Alive or only burning || OLEKSI

Luku 78

~Olli~

Aleksi pääsee kuulemma tänään vihdoin kotiin sairaalasta. Hän on ollut siellä tukimuksissa ja hoidossa nyt jonkun aikaa, koska sai raiskauksesta joitain vammoja. Minä olen ollut koko sen ajan kotiarestissa ja puhelin kiellossa. Porukat ovat kyllä käyneet ilmeisesti Leonin kannssa katsomassa Aleksia sairaalassa, mutta en itse päässyt mukaan. Oloni on aivan kamala. Olin Aleksille ihan paska veli ja poikaystävä, mutta myös kamala lapsi vanhemmilleni.

Petin heidän kaikkien luottamuksen pahasti ja olen varma että Aleksikin nyt pelkää minua, eikä anna koskaan anteeksi. Minä kuitenkin join iteseni humalaan muiden yllyttäessä ja jätin hänet bileissä yksin. Bileissä, joihin hän ei edes alunperin halunnut mukaan, koska hänellä on tarumoja humalaisista ihmisistä. Oloni on hirveä ja tekee mieli tehdä jotain helpottamaan tätä tuskaa. Alan itkeä hysteerisesti, siirryn vessaan ja lukittaudun sinne. Löydän kaapista partaterän, jolla viillän muutaman viillon käteeni, kunnes romahdan lattialle ja alan täristä, sekä haukkoa happea. Katseeni on aivan sumentunut kyynelistä, enkä näe enää mitään. Happikin tuntuu loppuvan tästä tilasta kokonaan.

-

Havahdun kun kuulen ovelta koputusta ja puhetta, mutta en pysty liikkumaan mihinkään, enkä saa puheesta mitään selvää. Hetken päästä ilmeisesti joku saa oven tiirikoitua auki, koska tunnen jonkun halaavan minua tiukasti. "Olli, shh... Ei mitään hätää, mut sun pitää nyt yrittää rauhottua. Kato mua ja yritä hengittää mun kaa samaan tahtiin.", kuulen äitini sanovan. Hetken päästä jo olen rauhoittunut jonkun verran. "Olli, voitko kertoa mikä on ja miksi sä viiltelit?", äiti kysyy huolestuneena.

Selitän äidille asian, jolloin hän halaa minua tiukasti. "Voi kultapieni. Mä lupaan että kukaan ei vihaa sua, vaikka tottakai me ollaan suhun pettyneitä. Ja mä myös vannon, että Aleksikin antaa sulle anteeksi, kuhan pääsette jutteleen kahestaan. Mutta Olli rakas ihan sama mitä sä teet, mä en vois koskaan hylätä sua. Koska sä oot aina mun ensimmäinen lapsi ja samalla kun me kasvatetaan sua, sä opetat myös meitä joka päivä. Olli muista, että äiti rakastaa sua aina.", äiti sanoo, jolloin rutistan häntä tiukasti. "Mäkin rakastan sua äiti.", kuiskaan.

"Äiti mua väsyttää tosi paljon.", jatkan. "No sit sä meet nukkumaan päiväunet, niinku Leonel ja Rillakin tekee tällä hetkellä. Isi on hakemassa Aleksia kotiin.", äiti sanoo, johon nyökkään. "Mut ensin meidän täytyy puhistaa noi sun jäljet.", äiti jatkaa. "En halua, se sattuu.", totean. "Rakas mä tiiän, mutta ne on pakko puhistaa, ettei ne tulehu.", äiti sanoo ja alkaa kaivamaan kaapista tarvikkeita. Äiti kaataa puhdistusainetta vanulapulle ja ottaa kädestäni kiinni varoen.

Hän painaa vanulapun kädelleni, jolloin alan taas itkeä ja myös huutaa, koska se sattuu niin paljon. Tätä en kyllä tee enää koskaan uudestaan, se on varmaa. Tämä on niin kamalaa tuskaa.  Pian äiti onneksi saa viillot puhdistettua ja kietoo niiden ympärille sideharsoa suojaksi. Seuraavaksi äiti auttaa minut pystyyn ja taluttaa huoneeseeni. Äiti hakee vettä ja juon sen, ennen kuin kaivaudun peiton alle ja jo hetken päästä nukahdankin hieman levottomaan uneen.

---

~Aleksi~

Istun hiljaa autossa isin kanssa ja olen aivan omissa maailmoissani. Minulla on ollut kauhea ikävä kotiin ja varsinkin Ollia, mutta samalla minua jännittää hieman palata sinne. Ei minua pelota Ollia nähdä, koska ei hän minulle tehnyt mitään pahaa. Mutta tottakai jotain traumoja nousi pintaan, kun hän oli kännissä, mikä ei ole varmasti ihme. Ja tietysti olen myös pettynyt häneen, mutta silti haluan nyt vain päästä hänen halaukseensa. Kysyin vanhemmilta miksi Olli ei ole käynyt katsomassa minua sairaalassa ja vastaus oli, että hän on kotiarestissa. Eipä minulla siihen ollut mitään sanottavaa, mutta nyt on ihana päästä näkemään hänetkin ja myös Rilla vihdoin.

Avaan ulko-oven ja astun eteiseen, isin tullessa perässäni ja sulkiessaan oven perässään. Ehdin juuri saada takin naulakkoon ja pipon huppuuni, kunnes Rilla juoksee luokseni ja alkaa hyppiä vasten jalkojani innoissaan. Istun lattialle ja rapsuttelen Rillaan, joka nuolee innoissaan kasvojani. "Voi Rilla, mullakin oli sua kamala ikävä.", totean.
Hetken päästä Rilla rauhoittuu ja kävelen olohuoneeseen. Äiti tulee luokseni ja vetää minut tiukkaan halaukseensa, jonka jälkeen menemme sohvalle istumaan ja juttelemaan hetkeksi aikaa. Äiti myös päätti kertoa mitä Täällä oli äsken tapahtunut, jonka takia silmiini nousi kyyneleet tottakai.

"Mä meen kattoon vieläkö Olli nukkuu ja jutteleen sen kans samalla, varmaan sopii?", sanon. "Todellakin, mee vaan.", äiti sanoo. Nousen sohvalta ja kävelen yläkertaan. Koputan huoneemme oveen ja saan vastaukseksi hiljaista muminaa. Avaan oven ja kävelen huoneeseen, jossa näen Ollin käpertyneenä pikku mytyksi peiton alle. Istun varovasti sängylle hänen viereensä ja silitän hänen selkää peiton läpi.

"Hei rakas, äiti kerto äsken mitä täällä on tapahtunut. Voisitko sä tulla sieltä peiton alta pois, mä haluisin nähä sun kasvot? Mä en oo sulle vihanen, vähän vaan pettynyt sun käytökseen. Enkä mä sua pelkää, koska sä et tehnyt mulle mitään pahaa. Mutta mulla oli sua koko sairaala ajan kamala ikävä ja haluaisin nytkin vaan halata sua.", kuiskaan edelleen itkusta värisevällä äänelläni. Olli kääntyy kyljelleen minua päin ja vetää peiton pois kasvojensa päältä varovasti, jolloin näen hänen itkuiset kasvonsa.

"Anteeksi kaikesta rakas, mä olin ihan paska poikaystävä sulle.", Olli sanoo itkien. "Etkä ollut. Saanko halata sua nyt?", kysyn ja hivuttaudun lähemmäs Ollia, sekä menen itsekkin makaamaan sängylle. "Joo, jos sä vielä oikeesti haluat.", hän sanoo. "No tottakai, en mä sua oo jättämässä ikinä. Kuten sanoin jo, mä en oo vihanen tai pelkää sua ja mulla oli kamla ikävä näitä meidän haleja ihan koko ajan.", totean ja vedän Ollin halaukseen, jolloin Olli halaa minua takaisin. "Rakas miksi sä itket?", Olli kysyy huolissaan, kun silmistäni alkaa taas valua paljon kyyneleitä. "Koska sä menit viiltelemään kans ja en halua että siitä tulee sulle tapa, joten mä oon siksi surullinen siitä. Ja koska mulla oli sua niin kauhee ikävä ja oon nyt niin onnellinen just nyt tässä sun lähellä.", kuiskaan.

"Voi rakas. Mullakin oli sua koko ajan kova ikävä ja susta huoli ja harmitti ku en päässy sairaalalle. Mut onneksi sä ootki niin vahva, et selvisit siellä ilman mua." Olli kuiskaa, kääntyy selälleen ja vetää minut päällensä makaamaan. Olli kietoo kätensä ympärilleni ja halaa minua tiukasti. Itse kurottaudun suutelemaan häntä, johon Olli tietysti vastaa. Suutelemme jonkun aikaa, kunnes erkanemme, sillä happi meinasi loppua. "Mä rakastan sua Olli.", kuiskaan. "Aleksi, niin mäkin rakastan sua.", Olli vastaa ja jäämme vaan tuijottamaan toisiamme silmiin. Havahdumme, kun kuulemme isän sanovan ovelta; "Täällä taitaa olla kaikki ok? Ootte te vaan söpöjä." "Joo on. Voitko laittaa sen oven nyt kii ja saatasko olla kahestaan nyt?", sanon. "Tottakai.", isi sanoo, sulkee oven ja lähtee varmaan alas takaisin.

_________

Sanoja: 1029

💕