Alive or only burning || OLEKSI

Luku 18

Heti alkuun Kiitos ihan älyttömästi 1,1k luku kerroista ja reilu 150:stä äänestä. <3 Merkaa mulle tosi paljon, koska mietin tosi monia kuukausia uskallanko edes alkaa julkaisemaan tänne mitään tarinaa. Tää on siis mun enismmäine julkinen pitempi tarina ikinä missään....

Vähän isompi time skip Marraskuuhun

~Aleksi~

Heräsin aamulla kun kuulin ovelta kitaran soittoa ja laulua "Paljon onnea vaan. Paljon onnea vaan. Paljon onnea Aleksi. Paljon onnea vaan", sekä "Hyvää syntymäpäivää"! "Tuu mennään aamupalalle", Olli sanoi ja nosti minut syliinsä, ennen kuin ehdin tehdä itse mitään. Alhaalla Olli laski minut sohvalle, jolloin Rilla hyppäsi heti syliini nuolemaan naamaani. Sille oli laitettu kaulaan rusetti. Voi että se oli söpö. Aamupalaksi oli croisantteja, voileipiä, keksiä, kaakaota ja kakkua. Aamiaisen jälkeen menimme katsomaan elokuvaa ja söimme samalla vielä sipsiä, popcornia, suklaata ja karkkia, sekä joimme limukkaa.

"Nyt me sidotaan sun silmät ja saat seurata tätä nauhaa ja pitää samalla Ollin kädestä kiinni", Jari sanoi elokuvan jälkeen ja sitoi silmäni huivilla. Seuraavaksi sain jonkun narun toiseen käteeni ja tunsin Ollin käden toisessa kädessäni. "Narun päässä on yllätys", Olli kuiskasi korvaani. Lähdin seuraamaan narua kunnes tunsin sen loppuvan. "Saat avata huivin, kun oot valmis", Sari sanoi. Hengittelin hetken, kunnes avasin tärisevin käsin huivin silmiltäni. Totuttelin hetken valoon, kunnes katsoin pikkuhiljaa ympärilleni. Lopulta huomasin silmieni edessä dj-setin ja rummut, jotka oli solmittu ruseteilla. Katsoin hämmentyyneä Ollia, Saria ja Jaria. (A/N Sovitaan että nuilla vanhemmilla on jotkut hyvät ammatit. Koska niillä on varaa hankkia nuo molemmat. En kyl muista oonko keksinyt niille aiemmin jo ammatit.)

"Siinä on sun synttärilahja meiltä kolmelta. Dj-kamat on täysin sulle ja rumpu tavallaan yhteiseksi, jotta Tommikin pääsee kunnolla soittamaan teidän kanssa", Jari sanoi. Tunsin kyyneleen valuvan silmistäni ja juoksin heti soittimien luo. Kokeilin soittimia ja soitin jotain random biisien pätkiä. Soittimet olivat täydellisiä. Kokeilun jälkeen  juoksin muiden luo ja vedin heidät mukanani isoon ryhmähaliin "Kiitos. Tää on ihan liikaa", kuiskasin. "Ei oo liika. Se on sun lahja. Sä oot nuo ansainnut, jotta voit jatkaa sun unelmaa eteenpäin. Toivittavsti sua ei haittaa et rummut on myös muille, etenkin Tommia varten", Sari sanoi. "Ei, ei todellakaan haittaa. Kiitos paljon", vastasin ja kysyin "Voidaanko soittaa jotain yhdessä"? Muut nyökkäsivät ja asettuivat omien soittimiensa ääreen. Lauloimme ja soitimme monta tuntia monia eri biisejä englanniksi ja suomeksi. Viimeisenä pyynnöstäni minulle aika tärkeän biisin.

"Nostan taas kädet korville, kun lapset laulaa Let it go:ta puistossa. Toistelen taas samaa sanaa päässä, jotta tää aivosirkus hetken pysyis aisoissa. Ja mä hoen ja hoen et ovi meni kiinni, mut käännyn takaisin. Portaissa lasken portaat ja toistan jos meen sekaisin. Astun kadulla vain joka toiseen laattaan ja itken samalla. Oonko mä hullu vai onko noi kaikki muutkin hulluja.

Elämä anna mulle se pieni tunne, että selviän tämän elämän. Päällepäin ei voi tietää mitä ihminen sietää, mutta selviän tämän elämän. Haluan kivusta irti, haluan häpeästä pois. Pitelen pelosta kiinni, jos se turvaa tois. Mutta pelikaani ei pelkää. Se avomereen lentää pää edellä. Katson etäältä, kuinka toivo elää.

On aamuyö ja mä tuhannetta ajatusta kertaan, enkä pääse uneen vieläkään. Mitä jos nää ajatukset eivät poistu koskaan, vaan ne toteutuukin itsestään. Ja mä hoen ja hoen, tää sekamelska loppuu jos päätän niin. Mutta entä ne diagnoosit, jotka mun puolesta päätettiin. On pakko kai avata ovet ahdistukselle, jotta se pääsee sisään. Ja voi tehdä työnsä loppuun, ennenkuin se lähtee menemään....."