Alive or only burning || OLEKSI

Luku 67

~Sari~

Eilinen päivä meni minulla täysin leikkauksesta ja kuoleman uutisesta toipumiseen, sekä nukkumiseen.  Vauvamme on onneksi todella hyvässä hoidossa koko ajan. Nyt kuitenkin pääsemme Jarin kanssa katsomaan poikaamme ensimmäistä kertaa. Fiilis on todella hämmentävä. Odotan kyllä ihan innoissani näkeväni poikani vihdoin ensimmäistä kertaa, mutta tyttömme kohtalo painaa kuitenkin samalla mielessäni. Pääsimme eilen kuitenkin näkemään tyttömme vielä, vaikka hän olikin jo ikuisessa unessa. Haluan kutsua kuolemaa mieluummin ikuiseksi uneksi, koska se on jotenkin paljon lohdullisemman kuuloista silti, kuin sanoa esimerkiksi että tyttömme on kuollut.

-

Seuraan Jarin kanssa hoitajaa oikeaan paikkaan, jossa joku toinen hoitaja ottaakin meidät heti vastaan. Vauvamme voi kuulemma olosuhteisiin nähden erittäin hyvin. Hän on kyllä happikoneessa ja ollut sinivalohoidossa, mutta se on keskosilla aivan normaalia. Mitään muita vammoja hänellä ei ole todettu, joten asiat ovat ihan hyvin nyt. Toki mitä vaan voi vielä tapahtua. Katson poikaamme joka nukkuu todella rauhallisesti. Hänellä on hieman tummia hiuksia ja siniset silmät. Poika näyttää tosi paljon Jarilta ja Ollilta pienenä. Tosin niin Ollikin näytti ihan isältään pienenä, että ei se ihme ole.

Silmäni kostuvat kun katson poikaamme. Jari halaa minua ja itkee myös. Siinä hän nyt on, meidän suloinen ja täydellinen pieni ihmeemme. Pakostakin päähän nousee ajatus siitä miltä tuntuisi jos molemmat lapset olisivatkin selvinneet hengissä ja millaista olisi elämä kaksosten ja etenkin pienen tytön kanssa. Se jää nyt meiltä kokematta, mutta onneksi edes poikamme selvisi hengissä. Hän varmasti auttaa meitä pääsemään edes jotenkin yli tytön kuolemasta.

Vielä enemmän minua alkaa itkettää kun hoitaja auttaa vauvan rinnalleni ihokontaktiin ja myös Jari pääsee pitelemään vauvaa. Se on pelottavaa, koska poikamme on niin pieni ja heiveröinen, että tuntuu kuin hän särkyisi aivan pienestäkin kosketuksesta. Vauva on aivan hiljaa Jarin rinnalla, kunnes hän nukahtaa. En tiedä kauanko vauvamme on vielä sairaalahoidossa, mutta minä pääsen kotiin ehkä jo huomenna ja Jari ei voi enää jäädä tänne yötä tänään. Se meinaa sitä että Jari menee hotelliin yöksi, ettei saa mitään tartuntaa kotoa. Emme halua ottaa riskiä että viemme pojallemme tai muillekkaan sairaalan keskosille jonkun taudin mukanamme.

Ainakin Aleksilla nimittäin on edelleen tosi heikko olo ja kuumetta. Ollilla kuulemma on alkanut vuotaa nenä ja hieman yskimistä, mutta ei ainakaan vielä mitään sen vakavampaa. Pitäisi soittaa heille ja kertoa tytön kohtalo, sekö se että vauvat ovat syntyneet. Tuntuu pahalta kertoa se puhelimessa kun emme ole heidän tukena kotona, mutta en minä kykene pitämään sitä tietoa heiltä enää salassa yhtään pidempään. Kerromme myös mahdollisimman pian asiasta muillekkin lähisukulaisillemme ainakin.

---

~Jari~

Istun penkillä Sarin sängyn vieressä ja pidän häntä kädestä kiinni. Ajattelimme nyt soittaa pojille ja kertoa asioista, vaikka se tosi vaikeaa onkin. Sari etsii puhelimestaan Ollin numeron ja soittaa heille videopuhelun. Pian puheluun vastataan ja ruudulle ilmestyy Ollin kasvot. Olli istuu sängylle Aleksin viereen, että näemme hänetkin. Aleksi parka näyttää kyllä edelleen tosi kipeältä ja hänen kasvojaan näkyy vai  ihan vähän peiton alta, jonka sisään hän on kääriytynyt.

"Hei rakkaat, meillä on kova ikävä teitä.  Miten teillä on mennyt siellä kahdestaan?", Sari kysyy. "Moi äiti ja isi, ihan hyvin on menny.", Olli sanoo. "Paitsi tää sairastelu ei oo kovin mukavaa.", Aleksi jatkaa. "Uskon, mut jospa se menis pian ohi.", Sari sanoo. "Niimpä." Juttelemme hetken aikaa kaikkea randomia, kunnes totean; "Meillä ois teille hyviä ja huonoja uutisia." Poikien ilmeet muuttuvat heti huolestuneiksi ja hämmentyneiksi. "No mitä ne sit on?", Olli kysyy. "Hyvä uutinen on se, että teistä tuli eilen isoveljiä, onnea siitä.", Sari sanoo ja näen molempien poikien silmien alkavan vuotaa onnenkyyneliä ja he halaavat toisiaan.

"Entä ne huonot sit?", Aleksi kysyy varoen. "Tää on tosi vaikea asia kertoa, varsinkin kun ei päästä nyt teidän luokse heti. Mutta ei me voida olla tätä kertomatta teille enää pidempään. Älkää kuitenkaan jakako tätä asiaa vielä muille.", Sari sanoo. "Luvattu, ei jaeta.  Mut kerro nyt jo ku alotitkin.", Olli sanoo ja katsoo huolissaan meitä, sillä molemmat vuodatamme kyyneliä Sarin kanssa. "Valitettavasti tyttömme vaipui ikuiseen uneen melkein heti synnyttyään. Emme ehtineet itsekkään edes nähdä häntä Sarin kanssa elossa. Kotiin on siis ajallaan tulossa vain pieni poika, jos kaikki menee hänen suhteen hyvin.", sanon, jolloin näen poikiemme alkavan itkeä entisestään ja he vaan tiukentavat halaustaan.

"Poikamme on tällä hetkellä vielä teholla ja hengityskoneessa, mutta voi olosuhteisiin nähden erittäin hyvin kuulemma. Kaiken varalta emme kuitenkaan uskalla tulla kotiin ennen kuin olette parantuneet täysin, koska emme halua että poikamme sairastuu tai muillekkaan keskosille käy jotain takiamme. Toivottavasti ette nyt suutu meille kahdelle tämän päätöksen takia.", jatkan selitystä.

"Pärjäättehän te varmasti siellä vielä kahdestaan? En edes tiedä kuinka kauan joudutte vielä olemaan ilman meitä siellä. Voin kyllä käskeä siskoni tai mummun ja papan sinne yötä.", Sari sanoo. "Me todellakin ymmärretään teitä, eikä suututa tietenkään. Kuhan lupaatte soitella ja jakaa meille ainakin kuvia pojasta. Ja kyllä me pärjätään. Me ollaan jo isoja, eikä tarvita mitään lastenvahtia tänne. Voidaan tarvittaessa mennä vaikka sinne Joonakselle kylään. Ja kyllä me pärjätään jos me vaan saadaan jostain rahaa sen verran, et saadaan tänne syömistä meille.", Olli sanoo itkuisella äänellä. "No hyvä. Mäpä siirrän Olli sun tilille ruokarahaa. Huomiokaa, että se raha kulutetaan sitten molempien ruokailuun, eikä mihinkään muuhun.", totean. "Joo joo, kyllä me isi tajuttiin jo.", Aleksi sanoo käheällä ja itkuisella äänellä. No ei se ole ihme äskeisen itkun ja sairastelun takia.

"Meidän pitää nyt lopettaa tää puhelu, mut tukekaa ja pitäkää huolta toisistanne nyt, kun ei olla siellä huolehtimassa teistä. Mä lähetän kohta vielä kuvia täältä ja soitellaan joka päivä. Mekin yritetään isin kaa olla toistemme tukena ja toivottavasti päästään pian kotiin täältä teidän seuraksi. Äiti rakastaa teitä tosi paljon.", Sari sanoo. "Heippa pojat, mahdollisimman pian nähään. Lähettäkäähän Rillalle myös vauvaterveisiä meiltä. Isikin rakastaa teitä, pikaista paranemista sinne.", sanon. "Kiitos ja sanokaa meiltä ja Rillalta sit terveisiä pikkuveljelle myös. Mekin rakastetaan teitä tosi paljon, heippa nähään pian.", pojat sanovat ja sulkevat puhelun.

Pojat nyt sitten jäivät sinne kahdestaan itkemään ja sulattelemaan asiaa, kuten mekin täällä teemme. Silittelen Sarin kättä samalla kun pidän siitä kiinni tiukasti. Pian Sari jo nuakahtaakin ja myös vierailu aika loppuu, eli minun on siirryttävä hotellille. Painan vielä hennon suukon Sarin hiusten sekaan ja jätän hänelle lapun pöydälle. "Hei rakas, nähdään huomenna taas. Sä nukahit ihan hetki ennen kun vierailuaika loppu, niin en raaskinut herättää sua hyvästien takia. Mun piti siis lähteä sinne hotellille, vaikka haluaisin olla siellä sun tukena aina. Pusuja ja haleja tätä kautta, koska rakastan sua tosi paljon. <3: Miehesi Jari." Pakkaan loput kamani kasaan ja puen ulkotakin, hanskat, kaulahuivin, kengät sekä pipon, jonka jälkeen lähden suunnistamaan autolle ja sitten hotellille

__________

Sanoja: 1054

Miten menee taas kerran? ❤️❤️❤️
(Haluan perusteltujaki vastauksia välillä 😅)

Mua väsyttää ja nukahan kohta pystyyn, joten taidan mennä jo nukkumaan. Kellohan on siis 22.30, joka on mulle aikasin. En kyllä ihmettele et väsyttää, ku ollu monen jutun takia aika raskas ja pitkä päivä...