~Olli~
Kävelemme Aleksin kanssa kotia kohti, sillä treenit loppuivat äsken. Tänään oli ainakin minusta ärysttävä päivä koulussa ja sen jälkeen vielä bänditreenitkin lukiolla, joten nyt väsyttää aika paljon. Meillähän oli siis ensin koulua 15.00 asti ja päivään mahtui esimerkiksi ruotsia, matikkaa, maantietoa ja äidinkieltä. Niiden lisäksi minulla oli myös terveystarkastus tänään, joka ärystti lisää. Bänditreeneissä kyllä oli kivaa, mutta kello on nyt jo 17.30 ja olemme onneksi pian kotona. Kävimme soittamassa noin 2h muiden kanssa, joka on meille aika vähän aikaa. Mutta emme vain jaksaneet enempää.
-
Pääsemme vihdoin kotiin ja alamme riisua ulkovaatteitamme pois. Heti kun avaan ulko-oven nenääni leijailee herkullinen ruoan tuoksu ja korviin kantautuu vauvan itku. Rillakin tulee innoissan eteiseen kiehnäämään jalkoihimme. Kyykistyn ja jään rapusttelemaan Rillaa, kun Aleksi suuntaa vessaan ja viemään reppumme ylös samalla. Pian Aleksi tulee takaisin alas ja äiti ohjaa meidät suoraan syömään ja menee kai itse imettämään poitsua..Otamme ruokaa Aleksin kanssa ja istahdamme pöydän ääreen syömään. Emme edes puhu mitään tällä kertaa vaan keskitymme pelkästään syömiseen. Äiti oli siis paistanut ranskalaisia, sekä kananugetteja ja tehnyt ihan hyvää salaattia niiden lisäksi.
Saimme syötyä ja alan tyhjentää ja täyttää tiskikonetta, en tiedä mihin Aleksi ehti jo häipyä. Saan tiskit laitettua loppuun, joten lysähdän sohvalle makaamaan ja katsomaan YouTubea. Rilla tulee päälleni makaamaan ja alan rapsutella sitä. Pian myös Aleksi tulee olohuoneeseen ja kantaa sylissään veljeämme. Hän istuu lattialle ja pitää poitsua edelleen sylissään. "Mihin äiti jäi?", päätän kysyä. "Nukkumaan, koska sillä oli pää kipeä. Lupasin et voidaan hoitaa veljeä nyt jonkun aikaa, ku isilläki on vielä joku työhomma kesken, joka pitäs saada valmiiksi vielä tänään.", Aleksi sanoo.
"Okei, kiva et voidaan olla jotenki avuksi.", totean. "No jep. Varsinki ku isin pitää tehä töitä välillä ja me ollaan koulussa, niin äiti joutuu päivisin hoitaa yksin pikkuveljeä ja on taatusti väsynyt. Ja siitä myös näkee kuinka vaikeeta sille edelleen on tytön kuolema, jota en kyllä ihmettele. Onhan se itselläkin edelleen mielessä, mutta äitiin se vaikutti eniten.", Aleksi sanoo. "Niimpä.", totean ja siirryn itsekkin lattialle istumaan Aleksin viereen. "No hei pikkuinen, sinä olet niin suloinen.", totean ja silitän veljeni poskea. Puhelemme Aleksin kanssa hiljaa veljellemme ja alamme laulaa hänelle, jolloin hän tarttuu kiinni sormestani tiukasti ja alkaa hymyillä meille.
"Olli kato, se alkoi hymyileen meille.", Aleksi sanoo itsekkin leveästi hymyillen. "Niimpä, ihanaa.", totean ja otan veljen omaankin syliini Aleksilta. Silittelen veljeni päätä ja kasvoja rauhassa, kunnes hän alkaa yhtäkkiä itkeä ja samalla nenääni kantautuu mukava haju. Vai niin, no taidetaampa sit lähteä vaipan vaihtoon seuraavaksi. "Aleksi, kiinnostaako vaipan vaihto?", kysyn. "No eipä oikeestaan. Saat kyllä käydä vaihtaan ite, kun poitsu sulla on jo valmiiksi.", Aleksi toteaa nauraen. "Just, no mäpä sit meen.", totean ja suuntaan kylpyhuoneeseen pikkuveljeni kanssa.
Sain juuri poitsun vaipan vaihdettua ja laitan hänet sitteriin seuraavaksi. Rilla siirtyy heti sitterin viereen ja katselee veljeämme kiinnostuneena, niinkuin myös hän katselee Rillaa. Itse istahdan takaisin lattialle Aleksin viereen ja vedän hänet haluakseen kanssani. Aleksi laittaa rauhallista musiikkia soimaan ja jäämme vain halailemaan, kuuntelemaan musiikkia ja katselemaan Rillaa ja veljeämme. Voi että kun Rilla ja poitsu ovat suloisia yhdessä, varsinkin kun poitsukin on vielä niin pieni.
Erkanemme halauksestamme Aleksin kanssa ja huomaan veljemme nukahtaneen, joten käyn viemässä hänet omaan sänkyynsä jatkamaan uniaan rauhassa. Lähdemme Aleksin kanssa tekemään seuraavaksi läksyjä ja onneksi meillä on samat läksyt, niin ne saa helposti tehtyä. Toinen tajuaa eri asian kun toinen, niin voimme auttaa toisiamme niiden kanssa, joka on paras asia ikinä. Ja pakko myöntää, mutta kyllä me välillä tehään läksyt toistemme puolestakin, koska no miksipä ei.
Saamme läksyt tehtyä ja suuntaamme nyt käyttämään vielä Rillan lenkillä. Isikin oli saanut työnsä loppuun ja oli nyt sohvalla katsomaan televisiota. Äiti ja veli nukkuvat ilmeisesti edelleen, mutta niinhän ne saavatkin tehdä. Me ei enää viihtitä tähän aikaan Aleksin kanssa ottaa päiväunia, mutta taidetaan mennä tänään aikaisin nukkumaan kuitenkin, niin jaksetaan taas huomenna.
__________
Sanoja: 629
🩵
YOU ARE READING
Alive or only burning || OLEKSI
FanfictionAleksi muuttaa Ouluun sijaisperheeseen. Miten se tulee vaikuttamaan hänen elämäänsä? Meneekö kaikki kuitenkaan ihan nappiin? Oleksi, jossa mukana myös harvoin hieman ainakin Jikoa. Varoitukset!!! -Saattaa sisältää mitä vaan mun päästä, mikä ei vältt...