Joonas ja Niko: Kielletty rakkaus

Luku. 58: Tapaturmia

Joonas

Herään sängystä yksin. Niko on ilmeisesti jo noussut. Alakerrasta kuuluu puheensorinaa. Nousen ja vedän hupparin päälle. Menen alakertaan, missä muut syövät aamupalaa ja juttelevat. "Joonas. Nousithan sä vihdoin!" Niko sanoo ja hymyilee. Hymyilen itsekin ja menen istumaan hänen viereensä. Hän pörröttää hiuksiani. Kaadan itselleni kahvia ja alan tekemään leipää pöydällä olevista tarvikkeista. Saan syötyä ja menen harjaamaan hampaita. Silloin Niko tulee myös kylpyhuoneeseen. "Tuutko mun kaa tonne metsään kävelylle ihan kahestaan?" hän kysyy. Nyökkään. Metsässä käveleminen on mukavaa. Ja Nikon seurassa se olisi vielä mukavampaa. Lähdimme siis kävelylle kun muut jäivät pelaamaan korttia terassille. Kävelimme hetken aikaa ja huomasin järven rannalla kiven. Menimme istumaan sille ja katselimme järveä, joka kimmelsi nätisti auringossa. Nautin siitä hetkestä. Olimme ihan kahdestaan. Ei ketään muuta kuin minä ja Niko. Pidimme toisiamme kädestä kiinni ja katselimme järveä. Outoa pelätä jotain noin kaunista. Mutta ulkonäkö voi pettää. Tuo järvi voi kätkeä syvyyksiinsä jotain kamalaa. Katselin sormusta sormessani. Se kimalsi auringossa. On vieläkin vaikea uskoa että menisin naimisiin Nikon kanssa muutaman viikon päästä. Olimme siellä hetken ja juttelimme kaikkea syvällistä. Kuten vaikkapa että mitä jos emme olisi koskaan tavanneet toisiamme? Missä olisimme nyt jos bändiä ei olisi emmekä tuntisi toisiamme? Lopulta lähdimme takaisin mökille. Jätkät olivat juuri saaneet korttipelin päätökseen. Olimme menossa terassille kun Niko kompastuu portaaseen ja kaatuu. Kaikki alkoivat nauramaan. Minäkin nauran vähän mutta lopetin äkkiä kun huomasin ettei tuo noussut ylös. "Hei lopettakaa sitä tais sattua oikeesti" sanon ja kaikki lopettavat nauramisen. "Rakas ootko kunnossa?" kysyn. Kuulin hiljaista niiskutusta. "Sattuko pahasti?" Aleksi kysyy huolestuneena. Niko yrittää nousta ylös mutta lysähtää takaisin maahan istumaan ja parahtaa tuskissaan. "Mihin sattuu kulta?" kysyn. "J-jalkaa-n" Niko sopertaa. Taisi sattua paljon koska hän ei päässyt ylös. Tommi tuli auttamaan minua ja nostimme Nikon istumaan terassin penkille. Aleksi juoksi sisään etsimään jotain kylmää. Tommi on onneksi käynyt ensiapukurssin joten hän tietää mitä pitää tehdä. Hän riisui Nikon kengän ja sukan ja tutki jalkaa. "Sattuuko jos teen näin?" hän kysyi ja käänsi jalkaa vähän. Niko irvisti ja nyökkäsi. Kyyneleet valuvat hänen poskilleen. "Ei oo hätää rakas" sanoin ja silitin hänen hiuksiaan rauhoittavasti. Aleksi palaa mukanaan jäinen pakastehernepussi. Tommi laittaa sen Nikon jalalle ja nostaa sitä ylös. Niko pyyhki kyyneleitä. Minähän sanoin että olemme tapaturma-alttein bändi ikinä. "Jos sä pystyt kävelee sillä jalalla ni ei pitäis olla vakavaa" Tommi sanoo. Niko yrittää uudestaan kävellä mutta kun hän yritti laskea painoa toiselle jalalle hän parahti taas ja meinasi kaatua. Otin hänet kiinni ja autoin takaisin istumaan. "Ei pysty. Sattuu liikaa" Niko sanoo. Tommi näytti mietteliäältä. "Sitten meidän kannattaa mennä päivystykseen. Se voi olla murtunut" hän sanoo. Niko näytti säikähtäneeltä. "Ei hätää mä oon sun kanssa" lohdutan. Kannoimme Nikon autoon ja Tommi lähti ajamaan kohti sairaalaa minun lohduttaessa Nikoa, jonka silmistä valui edelleen kyyneleitä. Jalka oli varmasti kipeä. Pidin jalan päällä edelleen kylmäpussia, ettei se turpoa liikaa ja ettei siihen sattuisi niin paljon.

---

Niko

Pääsimme sairaalan parkkipaikalle ja Joonas ja Tommi auttoivat minut ulos autosta ja taluttivat minut sisään. Selitimme tapahtuneen ja meille sanottiin, että pitäisi odottaa odotushuoneessa, koska asia ei ollut niin kiireellinen. Istuimme odotushuoneessa ja Joonas piti kylmäpussia jalkani päällä. Sattui kyllä ihan helvetisti. Onneksi ei ole keikkoja tulossa koska tällä jalalla ei kävellä moneen viikkoon. Vihdoin lääkäri kutsui minut sisään. Hän tutki jalkaani ja väänteli sitä vähän eri suuntiin. Se sattui jonkin verran. Sitten minut vietiin röntgeniin. Odotimme taas hetken. Sitten lääkäri tuli näyttämään kuvia. Nilkkani oli kuulemma murtunut. Mutta sitä ei onneksi tarvitse leikata. Jalkaan laitettiin kipsi ja sain vanhat kunnon kyynärsauvat. Niillä minä sitten kävelisin kuusi viikkoa. Kuusi vitun viikkoa. Kiva homma. No onneksi ei ole mitään tärkeää tulossa. Paitsi häät mutta uskon että jalka ehtii parantua ennen niitä. Lähdimme takaisin mökille. Ehkä vähän inhottavaa viettää loppuloma jalka paketissa mutta minkäs teet kun on niin kömpelö. Kun pääsimme takaisin mökille Aleksi juoksi halaamaan minua. Ihana miten huolehtivainen hän on. "Oothan sä varmasti kunnossa Niko?" hän kysyi. Nyökkäsin. "Jalkaa lukuunottamatta joo" sanoin ja naurahdin. "Mä pelästyin ku se sun kaatuminen näytti nii pahalta. Mut hyvä et oot kunnossa" Aleksi sanoo. Hymyilen. Ihanaa että minulla on tällaisia ystäviä, jotka pitävät minusta huolta. Olisin kirjaimellisesti jo kuollut jos minulla ei olisi näitä jätkiä ystävinä. Menin istumaan terassille ja nostin jalkani penkille lepuuttaakseni sitä. Se oli vielä vähän kipeä mutta ei enää yhtä paljon.