Voinko luvata sulle jotain? /Draco Malfoy

Mä pidän sun sydämestä huolta

Kävelimme takaisin Dracon huoneeseen. Ja nyt sitten seuraisi taas se sama selitys viilloista. Argh.

Draco laittoi oven kiinni perässämme. Minä menin peilin eteen suoraan katsomaan itseäni. Minulla on edelleen Dracon t-paita päälläni. Otan t-paidan reunoista kiinni ja kiristän sitä niin, että kroppani 'muodot' näkyvät. Eihän minulla ole edes mitään muotoja, mitä minä ajattelin.

"Y/n.." Draco huokaisi istuessaan sängylleen. Hän katsoi minua ja käsivarttani, jossa ovat juuri tekemäni viillot. Tämä tulee olemaan kamalaa. Tarkoitan siis sitä, että joudun avautumaan jälleen kerran.

Tuntuu siltä, että minä olen se joka avautuu. Draco ei puhu minulle ongelmistaan. Okei tänään ennen tanssituntia hän puhui minulle. Mutta ei sillä lailla, että hän olisi oikeasti romahtamassa. Mitä jos hän ei uskalla puhua minulle ongelmistaan?

"Mm?" Myhäisin hiljaa. Ja tästä se alkaa. Toivon, että hän ei ala huutamaan. Okei tuskin, luulen hänen olevan vain huolissaan.

"Sä teit sen taas. Mä sanoin sulle.. mutta silti et totellut. Y/n, kuinka monta kertaa mun pitää sanoa se sul-" Draco sanoi rauhallisesti.

"Niin monta kertaa, että mun vitun paskat aivot ja sydän ymmärtää. Draco mä... oon vaan niin... rikki. Sanoin sulle ennen tuntia 'Mä en jaksa kohta enään'. Oon sanonut jotain tollasta monta kertaa ja mä-" Minä puhun.

"Mutta sä oot aina jaksanut raataa eteenpäin tässä kamalassa viidakossa. Mulla on sama olo aina. Mutta en välitä siitä, kun mulla on sut. Mutta alan oikeasti huolestua susta." Draco sanoi.

"Ja noi viillot sun ranteessa näyttää vaan niin väärältä. Tarkoitan, että ne ei kuulu siihen. Ne ei kuulu sun ranteeseen. Mielummin mun kuin sun." Draco jatkoi.

Minä pidätän vain itkua kurkussani. En halua olla taas se helvetin pillittäjä. Itken aina. Aina. Aina, kun on mahdollista niin mun silmistä pursuaa vaan kyyneleet. Tunnen mun olon tyhmäksi, rumaksi.

"Draco. Sä et melkein ikinä avaudu mulle sun ongelmista. Sä aina lohdutat mua. En halua olla se vitun paska masis. En voi sille mitään, että oon tällänen 'kuraverinen' 'masentunutpaska' 'huora' ja hitto mitä muuta vielä. Ai niin 'ankeuttaja' tuon muille paskan fiiliksen kuin myös itselleni ja sulle. Yhdet luihuis tytöt tuli mua vastaan, kun kävelin tänne. Ne sanoi mulle, että 'mihin noin kova kiire? Nukkumaan meno aika? Vai tappamaan itses?' ja nauro vielä päälle. Ne haluaa, että kuolen. Niin moni muukin haluaa. Esimerkiksi Pansy, minä itse ja-" Minä saarnasin, kunnes tajusin mitä olin sanonut.

Draco katsoi minä noilla kauniilla silmillään. Ne kauniit silmät kostuivat ja pian sieltä valuikin pari kyyneltä. Juoksin Dracon luokse halaamaan häntä. Hänen päänsä nojaa olkapäähäni. Tunnen kuinka hän itkee halauksessamme. Hänen kyyneliään tippuu olkapäälleni. Äh kuinka rakastankaan häntä.

"Rakas mä.. sanoin, että.. en halua sulle pään vaivaksi.. mun ongelmia. En halua.. sun sekaantuvan.. niihin." Draco sanoi ja vähän väliä hänen äänensä halkeili. (Toi kuulostaa tyhmältä mutta te ymmärrätte varmaan)

Kun hänen ääni halkeili itkusta minun sydän halkeili. En kestä kuulla häntä tuollaisena. Okei tätä hän varmaan tarkoitti. Joo joo. Mutta minua ei kiinnosta, sillä haluan olla hänen elämässään mukana samoin kuin hän itse on.

"Draco anteeksi.." minä sanoin pyydellen anteeksi. Ajattelen edelleen itseäni rumaksi, pelleksi, tyhmäksi ja huonoksi ihmiseksi. En ansaitse tätä rakkautta mitä saan Dracolta. Tuntuu, että hän antaa sitä liikaa. Olen vain liian rakastunut.