Uusi tapa rakastaa (Valmis✅️)

Luku 46- Kärsimätön

Johannes

Istuin sairaalan käytävällä. Emme olleet Antonin vanhempien kanssa päässeet vieläkään huoneeseen. Eikä kukaan ollut vieläkään kertonut miksi täällä ollaan. Aloin käymään hieman kärsimättömäksi.

Katsoin vuorotellen kelloa ja käytävän molempia päätyjä. Vihdoinkin lääkäri tuli, olin ollut täällä 7 minuuttia. Liian pitkä odotus aika jos minulta kysytään. Nousin seisomaan Antonin vanhempien perässä ja lääkäri vei meidät huoneeseen.

Suljin oven ja katsoin sairaala sängyllä makaavaa Antonia, joka näytti levolliselta. "Eli Antonin pitäisi herätä huomenna aamulla. Hän on tällä hetkellä lääkeunessa jotta hänen keho saa levätä ja parantua." lääkäri sanoi ja lähti.

Bro olis voinu kertoa mulle vielä että miksi mä joudun katsomaan ku mun poikaystävä makaa tossa letkuissa mun edessä. Vähän liioittelua ehkä kolme letkujohtoa mutta kuiteski. Istuin vain awkwardisti penkille ja olin.

Enpämä tiedä mitä mä täällä teen, kun emmä yötä voi olla. Eikä Anton taida tosta nousta vielä pariin päivää. Mulla on nyt pari tuntia aikaa miettiä miksi Anton ylipäätään täällä oli ennen kuin vierailu aika loppuu.

Antonin vanhemmatkin olivat ihan hiljaa. Ainut mikä huoneessa piti ääntä oli nuo laitteet. Ilmapiiri oli hieman kireä, ymmärrän kyllä miksi mutta eikö nuo kaksi aikuista leikkivää kusipäätä voisi avata suutaan ja kertoa minulle edes jotain.

Anton varmasti kertoo huomenna sen mitä muistaa ja se riittää minulle mutta joudun olemaan varmaan seuraavat 14h tietämättömänä. Vilkaisin nopeasti vielä Antonia ennen kuin lähdin.

Mitä minä siellä tein jos kukaan ei edes viitsinyt katsoa minua. Kävelin sairaalan ovista haikeana ulos. Hankala miettiä mitään kun en edes tiedä kuinka vakava tilanne aikaisemmin oli ollut tai onko se nytkin epävakaa tai jotain paskaa.

Kaaduin sängylleni ja pistin kuulokkeet lataukseen. Ahdistus tilanteesta ei vielä ollut hitannut mutta hittaa varmaan yöllä. En varmaan nuku kolmea tuntia pidempään mutta mitä väliä, koska huomenna on lauantai.

Oikeessa olin nukkumisen suhteen. Kello oli kuusi ja nukahdin puoli viideltä. Vierailuaika alkaa 7.30 ja mä aijon olla sairaalan ovilla oottamassa, että pääsen ennen Antonin vanhempia sinne. Jos edes vaivautuvat paikalle.

Katsoin kelloa ja pesin hampaita. Halusin olla ajoissa ja olin muutenkin ollut valmis jo ennen puoli seitsemään.

Odotin sairaalan sisälle pääsyä. Tai sitten vain olin tyhmä enkä osannut avata ovea. Liukuovet olivat vieressä mutta ei auki ja sitten tällänen perus ovi vieres enkä osannut avata sitä. Pääsin kuitenkin sisälle, koska oli vitun kylmä.

Menin etutiskijutulle kysymään Antonin huoneen numeroa. Sain numeron ja lähdin huoneelle. Leikitään, että en ollut unohtanut sitä yön aikana. Menin huoneeseen ja Anton oli vieläkin sairaala sängyllä. Mihin se siitä olis lähteny.

Vedin yhden penkeistä sängyn viereen ja istuin siihen. Otin Antonin kädestä varovasti kiinni. Puristin sitä hellästi ja Anton teki saman. Hymyilin hieman ennen kuin tajusin, että hän reagoi johonkin. Eikö Antonin pitäis siis herää.

Kerrankin olin oikeassa sillä Anton heräsi. Anton katsoi ympärilleen ja räpytteli silmiään. "Moi" sanoin hieman hiljempaa kun normaalisti. Emmä halunnu säikäyttää sitä. "Johannes" Anton kysyi. "Joo vastasin.

"Oonks mä sairaalas" Anton kysyi. "Joo" sanoin. "Miks" Anton kysyi. "En tiiä ku kukaa ei kertonu mulle" vastasin. "Muistat sä yhtään mitää" jatkoin. "Oota mä mietin hetken" Anton sanoi ja pisti silmät kiinni. En ollut vieläkkän päästänyt hänen kädestään irti.

"Ainii" Anton huokaisi. "Mitä" kysyin tietenkin huolestuneena. "Sain taas paniikkikohtauksen ku ei olla keretty käyä lääkäris uutta lääkitystä varten. Ja sit muistan vaa ku otin niitä lääkkeitä yhen sijasta varmaan yli kymmenen ja sit pimeni" Anton sanoi osissa.

"Voi sua, onneks ei käyny pahinta" sanoin. "No jep" Anton sanoi. "Pitäskö mun käyä kertoo jollekki hoitajalle et sä oot hereil" kysyin. "Varmaan" Anton totesi. Menin käytävälle etsimään hoitajaa, mutta en nähnyt ketään.

Palasin takaisin huoneeseen ja siellä oli se sama lääkäri kuin eilen. Istuin takaisin penkille ja kuuntelin lääkärin selitystä. Anton kertoi lääkärille mitä muisti ja lääkäri nyökytteli. Sitten olimme taas kahdestaan.

Lääkäri oli luvannut hoitaa lääkityksen uusinnan jo tänään. Ja illalla Anton pääsee kotiin. Lääkäri oli myös selittänyt jotain sydämmen pysähtymisestä ja sitä me tässä nyt sulateltiin. Mutta ei kauaan koska Antonin vanhemmat astuivat huoneeseen ja katsoivat minua syyttävästi.

sanat 681