Alone Against All (BC fan fiction)

17.

Aleksin pov.

      Pääsin juuri Viiville onnistuneen junamatkan jälkeen. Sain olla koko matkan rauhassa, kukaan ei istunut lähelläni ja sain kuunnella kuulokkeista musiikkia. Menin heti Viiville päästyäni vaihtamaan vaatteet. Toivon ettei Viivi huomaa viiltely arpiani. Emme ole Viivin kanssa ehtineet nähdä moneen kuukauteen. Kuulostaa ehkä pahalta mutta todellisuudessa olimme joskus vain facetimen varassa puoltoista vuotta. Eli reilu 2kk ero ei tunnu enää missään. Vaihdoin vaatteet ja menin olohuoneeseen. 

     "Sul on varmaa iha hirvee nälkä ku söit varmaa viimeks koulus koska sut tuntien olin unohtanut eväät ja junassa ei ollu ravintolavaunuu jonne olisist halunnu mennä" Viivi kysyy ja toetaa. "Mmm" vastaan vain tiedän mihin tämä on menossa. Viimeksi kun kävin Viivillä pystyin vielä väkisin syömään mutta en enää. Pakko soittaa Ollille. Tuo sanoi että jos tulee sellainen olo niin hän vastaa mulle puhelimeen 24/7 tai voi olla että yöllä menee kauemmin vastata koska tuo ei herää mutta soittaa heti aamulla takaisin. "Tuun koht takas mä muistin et mun on pakko soittaa yhel mun kaveril nyt" sanon. Tunnen palan nousevan kurkkuuni. Tiedän mihin tämä johtaa jos Olli ei vastaa just nyt. Soitan Ollille ja ihan kun tuo olisi odottanut puhelua tuo vastaa aika helvetin nopeeta. "Aleksi mikä on" Olli kysyy koska näki itkuuisen naamani ja näki varmaan paniikin ja ahdistuksen kasvoiltani. Soitin videopuhelun mitä te sit luulitte. "M-mä en py-pysty sy-yömää" kerroin tuolle. "Aleksi kyl sä pystyt nyt keksityt vaa hengittämisee ei oo mitää hätää" tuo sanoi rauhallisena. Tunnen paniikkikohtauksen vain yltyvän vaikka puhunkin Ollin kanssa ja tuo yrittää rauhoitella.

     Kuulen koputuksen ovelta. Ei helvetti ei Viivin pitänyt koskaan saada tietää näistä kohtauksista ja muustakaan. "Aleksi saanko tulla sinne" Viivi kysyy. "Aleksi mä en voi sua nyt ottaa haliin joten anna Viivin tulla sinne oon tässä silti koko ajan" Olli sanoo. "J-joo" vastaan heikosti. Ilmeisesti Viivi kuuli tuon koska ovia aukeaa ja huolestuneen näköinen  Viivi kurkkaa ovesta. Olen aika säälittävän näköinen sängynnurkassa käpertyneenä reppu edessäni johon nojaa puhelimeni jossa on Olli. "Aleksi mikä sul on" Viivi kyselee. Olen ite siinä kunnossa jo etten pysty vastaamaan. "Paniikkikohtaus" Olli vastaa yhdellä sanalla. "Aleksi hengitä sisään ja ulos" Olli jatkaa vaikkei tuosta ole hyötyä. "Viivi voit koittaa jos Aleksi antaa sun ottaa se sylii ja sit vaa hengität rauhas ja selkeesti" Olli ohjeistaa serkkuani. "Aleksi saanko ottaa sut mun sylii" Viivi kysyy katson Ollia anovasti. Olli nyökkää jolloin vastaan viimeisillä voimillani myöntävästi. Viivi nostaa mut hänen syliin poikittain ja alkaa hengittää mahdollisimman rauhassa. "Viivi anna Aleksille sun toinen käsi ja jos Aleksi puristaa siitä nii kerro mulle" Olli ohjeistaa. Yritän tasata hengitystäni samaan tahtiin kuin Viivillä. Minua alkaa pyörryttää ei tämä toimi. Puristan serkkuni kättä ja sitten katson Ollia kun silmissäni pimenee...

--------------------------

Koitan saada teille vielä ennen koulua yhen luvun kirjotettuu. Mua vituttaa mun viiltely arvet. En saa niit pois mut en haluu et mun serkut näkee niit tai niitten mun serkkujen vanhemmat koska jos ne huolestuu on paskamyrsky käynnissä.