Alive or only burning || OLEKSI

Luku 11

~Joonas~

Pistin puhelimeni taskuun ja istuin Aleksin viereen puiston penkille. Poika vilkaisi minua vain nopeasti.
"Hei Aleksi! Mitäs sä täällä teet? Olli on tosi huolissaan susta. Varsinkin kun et tullut syömään", sanoin.
"En löytänyt kotiin yksin takasin. Eikä kyllä edes ollut nälkä", Aleksi vastasi.

"Miks sä lähit niin yhtäkkiä?", kysyin. "Säikähdin sua, anteeksi!", Allu vastasi hiljaa. "Hei, kaikki hyvin. Ei sun tarvi pyytää anteeksi vaan mun. Mä kuitenkin säikäytin sut, vaikka tiiän sun taustan. Eli anteeksi Aleksi.", sanoin. "Ei se mitään. Saanko mä halin?", Aleksi kysyi jotenkin pelokkaan oloisena.
En sanonut mitään vaan halasin Allua varovasti, mutta tiukasti ja pitkään.

"Älä suutu Ollille, että kerron tän. Mutta se paljasti, että tykkää susta. Ja Sari tietenkin oli aivan innoissaan asiasta ja soitti heti sun sossuille. Te saatte kuulemma halutessanne seurustella, mutta se täytyy ilmoittaa jonnekkin. Saatte jonkun erityisluvan tehdä niin, koska teillä ilmeisesti on asialle hyvät perustelut. Toivon kyllä teidän seurustelevan. Te oisitte ihan sairaan söpö pari. Ja ainiin en kerro tästä muille.", kerroin Aleksille.

"En suutu. Mut en tiiä oonko vielä valmis mihinkään viralliseen suhteeseen. Mitä jos Olli ei jaksa oottaa mun olevan valmis.", Aleksi kysyi surullisena. "Hei, se jaksaa kyllä oottaa. Te ootte vielä nuoria, eikä teillä oo kiire. Mutta lähetäänkös tekeen sille silti parempi mieli. Se on edelleen tosi huolissaan susta", sanoin. Aleksi nyökkäsi.

Saatoin Aleksin kotiin ja jatkoin matkaa itse Nikolle. Myönnetään, että meillä on bromance tai no ainakin vielä...

~Olli~

Istuin sängylläni ja selasin someja. Ajatukset pyöri päässä. Joonas oli kuulemma löytänyt Aleksin, onneksi. Nyt odottelin sitä kotiin. Pian kuulinkin oven avautuvan hiljaa ja tosi jännittynyt Aleksi astui huoneeseemme. Vetäsin Aleksin heti syliini istumaan, mutta varoin silti säikyttämästä sitä heti pois.

"Missä sä olit ja miks et tullut syömään?", kysyin suoraan.

"Ei vaan ollut nälkä. Enkä löytänyt edes yksin takaisin tänne. Ja olin jossain puistossa. Tässä aika lähellä se puisto oli. A-anteeks ku lähin nuin vaan", Aleksi vastasi värisevällä äänellä. "Ei hätää. Mä olin vaan tosi huolissaan susta", kuiskasin ja rutistin Aleksia rintaani vasten.
"Joonas muuten kerto et mun sossuille on soitettu ja myös jotain mitä sä olit aamulla kertonut niille", Ale kuiskasi.

"Anteeksi et kerroin muille", sanoin. "Ei se mua haittaa. Saatiinpa ainaki varmistus, että saadaan seurustella jos halutaan", Ale sanoi.
Tuon jälkee hän alkoi täristä. Aleksi taisi saada siis taas paniikkikohtauksen. Aloin silittää varoen hänen selkää, sekä sanoin "Aleksi kato mua silmiin ja hengitä mun kanssa samaan tahtiin...Hyvä just noin, kaikki on kunnossa. Ei oo mitään hätää. Se menee kyllä pian ohi".

Huomasin kuitenkin nopeasti, ettei rauhoittelu auttanut, joten huusin "Voitteks tuua Alen lääkkeen ja lasin vettä nopeesti". "Joo", kuului heti alhaalta. Pian kuulinkin nopeat askeleet ja huomasin äitin tulevan ylös. "Kiitos. Voitko mennä hetkeksi pois. Tää on ehkä helpompi hoitaa meidän ihan kahestaan", sanoin. Äiti nyökkösi ja lähti takaisin alas.

Annoin Aleksille lääkkeen ja juotin ihan vähän vettä. Jatkoin myös hänen selän ja hiuksien silittelyä ja hengittelin Aleksin kanssa rauhassa samaan tahtiin. Pian hän onneksi rauhoittui ja kuiskasi heikolla äänellä "Kiitos Olli, kun aina jaksat auttaa mua. Musta ois ihanaa olla sun poikaystävä, mutta mua pelottaa. Mä en tiiä oonko mä valmis mihinkään vielä pitkään aikaan mun traumojen takia.

Mua myös pelottaa, että sä jätät mut sitten nopeasti. Löydät kuitenkin jonkun toisen paremman, kenen kanssa voit tehdä mitä vaan ja jota ei tarvi oottaa".
"Kuuntele nyt tarkkaan. Sä olet täydellinen ja mä rakastan sua yli kaiken. Mä voisin oottaa sua ikuisuuden. Meidän ei oo pakko vielä seurustella. Ois kuitenkin kiva sanoa sua mun poikaystäväksikin. Ja meidän ei tarvitse edetä nopeasti. Ei se muuta mitään. Edetään omaa tahtia.

Ainoa muutos mitä toivon on, että voidaan sanoa toisiamme rakkaiksi ja suudella ainakin täällä kotona, vaikka porukat näkisi. En mäkään ole kaikkeen valmis vielä pitkään aikaan. Me ollaan vielä tosi nuoria molemmat", vastasin ja sain Aleksin hymyilemään varovasti.
"Siinä tapauksessa. Haluistko sä sit kuitenki olla jo nyt mun poikaystävä? Kunhan ei tarvitse kertoaa vielä muille, kun Sarille ja Jarille", Aleksi sanoi varovasti. "Tottakai. Sopii hyvin", vastasin ja vedin Aleksin hellään, mutta pitkään ja rakastavaan suudelmaan.

Pian ovi aukeni "Aleksi haluatko mitä ruo.....? Tota pojat tulkaapa kohta alas", kuulin äidin sanovan ja huomasin hänen hymyilevän näylle. Sen jälkeen hän lähti alas. Katsoin Alea, joka oli haudannut kasvot rintaani. "Toi oli ihan vitun noloa", se kuiskasi. "Ei se ees ollu niin paha. Onneksi ne on suvaitsevaisia". Tunsin rinnallani nyökkäyksen ja kuulin hetken päästä tuhinaa päältäni. Aleksi siis nukahti. No antaa sen nukkua. Se sai kuitenki äsken sen kohtauksenkin. Siirsin Aleksin varoen sängylleen ja peittelin. Sen jälkeen hiivin itse varovasti alakertaan, jottei Allu heräisi.

"Mihin se Aleksi jäi?", isi kysyi kun saavuin alas. "Se nukahti. Paniikkikohtaus vie vissiin paljon voimia. Herätän sen 30 min päästä, että se saa vielä yölläkin unta. Kello on jo sen verran paljon kuitenkin", vastasin ja isä nyökkäsi.

"Mitäs siellä ylhäällä oiken tapahtui muuta", äiti kysyi virnuillen. "Ömm.. No okei kerron teille. Tätä ei saa kertoa vielä kellekkään muulle, edes niille sossuille. Mutta siis Ale kysyi mua poikaystäväksi. Tosin ehkä mä vähän avustin puheilla sitä, kun en ite viihtynyt kysyä siltä, koska näin et sitä pelotti asia paljon. Eli siis me alettiin seurustellemaan. Mutta me edetään tosi hitaasti, koska ollaan viel niin nuoria. Ja halutaan muutenkin pitää tää vielä kaikilta muilta salassa, jopa jätkiltä", sanoin.

"Oi kun ihanaa. Mä arvasin jo ekoina päivinä, että teistä tulee enemmän kun veljeksiä", äiti sanoi ja tuli halaamaan minua. Isikin tuli halaamaan ja sanoi vielä "Onnea. Me luvataan, että ei kerrota vielä muille. Kertokaa kuitenkin meille, kun ootte valmiita siihen et sossut yms... saa tietää asiasta ja osa sukulaisia". Nyökkäsin. "Lähen herättää sen Alen", sanoin. "Juu. Tulkaa sit syömään. Isi teki hampurilaisia ja ranskalaisia. Voitas myös kattoo joku leffa ja herkutella. Pitää kiva ilta teidän kunniaksi", äiti sanoi vielä. Nyökkäsin hymyillen ja lähdin ylös..

"Herätys...", kuiskasin ja huomasin Aleksin käpertyvän peiton alle enemmän. "Ei jaksa", kuului vastaus. Vedin peiton Aleksin päältä pois ja kuulin mököttävän äänen "Ei saa. Tyhmä Olli. Tuli kylmä. Äää..!".
"Nyt mennään syömään, herkutteleen ja kattoo leffaa alas. Äitin ja isin idea, kun kerroin et seurustellaan, mutta muille ei saa vielä kertoa. Ne haluaa juhlia meitä", sanoin. "Mut mä en jaksa kävellä. Jalkoihin sattuu vieläki, varmaan se kohtaus. En varmaan pysy edes pystyssä jos yritän kävellä", Ale kuiskasi varovasti.

Kävelin Aleksin luo ja nostin hänet syliini. Aleksi tarttui tiukasti kiinni, kuin peläten putoavansa. En mä voisi koskaan pupttaa Aleksia. "Hui! Mitä sä teet?", Ale kysyi minulta. "Kannan sut alas, kun et kerran voi ite kävellä", vastasin ja tunsin huulet huulillani. Vastasin suudelmaan. "Oot ihana", Aleksi kuiskasi. "Ja sä tosi söpö", vastasin ja painoin vielä hennon pusun Aleksin nenäpäähän. Aleksi nyrpisti vähän nenäänsä. Tosi söpö pörröpää.

"Sieltä ne söpöläiset saapuu vihdoin. Tulkaahan syömään", äiti huikkasi keittiöstä. Syönnin jälkeen menimme katsomaan elokuvaa.
"Mitä katotaan?", isä kysyi. "Joku hauska lastenleffa tai joku romanttinen komedia", ehdotin heti. "Kuulostaa hyvältä", Aleksi sanoi. Etsin leffan ja aloimme katsoa sitä. Elokuvan jälkee menimme suoraan nukkumaan...

Sanoja: 1134

Tässä luvussa voi hyvin olla virheitä, koska tein tän loppuun puhelimella myöhään illalla. Oon myös edellisenä yönä nukkunut vajaa 5h, joten olin väsynyt...