Alive or only burning || OLEKSI

Luku 5

Tää luku on nyt pitempi. !Lukekaa omalla vastuulla! Koska tässä luvussa on ainaki mun omasta mielestä aika rankkaa tekstiä. Jos epäilet ettet kestä kannattaa odottaa seuraavaa lukua. Siinäki tulee luultavasti tän luvun asioita, mutta tiivistetymmin ja sievennettynä! Muistakaa myös tän kirjan varotukset!

~Aleksi~

"Makoilen lattialla ja olen täynnä mustelmia. Kuulen kun joku tulee luokseni ja tajuan sen olevan kännipäiset vanhempani. Isällä on myös puukko kädessään. "Aleksi nyt tottelet tai mä tapan sinut. Mennään makuuhuoneeseen, tule!", kuulen isän sanovan. "Ei, en halua!", vastaan, vaikka tiedän että se ei auta. Tiedän myös mitä tulee tapahtumaan ja olen peloissani. Isä alkaa suutelemaan minua, vaikka yritän estellä. Sen jälkeen hän alkaa riisumaan vaatteitani. Alan potkimaan ja itkemään. Osun vahingossa isän haaroihin. Siitähän se vasta pimahtaakin ja kaivaa taskustaan puukon ja aseen. Hän osoittaa aseella minua. Äidilläni on kuitenkin sen verran järkeä, että hän ehtii väliin. Isä vetää muutaman syvän viillon, kunnes lopulta vetää vielä äidin kaulaan syvän viillon ja tökkää puukon äidin sydämeen. Sen jälkeen hän ottaa aseen käteen ja osoittaa sillä minua......"

Herään painajaiseen säpsähtäen. En tiedä paljonko kello on, enkä kykene edes toimimaan mitenkään. Uni toi huonot muistot mieleeni ja tunnen kuinka kyyneleitä alkaa valua runsaasti. Painan pään polviin ja kädet kasvoilleni, sekä käperryn pieneksi mytyksi sängynreunaan. En halua herättää Ollia, koska oma heikkouteni nolottaa minua. Nyyhkäisen pienesti, mutta Olli herää siihen kuitenkin. "Aleksi...? Kello on vasta 3 yöllä, miksi sä oot hereillä tähän aikaan? ", kuulen Ollin kysyvän. Olli sytyttää yölampun ja ilmeisesti katsoo minua, koska hän jatkaa heti "Hei, mikä hätänä? " Kuulen Ollin nousevan sängystään ja pian tunnen hänen istuvan sänkynilaidalle. "Aleksi hei, saanko mä halata sua? ", Olli kysyy varovasti. Nyökkään pienesti ja kohta tunnenkin Ollin jo halaavan minua. Olli taitaa huomata minun pidättelevän itkua, koska hän kuiskaa "Itke vaan, se helpottaa." Noiden sanojen jälkeen lakkaan pidättelemästä kyyneleitä ja alan itkeä kunnolla. Rutistan Ollia entistä enemmän, samalla Olli rauhoittelee minua.

~Olli~

Olemme istuneet sängyllä Aleksin kanssa nyt noin 30 min. Vihdoin Aleksi on rauhoittunut edes hieman. Hän saattoi saada myös lievän paniikkikohtauksen, mutta se meni onneksi ohi nopeasti. "Aleksi. Näitkö sä siis pahaa unta ja jos niin mistä se uni kertoi? ", kysyn. "J-Joo. Si-siinä o-oli o-osa mu-mun la-lapsuutta.  Si-sit siitä tuli mu-muitaki hu-huo-noja mu-muistoja mieleen", Aleksi takeltelee ja nyyhkii. "Tiedän et sun voi olla vielä vaikea luottaa muihin. Mutta jos pystyt voisit kertoa sun kokemuksista tai edes unesta. Se vois helpottaa sun oloa, sekä rauhoittaa sua. Ja auttaa siinä, ettet näkisi tuota samaa unta enää uudestaan. Pystysistkö kertomaan? ", kysyn kuiskaten. Aleksi nyökkää pienesti ja kuiskaa "Voin ainaki yrittää kertoa joitain. Tapahtumia on ollu niin paljon, etten ees jaksa selitää kaikkea. Mutta voin yrittää kertoa sulle jotain, jos kestät varmasti. Tulossa on ainaki musta raakaa asiaa." Nyökkään päätäni ja sanon "Kerro vaan omaa tahtia.", sanon ja Aleksi nyökkää pienesti. Hän vetää syvään henkeä ja hengittelee hetken rauhassa, kunnes alkaa takellellen ja hiljaa puhumaan.

 "Alotetaan vaikka siitä, että mua on kiusattu päiväkodista tai kunnolla 1lk asti. Toki se oli silloin vielä aika pientä. Mitä isommaksi kasvoin, kiusaaminen muutti muotoaan. Se oli niin henkistä, kuin fyysistäkin. Välillä mut hakattiin niin pahasti, että olisin varmaan vaatinut sairaalahoitoa. En kuitenkaan koskaan päässyt sairaalaan, koska vanhempiani ei kiinnostanut mun elämä yhtään. Koulusta lähdin tilanteiden jälkeen aina vain pois, enkä kertonut tapahtumista koskaan kellekkään. Vanhemmat oli melkein aina pois kotoa bilettämässä jossain tai kotona humalassa. Isä oli humalassa todella agressiivinen ja hakkasi mut monta kertaa. Olin ujo ja pelkäsin paljon, enkä uskaltanut koskaan kertomaan kellekkään. Halusin silloin silti suojella vanhempiani, vaikkei se ollut minulle hyväksi. Sukulaisia mulla ei ole tekemisissä ollenkaan, eikä mulla oo ollu koskaan kavereita. Mua aina joko pidettiin heikkona tai  pelättiin pelkän viiltelyn takia. En kuitenkaan voisi koskaan satuttaa ketään ja olen niin ujo, että olin aina laitoksessa huoneessani yksin. Olen myös ollut aina vain pettymys perheelleni ja kiusaaminenkin paheni sen jälkeen kun ilmeni, että olen homo..."