~Sari~
Heräsin aamulla, kun kuulin poikien huoneesta oksentamista. Voi rakkaat, en haluaisi, että olette kipeitä. Nousin istumaan ja tunsin heti oksentamisen tarvetta. Voi ei, toivottavasti tämä menee nopeasti ohi, enkä ole nyt itse noroviruksessa myös. Sitä kun on liikenteessä. Juoksin vessaan ja päästin kaiken ulos. Hetken päästä tunsin käden silittämässä selkääni.
"Rakas, onko kaikki hyvin?", kuulin äänen kysyvän takaani. "On joo. Oksentaminen helpotti oloa, vaikka maha onkin vielä hieman kipeä. Mulla tekee mieli suolakurkkuleipiä ja muroja.", sanoin. Mitäs tämä nyt oikein on. En ole syönyt muroja moneen vuoteen ja suolakurkutkin ovat yleensä minusta todella pahoja.
Huomasin Jarin katsovan minua aluksi hämmentyneenä, mutta yhtäkkiä hänen päässään näytti kuin syttyvän lamppu ja hän tuijotti minua merkitsevästi. Nyt minullakkin leikkasi. Tällaisia oireita minulla oli kun odotin Ollia. Voisinko minä olla vihdoin kaikesta huolimatta raskaana.
Ollin jälkeen olemme yrittäneet kovasti saada toista lasta, mutta moni raskaus on päättynyt keskenmenoon, jo ennen kuin on edes kunnolla ehtinyt alkaa. Lääkäritkin jo sanoivat, että minulla on tosi pieni mahdollisus tulla enää raskaaksi. Jari saa tänään käydä kaupassa ostamassa raskaustestejä, pitänee tehdä testi varalta. Mitenhän tämä vaikuttaa tilanteeseemme, jos olen raskaana. Meille kun on nyt tullut karvavauva Rilla ja toinen poika Aleksi. Olemme siis saaneet pitkään toivovamme toisen lapsen jo. Vaikkei Aleksi biologinen olekkaan, se on silti meille ihan kuin oma rakas poikamme.
~Jari~
Kävelen huoneeseemme, jossa vaimoni istuu sängynlaidalla ja ojennan hänelle tarjottimen. Hän alkaa syödä aamupalaa. "Mikä olo?", kysyn hetken kuluttua. "Oikeastaan ihan hyvä, hieman huono-olo edelleen.", Sari vastaa. "Okei, mee sit lepäämään. Mä käyn katsoon miten pojat pärjää ja lähden sitten kauppaan. Täytyy ostaa ruokaa ja muutama raskaustesti sulle varalta.", kerron ja katson vaimoani, joka kääriytyy peiton alle. "Okei. En uskalla pussata sua, jos tää onkin norovirusta.", Sari sanoo. Nyökkään hänelle.
"Yritä nukkua, mä lähen viemään pojille aamupalan.", sanon vielä ja Sari nyökkää minulle. Lähden alas ja suljen oven perässäni. Toivottavasti Sarillakin ei ole norovirusta. Toivon, että hän olisi raskaana ja toivottavasti saisimme joskus pienen tytön. Olen aina halunnut kasvattaa ja saada poika- ja tyttölapsen. Tai no eihän ihmisiä saisi enää jakaa tytöiksi ja pojiksi, mutta ymmärsitte toivottavasti pointin. En ole tästä asiasta maininnut koskaan kenellekkään, se pysyköön salaisuutena edelleen.
---
Koputan poikien huoneen oveen ja vien heille varalta vettä, särkylääkettä ja aamupalaa. "Mites täällä voidaan?", kysyn. "Ihan ok. Kyllähän me molemmat äsken vielä oksennettiin. Mutta lämpöä on vain noin 37°c molemmilla ja niiskutamme. Aleksilla on ääni tosi käheä ja minä yskin aina paljon. Mutta pääkipu on loppunut, mahat ei ole enää koko ajan kipeenä, eikä väsytä enää niin paljon tai särje lihaksia kuin eilen.", Olli kertoo.
"No hyvä, koittakaahan syödä nuo. Mä lähen käymään kaupassa. Soittakaa jos tarviitte jotain tai on joku hätänä. Sari on nimittäin nukkumassa, kun sillä oli herätessä myös hieman pahaolo.", sanoin. Pojat nyökkäsivät. "Voitko sä tuua pillimehua ja mehujäätelöä ainakin? Sekä apteekista nenäsuihketta ja kurkkulääkettä, niin ois helpompi hengittää?", Aleksi kysyy. "Tottakai, mut mäpä lähen nyt. Koittakaa levätä ja pärjäilkää.", sanon ja lähden alakertaan pukemaan. Käytän Rillan vielä ulkona, kunnes lähden kohti kauppaa.
~Olli~
Isi lähti just kauppaan ja äiti kuulemma nukkuu, koska hänellä on huono-olo. Toivittavasti hänkin ei ole kipeä ja tuo menee nopeasti ohi. Käännän katseeni Aleksiin ja jään tuijottamaan hänen silmiään. Hetken päästä vedän hänet lähelleni ja painan huulet hänen huulilleen. Suutelmemme pitkään. Hetken päästä Aleksi nousee ja hakee läppärinsä. Ale laittaa jonkun sarjan pyörimään ja käpertyy sitten kainalooni.
Olimme katsoneet sarjaa nyt aika kauan. Viimeinen jakso on juuri loppumassa, kun molempien puhelimet kilahtaa viestistä.
YOU ARE READING
Alive or only burning || OLEKSI
FanfictionAleksi muuttaa Ouluun sijaisperheeseen. Miten se tulee vaikuttamaan hänen elämäänsä? Meneekö kaikki kuitenkaan ihan nappiin? Oleksi, jossa mukana myös harvoin hieman ainakin Jikoa. Varoitukset!!! -Saattaa sisältää mitä vaan mun päästä, mikä ei vältt...