Alive or only burning || OLEKSI

Luku 68

Time skip

~Olli~

Aika on kulunut todella nopeasti. Tänään saan luultavasti vihdoin kipsin pois jalastani, jos se on parantunut kunnolla. Rannetukea en ole saanut vielä pois, koska se on edelleen ajottain kipeä. Ilmeisesti siitä halutaan tänään ottaa vielä uudestaan röntgenkuva, jos siinä onkin joku murtuma. Toivotaan että ei ole. Koulussa on mennyt tosi hyvin jalasta huolimatta ja Aleksi on ollut kyllä korvaamaton apu siellä. Niin myöskin muut koululaiset ovat auttaneet parhaansa mukaan mm. ruokailuissa ja pitämällä ovia auki, josta olen kyllä kiitollinen heille.

Isi kuulemma hakee meidät tänään koulusta ja menemme sieltä suoraan sairaalalle. Äiti ja isi ovat olleet nyt yöt kotona, koska olemme parantuneet, mutta ovat silti käyneet joka päivä katsomassa siellä vauvaa. Ja hyviä uutisia kaikille, saamme tänään myös veljemme vihdoin kotiin sairaalasta. Tätä päivää on odotettu, haluan päätä näkemään veljeni livenä ja pitämään sitä sylissä. Toki kaikkien meidän mieltä painaa edelleen tytön kuolema, mutta pahinta se on ollut äidille.

Äiti itkee joka päivä kotona, vetytyy omiin oloihinsa, eikä kykene tekemään oikein mitään. Sitä on raskasta seurata tästä vierestäkin, mutta pyrimme kuitenkin Aleksin kanssa olemaan parhaamme mukaan apuna ja isi myös pitää huolta äidistä parhaansa mukaan. Ja toki äiti ja isi käyvät myös terapeutilla, niinkuin mekin Aleksin kanssa. Tosin me olemme kyllä käyneet terapiassa jo pitkään, varsinkin Aleksi. Toki muiden syiden takia alunperin.

Mutta nyt pitäisi saada Aleksi hereille, että ehdimme koululle ajoissa. Ainiin isi aikoi myös tänään viedä meidät sinne itse samalla kun menee käymään ilmeisesti töissä tekemässä jonkun työhomman. Hän on nyt tehnyt töitä pitkälti etänä, jotta on voinut olla kotona kansamme ja mukana äidin kanssa sairaalalla. Myös hautajaisia on jo alettu suunnitella ja ne pidetään varmaan jo aika pian. Äiti selitti jotain, että koska poika on jo sairaalalla hätäkastettu ja he ovat jo päättäneet pojan nimen isän kanssa, sekä ilmoittaneet sen eteenpäin, niin ristiäiset pidetään vasta joskus tytön hautajaisten jälkeen. Ei se meitä haittaa, mutta ärsyttää kun saamme vasta silloin tietää itse vauvan nimen kuulemma, koska porukat ei suostu sitä meille paljastamaan vielä.

-

Istun sairaalan odtusaulassa ja odotan pääsyä röntgeniin, sen jälkeen pitää odotella että lääkäri katsoo kuvat ja tiedetään miten jatketaan. Aleksi istuu vieressäni ja nojaa olkapäätäni vasten, isi lähti ilmeisesti hakemaan vauvaa ja äitiä eri osastolta, jossa he ovat valmiina kotiinlähtöön kuulemma. Pian minut jo kutsutaankin röntgeniin. Kuvat onkin jo nopeasti otettu jalasta ja kädestäni, joten suuntaamme seuraavaksi eri odotusaulaan. Lääkäri kertoo että ranteessa ei näy mitään ihmeellistä, mutta koska se on kipeä minun pitää pitää ranteessa tukea vielä. Jalka on kuulemma parantunut hyvin ja saan kipsin pois. Nyt vaan pitää alkaa pikkuhiljaa varata sille painoa enemmän ja enemmän, mutta kuulemma kannattaa vielä kulkea keppien kanssa jonkun aikaa, jotta se ei rasitu heti liikaa. Pian pääsen jo hoitajalle, joka irroittaa kipsin jalastani.

(A/N En tiiä miten nää kipsin poistot ja niiden jälkeen kävelyn alottaminen aina toimii, mut itellä meni noin, sillon ku mulla oli jalassa 2 vko kipsi. Tosin kävelin vielä sen jälkeen ainaki kuukauden kepeillä ja sellasella ihme kengällä, ennen ku sain alkaa käveleen normaalisti.)

Kävelen takaisin odotusaulaan ja huomaan että isi, äiti ja vauva ovat tulleet sinne myös. Kävelen heidän luokse keppien avulla ja halaan kaikkia tiukasti. Varsinkin Aleksia jonka silmistä vuotaa kyyneleitä. Kurkistan koppaan, jossa poika nukkuu rauhallisesti. Voi kun se on pieni ja suloinen. Omistakin silmistäni alkaa valua kyyneleitä heti ja rutistan Aleksia todella lujaa. Tätä hetkeä kun näkee vauvan ensimmäistä kertaa kunnolla, ei voita kyllä mitään. Hän on täydellinen pieni ihme. Onko outoa että ajattelen näin ja olen jo nyt aivan lumoutunut ja rakastunut tuohon pieneen ihmiseen, vaikka näinkin hänet aivan juuri ensimmäistä kertaa livenä.

Äiti kertoi aiemmin, että moni vauvasta tietävä on ollut huolissaan miten suhtaudumme Aleksin kanssa vauvaan ja minkälainen sisarussuhde meidän välille syntyy, kun ikäero on kuitenkin niin suuri. Mutta voin sanoa suoraan että rakastan häntä, haluan aina olla hänen tukenaan ja apuna, haluan auttaa vanhempia hänen hoidossa ja aion parhaani mukaan suojella häntä kaikelta pahalta. Sitä teen kyllä myös Aleksille ja olen varman että hän ajattelee samoja asioita liittyen veljeemme, kuin minäkin. Erkanemme jossain vaiheessa Aleksin kanssa halauksesta, kun isi kysyy "Lähetäänkös pojat kotiin, niin saatte tutustua vauvaan paremmin ja pitää vaikka sylissä?" "Joo."

Selitin kotimatkalla muille kaiken mitä lääkäri oli kertonut jalan ja käden tilanteesta. Aleksi istuu keskipenkillä ja katselee vauvaa lumoutuneena. Vauva alkaa itkeä, mutta Aleksi alkaa silittää sen kasvoja ja kuiskailee hiljaa vauvalle. Pian vauva jo rauhoittuukin ja katselee Aleksia sinisillä silmillään. Onhan tuo nyt suloinen näky mietin ja nappaan salaa kuvan tilanteesta.

-

Pääsimme kotiin ja äiti syöttää heti vauvan ja vaihtaa sille kuivan vaipan, kunnes tuo sen luoksemme. Aleksi saa ensin vauvan syliinsä ja Rillakin tulee heti tutustumaan uuteen tulokkaseen. Vauva taitaa saada hyväksynnän, sillä Rilla käpertyy sohvalle, laskee päänsä vauvan päälle ja nukahtaa siihen. Otan tästäkin tilanteesta kuvan ja laitan sen taustakuvakseni. Nyt siinä kuvassa on kolme erittäin tärkeää tyyppiä.

Hetken päästä saan vauvan omaankin syliini ja Rillakin herää, jolloin se siirtyy vauvan perässä luokseni jatkamaan uniaan. Se taisi ihastua heti täydelliseen pikkuherraan, mutta niinhän me kaikki muutkin teimme. Silittelen poitsua ja laulan samalla hiljaa, kunnes hän nukahtaa syliini.

"Niin poika kiskoo pojan unta sikeää,
kehtolaulu kesken taas kerran jää.
Liukenee yöhön murheet aikuisen, ihmisen poikaa, kun katselen.
Voi kuinka kaikkivaltias noin olla voit,
me sinut tehtiin, mutta sinä meidät loit.
Siinä tuhiset ja puhkut pelkkää voimaa uhkuen, silmänurkkiin kuivuu kyyneleet, sä matkaa teet.

Voi kunpa matkas onneksi koituis,
vihaa, katkeruutta et tuntis joutavaa,
voi kun oisit viisaampi kuin veljes milloinkaan, kunpa oppisit ajattelemaan."

-Ihmisen poika; Yö-

Yritän vain olla hiljaa ja paikoillaan, jottei Rilla tai vauva heräisi takiani. Aleksikin nojaa olkapäätäni vasten ja alkaa pian tuhista ja jossain vaiheessa taidan itsekkin nukahtaa.

__________

Sanoja: 857

Oli tarkotus vaan kirjotella lukuja valmiiksi, eikä vielä julkaista. Mut tästä tulikin jotenkin niin söpö, että pakko julkasta nyt heti teillekkin. ❤️