Uusi tapa rakastaa (Valmis✅️)

Luku 62- Muutto

Anton

"Ainut mitä sä oot tehny viimesen kuukauden ajan on ignooraaminen. Mä en tiiä miks mutta mua alkaa oikeesti sattumaan ja vituttamaan tää sun käytös. Sä varmaan petät mua jonku muijan kanssa ja mä olin vaa sulle joku kokeilu. Sua ei varmaan koko aikana mitä oltiin yhessä ni oikeesti kiinnostanu vittuakaan mä" Johannes huusi. En osannut sanoa mitään joten pysyin vain hiljaa.

"Mä tiesin että sä petit mua oikeesti mikä vittu sua vaivaa. Eka sä saat mut uskomaan että välität ja oon tärkein ihminen sulle mutta sitte out of nowhere sä vaan työnnät mut pois ja jätät huomioimatta. Onko tää uus tapa rakastaa vai-.  Ihan sama mikä sun syy on en haluu kuulla sitä. Pidä selitykses ittellä, tää oli tässä." Johannes sanoi itkien.

"Rakas.." aloitin toivossa että hän kuuntelisi.

"Ja nyt sä kutsut mua rakkaaks, mä en aijo enää tuhlata minuuttiakaan uskotellen ittelleni että sussa on jotain hyvää ja että sä oikeesti rakastaisit mua." Johannes keskeytti.

"Anteeks" sain suustani ääni väristen.

"Anteeks ei voi korjata sydäntä" Johannes sanoi ennen kuin lähti paikalta juosten.

Jäin katsomaan Johanneksen loittonevaa selkää kyyneleet silmissä. Juuri niinkuin en ajatellut tilanteen menevän. Seison pihalla pitkään ennen kuin sain kasattua itseni ja menemään takaisin sisälle.

Avasin ulko-oven ja suuntasin askeleeni suorinta reittiä huoneeseeni. Katsoin muuttolaatikoiden täyttämää huonettani. Ainoastaan patja ja pieni lamppu sen vieressä olivat pakkaamatta. Mutta niitä tarvitsen vielä viimeiseen asti.

Menin patjalle istumaan ja laitoin kuulokkeet päähän. Pistin lempisoittolistani soimaan. Kyyneleet valuivat poskillanni todellisuuden iskiessä päin näköä. Kaikki vanha jäisi taakse. Ehkä olikin hyvä että minä ja Johannes erosimme niin hänen ei tarvitse ikävöidä minua.

Tiesin jo että en pystyisi päästämään Johanneksesta irti ja koko asia söisi minua sisältä ehkä vielä vuosienkin päästä.

Hengitykseni tiheni ja näkökenttä sumeni. Liian moni asia stressasi joka aiheutti paniikkikohtauksen. Lääkkeeni olivat vessankaapissa sillä niille ei ole ollut käyttä lähiaikoina. Nousin huterasti ylös. Jalkani tärisivät mikä teki kävelemisestä erittäin hankalaa.

Pääsin vessaan lukiten oven perässäni. Avasin kaapin ja etsin katseellani lääkepurkkia. Huomasin sen ylimällä hyllyllä. Kurottelin sen sieltä. Sormeeni osui kuitenkin jotain terävää ja kirosin sitä päässäni nopeasti kuitenkin muut ajatukset saivat taas vallan.

Otin terän lääkepurkin sijasta ja ajattelematta painoin sen ranteelleni vetäen viiltoja toisen perään. Ajatukseni hiljenivät kivun pyyhkiessä ne pois tieltä. Huokaisin helpottuneena huomatessani hengityksen tasaantuvan hieman.

Nojasin itseni vessan seinään ja liuin siitä lattialle miettimään mitä tuli tehtyä. Katselin rannettani josta valui verta valkoisille shorteilleni. Ne olivat entiset shortsit.

timeskip muuttopäivä

Laitoin pienen lampun viimeiseen aukinaiseen muuttolaatikkoon jonka jälkeen suljin sen. Olin pakannut käsimatkatavaroihini kaikkein tärkeimmät asiat niinkuin laturin, kuulokkeet, lompakon ja lääkkeet sekä vesipullon.

Puin mustan hupparin, joka oli ainut asia mikä muistutti Johanneksesta. Se oli hänen hupparinsa jonka olin kerran vienyt enkä ikinä palauttanut.

Kello oli vasta 7 aamulla mutta autossamme oli kaikki tarvittava ja avaimet oli palautettu. Katsoin kerrostaloa joka oli kotini melkein vuoden. Ei edes harmittanut päästä sieltä pois sillä minulla ei ollut mitään syvää yhteyttä siihen.

Laitoin kuulokkeet korviini ja katselin ikkunasta ulos. Ainut mitä minulla olisi ottaa mukaan Saksaan oli muistot. Ja niistä parhaat vain yhden henkilön kanssa jonka olin yrittänyt saada pois päästäni.

Matka meni nopeasti nukkuessa. Katselin Helsinki-Vantaan lentokenttää mistä parin tunnin päästä lähtisi lentomme.

Istuin takaisin odotuspaikalleni. Odotimme parhaillaan kuulutusta siitä että portit lentokoneeseemme aukeaisi. Ei mennyt pitkään kun kuulut kuului ja lähdin äitini ja isäni perässä portille.

Jäimme jonossa viimeisten joukkoon sillä olimme odottaneet kaukana portista. Vanhempani pääsivät portista sisään kun joku sisälläni pakotti minut katsomaan vielä taakseni.

sanat 564