. "Ainii" naurahdin ja otin hupparin pois. Saatoin unohtaa, että se huppari oli ainut ylä osa mitä mulla oli päällä.

Katsoin hupparin taakse ja huomasin maalatun neliön missä oli suukkoja. "Omg ihana" sanoin ja olin laittamassa sen takaisin päälle. "Eiks ookki" Anton sanoi. En kerennyt laittaa hupparia päälle ennen kuin Anton otti ja heitti sen lattialle.  "Mun mielestä se on parempi lattialla" Anton sanoi ja istui syliini hajareisin.

sanat 614