Alone Against All (BC fan fiction)

2.

muistutan nyt vielä et en käytä TW luvun alus et kaikki on mahdollista ku lukee mun lukuja kannattaa varautuu ja tää luku on TW merkattu ainaki

(Samaan aikaan toisaalla)

Joelin pov.

       Olen matkalla kotiin vaikken haluaisi sinne mennäkkään. Olin koko viikonlopun muiden jätkien kanssa dokaamas mut kun kaikkien muiden vanhemmat tuli kotiin oli minun aika lähteä. Enhän minä ollut kun vain hieman krapulassa ja muutenkin aineissa. Kyllä olimme menneet perjantaina suoraan koulusta Samulille ja aloitettu heti juomalla kännit. Aamulla pahaan oloon otettiin buranaa ja hieman vahvempaa. En ole ihan varma pitä se oli mutta jotain josta tuli muuten ihan helvetin hyvä olo. Ja illalla taas kännit ja päivällä lisää aineita. Kyllä olen yläasteella, mutta sekin johtuu vain siitä että jäin luokalle. Olen porukkani nuorin. Samuli on lukion kolmannella samoin Timo. Leo on lukion toisella Aapon ja Henrikin kanssa ja Siiri ja Miika on lukion ekalla missä minunkin pitäisi olla. Ja kyllä voi kuulostaa todella tyhmältä mutta Siiri on kuin yksi meistä vaikka onkin saanut naisen sukuelimet. Oikeesti en jaksa ymmärtää miksi Siirin pitäisi olla muka tyttö ihan selkeästi hän on mielestäni poika. Hänellä on lyhyet ja tummat hiukset, jotka on kuin jollain pojalla ja hän käyttää aina niitä poikien ja miesten osastolta ostettuja vaatteita. Siiri on yhtä tyhmä kuin kaikki muutkin. Ei vaa Siiri on porukan ainoa joka edes panostaa hieman kouluun, muuten sopeutuu täydellisesti porukkaamme, paitsi että me muut ollaan vähintään 180cm pitkiä, mutta Siiri on vain 175cm pitkä. Okei ei pitkä pituus ero mut kuitenki erottuu.

     Joo ja nyt siihen miksi en halua kotiin. Näin tiivistettynä isäni on alkoholisti ja äitini narkomaani. Ei heitä kiinnosta mitä teen. Nyt kyllä valehtelin he ovat maailman ihanimmat vanhemmat kun eivät ole aineissa, mutta kun he ovat kännissä en halua olla kotona ja kun he ovat vetäneet jotain muuta siinä myös niin pelkään olla kotona. He ovat silloin vaarallisia ja arvaamattomia. Toivon että he olisivat selvinpäin ku tulen kotiin, mutta toive on kuin huutaisi kuuroille korville. Eivät he koskaan ole selvinpäin illalla. Useasti he ovat hakanneet minua ja seuraavana päivänä ihmetelleet miksi minulla on musta silmä. En halua sanoa sitä heille että he tekvät tämän minulle, koska muuten he varmaan veisivät minut jonnekkin pois ja hankkiutuisivat eroon aineistaan. En halua minnekkää muualle. En kestäisi muutosta. Kyllä olen herkkä vaikka kaikki luuleekin että olen kova ja kylmä. En ole kertonut edes kaveroporukalleni että minulla on adhd vaikka se onkin se asia mikä on vähiten hävettävä tai jotain. En luota ihmisiin.

       Pääsen vihdoin kotipihaan ja näen valot kotona. Noh eipä auta muu kuin mennä vain sisälle ja toivoa että he olisivat selvinpäin vaikka eivät kyllä ole. Avaan oven ja heti vastassa on isäni aika kännissä. Ketä yllätti? Ei nimittäin minua. "No HeI pOiKha ThuLiHsIhtHo ThuONnHe" isäni sammaltaa ja osoittaa makuuhuonetta. "Juu voin mä tulla" sanon vaikka en haluaisi. "ThuLeS ThÄnNhE ÄiThIn SHylKkyYhNh" äitini sanoo alasti vuoteelta. Menen koska pelkään vanhempiani aineissa. Isäni alkaa riisua vaatteitaan samalla kun minä mietin mitä tässä nyt tapahtuu. Isäni ja äitini sitoo minut sänkyyn niin etten voi liikkua. Nyt tiedän mitä tässä tulee tapahtumaan. Päätän olla vain hiljaa. Ei anominen poiskaan auta se vain pahentaisi asioita. Äitini tulee syliini hajareisin ja alkaa liikkumaan kriittisen alueeni päällä niin että saa tuon pienenmiehen seisomaan. Kun äitini on saanut valmiiksi isäni alkaa hyväillä sitä. Hyi helvetti....

--------------------------

-------------------------

Joo tällästä sit tällä kertaa. Ei tarvii kyseen alaistaa mun mielikuvitusta tai oikeestaa yhtään mitää mitä kirjotan. Mieluiten älä lue ollenkaan mitään mitä luen. Ja en sit oo masamas kenenkää terpiaa tän jälkee.