~Sari~
Tuijotamme hiljaa ovelle, josta Olli äsken häipyi nopeasti paiskaten sen perässään kiinni. Ihme että ovi on vielä paikoillaan. Mihinhän sekin lähti, varmaan Joonakselle. Siellähän se on lapsena aina viettänyt aikaa usein ja edelleen on aina sinne tervetullut ja viettää paljon aikaa Joonaksen kanssa.
Aleksi tärisee penkillä ja näyttää pelokkaalta. En ihmettele, se varmaan säikähti meitä. Nousen ylös, jolloin vatsaani sattuu kamalasti ja jalat pettävät alta, jonka seurauksena romahdan lattialla. "Sari!", Jari huuta pelokkaan oloisena ja ryntää luokseni."Sattuu!", vaikerran, koska en pysty nyt muuhun. "Aleksi soitatko 112?", Jari pyytää, mutta tajuaa samalla että Aleksilla on edelleen paniikkikohtaus päällä. Hän kaivaa puhelimensa ja soittaa 112. Yhtäkkiä minua alkaa oksettaa, mutten ehdi tekemään mitään, kun jo oksennan lattialle. "Pyörryttää.", sanon, kunnes kaikki vain pimenee.
Availen silmiäni ja huomaan olevani kylkiasennossa. Juuri samalla hetkellä sisälle saapuu myös kaksi ensihoitajaa. Jari ohjaa heidät luokseni ja menee rauhoittelemaan Aleksia. Hän vaikuttaa myös hermostuneelta, mutta yrittää pysyä rauhallisena Aleksin takia. Ensihoitajat kyselevät jotakin ja ilmeisesti saan jotain kipulääkettä. Pian he jo siirtävät minut ambulanssiin ja lähdemme sairaalalle. Jari aikoi tulla Aleksin kanssa perässä, kunhan hän on hieman rauhoittunut.
~Jari~
"Aleksi, shh... Kaikki hyvin, ei oo mitään hätää. Kukaan, varsinkaan Olli ei oo sulle vihanen ja Sari on hyvässä hoidossa. Ollikin meni aika varmasti vaan Joonakselle, koska sitä se on tehnyt kunnolla suuttuessaan pienestä asti. Otappa tuo ja hengitetään yhdessä.", sanon ja annan Aleksille lääkkeensä. Hetken päästä Aleksi rauhoittuu ja saan luvan halata häntä, joten tietysti teen sen.
"Lähetäänkö käymään siellä sairaalalla kattomassa Saria? Laitan Ollille viestin tapahtumista myös.", sanon, jolloin Aleksi vain nyökkää. Autan Aleksin ylös ja suuntaamme autolle. Lähden ajelemaan kohti sairaalaa ja samalla yritän jutella aiemmasta Aleksin kanssa.
---
Saavumme sairaalalle ja meidät ohjataan käytävälle odottamaan, koska Saria ollaan juuri tutkimassa. Juttelin Aleksin kanssa asioista ja varmistin, että kaikki on nyt hyvin. Olin turhaan huolissani heidän seksin harrastamisesta noin nuorena, koska pelkäsin Aleksin traumoja. Mutta Aleksi vakuutti, että oli asiassa täysin mukana ja olo oli ollut koko ajan turvallinen ja rakastettu. Ja hän sanoi samaa kuin Olli, kaikki ei aina kuuluu meille vanhemmille. Pahoittelin käytöstäni ja saimme sovittua Aleksin kanssa.
Kaivan puhelimen taskustani ja laitan Ollille viestiä.Olli
Minä: Moi rakas ja anteeksi, kun käyttäydyin aiemmin tyhmästi. ❤️ Saatiin Aleksin kanssa juteltua asiasta ja hän vannoi, että kaikki on ihan hyvin.
Mutta nyt ollaan Aleksin kansssa sairaalalla, koska äiti kiidätettiin tänne äsken ambulanssilla!
Olli: Moi! Anteeksi, kun karkasin. Mikä sille tuli?
Minä: Ei oo tietoa, mutta kerron ku tiedetään enemmän. Voit tulla tänne jos haluat, muttei oo mikään pakko. Aleksi tosin saattais kaivata sua. Se sai aika ison paniikkikohtauksen taas.
Olli: Tuun, jos saan kyydin.
Minä: Okei 👍
-----
Olli saapui äsken tänne ja juttelimme hieman asioista. Saimme poikien kanssa asiat sovittua, toki Sarin kanssa pitää vielä jutella erikseen. Pojat ovat olleet hiljaisia ja vain halaavat toisiaan. Emme ole vieläkään saaneet mitään tietoa Sarin tilanteesta, joten olen itsekkin huolissani. Pian joku lääkäri kuitenkin kävelee luoksemme.
"Oletteko te Sari Matelan läheisiä?", lääkäri kysyy. "Kyllä. Minä olen hänen mies Jarmo tai tutummin Jari Matela ja tässä ovat poikamme Olli ja Aleksi."
"Sarille tehtiin paljon tutkimuksia, mutta mitään hätää ei enää ole. Sari sai vahvoja kipulääkkeitä ja nukkuu tällä hetkellä. Pyörtyminen luultavasti johtui kovasta kivusta ja säikähdyksestä. Ja oksentaminen voi liittyä pyörtyniseen ja raskauteen. Pidämme Saria tarkkailussa ainakin huomiseen, mutta voitte mennä katsomaan häntä. Hänen pitäisi kohta herätä ja Sari on huoneessa 123, tuilla käytävällä.", lääkäri selittää. "Huh, ette ollut mitään kovin vakavaa siis. Mepäs mennää sit sinne seuraavaksi.", sanon.-
Saavuimme juuri Sarin huoneeseen, jossa hän onkin jo hereillä. Hänellä on tippa, josta menee luultavasti joko lääkettä tai nestettä. "Terve.", sanomme kaikki yhtä aikaa. "Tulkaa tänne.", Sari sanoo. Ihanaa kun Ollikin tuli. "Joo, me saatiin poikien kanssa vielä juteltua ja sovittua asiat. Voidaan jutella sun kaa myöhemmin erikseen vielä, jos haluat.", sanon, johon Sari nyökkää. "Äiti, onko kaikki hyvin? Mua pelotti hirveästi", Aleksi kysyy hiljaa. "Rakas, kaikki on nyt hyvin. Äiti saa lääkettä ja hyvää hoitoa täällä, eikä mulla just nyt oo mitään kipuja tai hätää. Tuulkaahann pojat tänne.", Sari sanoo.
Pojat kävelevät hänen luokseen ja halaavat, jonka jälkeen käyn vielä itsekkin halaamassa Saria.
Halauksen jälkeen istahdan tuolille poikien kanssa ja jäämme juttelemaan Sarin kanssa. Juttelemme siihen asti kunnes Sarille tuodaan ruokaa ja vierailuaika päättyy samallam. Lähdemme poikien kanssa kotiin, mutta toivottavasti saamme Sarin jo huomenna takaisin seuraksemme kotiin.________
Sanoja: 711
Hyvää ystävänpäivää kaikille teille ihanille lukijoille <3
Saatte nyt ystävänpäivälahjaksi uudet luvut kaikkia mun kolmea bc tarinaa. Toivottavasti viihdytte uusien lukujen parissa.
<3: Annika

ESTÁS LEYENDO
Alive or only burning || OLEKSI
FanficAleksi muuttaa Ouluun sijaisperheeseen. Miten se tulee vaikuttamaan hänen elämäänsä? Meneekö kaikki kuitenkaan ihan nappiin? Oleksi, jossa mukana myös harvoin hieman ainakin Jikoa. Varoitukset!!! -Saattaa sisältää mitä vaan mun päästä, mikä ei vältt...