Joonas ja Niko: Kielletty rakkaus

Luku. 11: Hyviä ja huonoja uutisia

TW: Verta

Joonas

Se kaikki tapahtui kuin hidastetussa elokuvassa. Niko mätkähti maahan ja jäi siihen makaamaan. Nousin ylös. Olin järkyttynyt. Vilkaisin Aleksia joka oli hänkin kaatunut. Hän tärisi pienenä myttynä maassa. Riensin Nikon luo. "NIKO! RAKAS! EI!!" huusin. Lotta katseli meitä sivusta. "SENKIN PASKIAINEN!!" huusin Lotalle kyynelten valuessa poskiani pitkin. Lotta lähti juoksemaan poispäin. Mikä pelkuri. Kyllä poliisit hänet kiinni saisivat. Niko makasi kyljellään mutta käänsin hänet selälleen. Hänen toisesta kyljestään valui vuolaasti verta. Hän raotti silmiään ja hymyili heikosti. "J-joonas" hän kuiskasi. Otin hänen kädestään kiinni ja puristin sitä tiukasti. "Niko miksi sä teit näin?" kysyin itkua pidätellen. Niko haukkoi henkeä kivusta. "K-koska m-mä r-rakastan s-su-a" hän sanoi. Silloin tajusin. Niko oli ilmeisesti lähtenyt etsimään minua, huomannut tilanteen ja....tönäissyt minut ja Aleksin sivuun ja ottanut luodin puolestani. Sen luodin piti osua minuun. "Rakas....ei et sä...." yritin mutta en saanut sanoja suustani. "Joo-nas" Niko sai sanottua vaikka puhe alkoi käymään jo hankalaksi. "Mitä rakas?" kysyin. "M-mä rakastan sua j-ja m-mä h-haluan e-että j-jos m-mä ny-nyt läh-den niin s-sä l-lupaat j-jatkaa su-n e-elämää" Niko sanoi. Kyyneleet tippuivat poskiltani maahan. "Ei Niko sä et lähde yhtään mihinkään!" huusin mutta Niko hymyili. "Joo-nas m-muista et-tä m-mä oo-n ai-na täällä vaik-ka sä e-et näkiskään mua" hän sanoi. Purskahdin itkuun ja puristin Nikon kättä. "Et sä voi vielä jättää mua!" sanoin. Niko otti vaivalloisesti kaulastaan korun ja antoi sen minulle. Se oli se sama koru jonka olin hänelle antanut. "M-mä e-elän ikuisesti s-sun sydämessä.....lup-aa että s-sä et unohda sitä.....sun t-täytyy luva-ta" Niko kuiskasi viimeisillä voimillaan. Laitoin korun kaulaani ja yhdistin puolikkaat. "Mä lupaan" sanoin mutta ääneni särkyi. Suutelin Nikoa mutta tämä oli liian heikko vastaamaan siihen. "In another life hope we'll meet again..." Niko kuiskasi niin hiljaa että sitä tuskin kuului. Sitten hän sulki silmänsä. "EI NIKO VITTU ET JÄTÄ MUA NYT!!" huusin. Yritin saada Nikon hereille mutta hän ei enää avannut silmiään. Juuri silloin aloin kuulla sireenien ääniä. Käännyin takaisin Nikon puoleen. "Koita kestää rakas apu on tulossa!" sanoin hänelle vaikka tiesin ettei hän luultavasti kuullut. Hetken päästä poliisiauto ja ambulanssi kaartoivat paikalle. Katsoin taakseni. Näin Aleksin istuvan puhelin kädessään. Tämä oli silminnähden paniikissa. Mutta hän oli tajunnut soittaa apua. Ja siitä olisin hänelle ikuisesti kiitollinen. Ensihoitajat kiirehtivät Nikon luo ja alkoivat antamaan tälle ensiapua. Poliisit tulivat minun ja Aleksin luokse. Mekin olimme tavallaan uhreja koska meitä oli uhkailtu aseella. He kietoivat viltin Aleksin harteille ja auttoivat hänet ylös. Raukka oli niin shokissa ja paniikissa että pystyi hädin tuskin kävelemään. Hänen kasvonsa olivat aivan valkoiset. Ensihoitajat tutkivat myös minut ja Aleksin mutta vain nopeasti sillä Niko oli saatava nopeasti sairaalaan. Ambulanssi lähti sireenit ulvoen kohti sairaalaa. Poliisit sanoivat että Aleksi pitäisi myös viedä sairaalaan rauhoittumaan. Niin me sitten lähdimme poliisiautolla sairaalalle. Minulla ja Aleksilla ei ollut onneksi sen vakavampia vammoja kuin muutama mustelma kaaduttuamme. Olin järkytyksestä suunniltani. En tiennyt oliko Niko enää edes elossa. Hän oli vuotanut runsaasti verta. Näpräsin kaulakorua. "I promise I will love you forever" luin korusta. Sitten purskahdin taas itkuun. Istuin sairaalan odotushuoneessa. En tiennyt minne Aleksi oli viety mutta luultavasti jonnekin lepäämään. Minulle oli kerrottu Nikosta vain se, että hänet oli kiidätetty leikkaukseen. Luoti oli osunut sen verran kriittiseen paikkaan. Sitten kuulin juoksuaskelia ja hetken päästä näin Joelin juoksevan odotushuoneeseen. Heti hänen perässään tulivat Olli ja Tommi. "Me tultiin niin pian kun voitiin!" Joel huohotti. Hän istui viereeni. "Missä Niko on?" Tommi kysyi. He olivat kaikki selvästi huolissaan. "Leikkauksessa" sanoin hiljaa. Joel halasi minua. "Entä Aleksi?" Olli kysyi. "Se vietiin jonnekin vissiin lepäämään. Oli aika shokissa" vastasin. Pojat katsoivat toisiaan. "En ihmettele. Varmasti traumatisoiva kokemus kun uhkaillaan aseella" Tommi sanoi. Hän istui penkille joka oli toisella puolellani. "Ootko sä okei?" Joel kysyi. Katsoin häneen. Hänen ilmeensä oli huolestunut. "O-oon m... EN OLE!!" ulvahdin ja aloin itkeä hysteerisesti. "Joonas. Hei mikä tuli?" Joel kysyi ja veti minut tiukempaan halaukseen. "N-niko s-sen k-kylki oli ihan v-veressä j-ja se oli ni-niin heikko" nyyhkytin Joelin olkapäätä vasten. "Joonas. Kuuntele mua. Niko selviää. Se on vahva. Vahvin ihminen kenet tiedän" Olli sanoi tutulla rauhoittavalla äänellään. Mutta minä olin nyt aivan romuna. Olin niin palasina ettei sitä voinut sanoin kuvailla. Ensin bändi meni ja nyt......Niko taisteli hengestään tuolla leikkaussalissa. Lotta. Se kusipää. Mutta eihän hänen pitänyt osua Nikoon. Hänen piti ampua minut.