Alive or only burning || OLEKSI

Luku 25

~Olli~

Istun sängyllä ja katselen Aleksia. Jätkä pyörii kuin hyrrä ja yrittää epätoivoisesti etsiä sopivia vaatteita päällensä. Meille on siis tulossa vieraita 1h kuluttua. "Aleksi rakas. Rauhotuppa nyt jo ja tuu tänne. Ei sun tarvi pukee mitään ihmeellistä päälles. Ne on vaan meidän sukulaisia, eikä nää oo mitkään linnanjuhlat muutenkaan", sanon. Aleksi pysähtyy ja tulee syliini istumaan. "Eihän ne oo mun sukulaisia, vaan sun. Ja mä en halua näyttää ihan urpolta niiden silmissä, kun en oo koskaan nähnyt niitä ennen", Ale kuiskaa. 

"Hei, ne on nykyään sunkin sukulaisia. Tosin kukaan ei kyl tiedä vielä, että meil on nykyään myös sijaislapsi. Voitas sit jakaa synttärilahjat, niin ei oo sulle epäreilua", kuiskaan ja pussaan Aleksia otsalle. "En mä tarvi mitään lahjoja ja oon tottunut siihen jo. Paras lahja mulle ikinä, on ollut päästä teille", Ale kuiskaa ja painaa päänsä rinnalleni. "Oot ihana", kuiskaan. "En ees. Mut Olli mua pelottaa tosi paljon. Mitä jos mua ei hyväksytä teidän sukuun tai mitä jos meitä ei hyväksytä , kun ollaan yhdessä", Ale vielä sanoo. "Kaikki tulee meneen hyvin. Älä mieti sitä nyt, vaan keskity hengittämään mun kanssa samaan tahtiin ja rauhotu. Hyvä, just nuin", kuiskailen  ja rutistan Aleksia tiukasti. "Voidaan pukee samanlaiset asut, ei tarvi ola mitään ihmellistä päällä", sanon ja menen kaapillemme.

Heitän kaapista molemmille mustat revityt farkut, mustat nahkavyöt, ketjut kaulaan ja tavallaan housuihin, perus nilkkasukat, perus valkoiset t-paidat ja viimeisenä meidän lembibändimme Bring me the horizonin mustat hupparit. Haluaisin laittaa Joonakselta lahjaksi saadut hupparit, mutta ehkä se olisi vähän liikaa. Varsinkin nyt, kun meistä ei vielä edes tiedetä. Meillä molemmilla on myös urheilukellot ja ne meidän toisillemme hankkimat kaulakorut, niinkuin aina. Ja minulla tietysti venytykseni. Puemme päällemme ja autamme toisiamme hiusten asettelun kanssa. Sitten vaan jäämme juttelemaan ja kuuntelemaan titenkin BMTH -musiikkia, mutta vain hetkeksi. Olimme sopineet porukoiden kanssa,  että menemme alas vasta kun suurinosa vieraista on jo paikalla. Pian kuuluukin huuto "Vieraat tuli", joten lähdemme yhdessä alas..

~Sari~

Istumme sohvalla ja juttelemme Jarin kanssa. Juhliin on kutsuttu meidän molempien vanhemmat, minun sisko ja hänen tytär, minun veli perheineen, Jarin veli perheineen, Jarin toinen veli ja hänen poikaystävä, Jarin sisko perheineen, Jarin toinen sisko ja hänen mies, Ollin 3 kummia perheineen ja muutama muu meille tärkeä henkilö, kuten Mimosa ja Iina lapsineen. Vieraita on siis tulossa mukavasti, varsinkin lapsia. Toivottavasti kaikki hyväksyvät Aleksin sukuumme ja ottavat mukaan porukkaan. Ja hyväksyvät myös poikien seurustelun. Yhtäkkiä ovikello soi, joten lähden avaamaan ovea. Ovella on vanhempani, siskoni ja hänen 3v tyttärensä Lilyana. Pian ovikello soi uudestaan. Hetken päästä ihme kyllä kaikki vieraat olivat jo paikan päällä ja jutustelivat nyt alakerrassa. 

~Jari~

Kaikki vieraat ovat nyt saapuneet. Aikuiset juttelevat ja lapset leikkivät ulkona tai pyörivät vanhemissaan kiinni. Täällä ei ollut oikein pikkulapsille mitään leluja. Rillakkin oli ilmeisesti yläkerassa Ollin ja Aleksin kanssa vielä. "Missäs se päivänsankari on", äitini kysyi. "Omassa huoneessaan varmaan",  vastasin ja huusi heti perään "Vieraat tuli"!  Pienen hetken päästä portaista kuuluikin rapinaa ja askelia, kun pojat tulivat Rillan perässä alakertaan. "Terve", Olli sanoi. "Päivää", monet vastasivat. 

"Ootpas sä kasvanut nopeesti. Miten koulussa menee ja jokos sitä on joku tyttö kiikarissa", Sarin äiti päätti avata ensimmäisenä suunsa. "Koulussa nyt menee miten menee. En mä mikään erityisen hyvä oo, paitsi ehkä musiikissa ja englannissa. Ei ole ketään tyttöä, eikä tuu koskaan olemaankaan", Olli vastasi. "No onkos sitten, joku muu kuin tyttö", veljeni jatkoi kyselyä. "Ehkä, ehkä ei", Olli vain vastasi pokkana ja istuutui sohvalle. Aleksi jäi avuttomana seisomaan keskelle kaikkia, kunnes Olli veti hänet kainaloonsa sohvalle.