Joonas ja Niko: Kielletty rakkaus

Luku. 23: Vittu mikä idiootti

Niko

Heräsin Joonaksen huutoon. "EI JOEL EIII". Hetken päästä hän tuli makuuhuoneeseen jokin paperi ja Joelin sormus kädessään. Hän itki ja kyyneleet valuivat tämän poskia pitkin vuolaina. "Mitä on käyny?" kysyin. Joonas antoi lapun minulle. "Joel on poissa..." hän sanoi hiljaa. Luin lapun. Ei. Ei voi olla totta. Ei saa olla. Ei Joel ole voinut lähteä. Emmekä edes saa häneen yhteyttä koska hänen puhelimestaan on akku loppu. Joel voi olla jo ties kuinka kaukana täältä. Joonas tuli viereeni sänkyyn ja käpertyi syliini itkien lohduttomasti. Joel oli ollut Ollin lisäksi korvaamaton ystävä hänelle. He tekivät kaiken yhdessä. Heillä on sama syntymäpäivä. He olivat naapureita ennen kun Joonas muutti minun luokseni. Ja nyt Joel oli lähtenyt. "T-tän on pakko olla pahaa unta" Joonas nyyhkytti. Minä halasin häntä tiukasti. "Älä itke kulta. Joel palaa vielä. Mä lupaan" sanoin vaikka en itsekään uskonut että näemme häntä enää koskaan. "Mutta se s-sano että se halus paremman elämän" Joonas sanoi. Niinhän kirjeessä oli lukenut. Ja minuakin pelotti ajatus että Joel on yksin tuolla suuressa maailmassa. Kyllähän hän osaa englantia, mutta hänellä ei ole kunnolla rahaa ja mitä jos hän päätyy maahan, jossa ei käy eurot? Silloin hän ei voisi maksaa mitään eikä saisi ruokaa. Ellei hän vaihtaisi rahaa jossain. Mutta minä todella toivon, että tämä on joku Joelin vitun paska vitsi. Jos näin on niin kuristan hänestä paskat pihalle kun saan tämän käsiini.

---

Joel

No voi paska. Matkani tyssäsi nopeammin kuin ajattelin. Kello oli jotain kymmenen kun rahtilaiva oli saapunut Lontoon satamaan. Ja totta helvetissä minut oli löydetty täältä vaikka olin varma ettei kukaan löydä piiloani. Joku laivan työntekijä vei minut sitten kapteenin juttusille. Eikä hän tietenkään antanut minun jäädä vaikka kuinka tarjouduin tekemään vaikka töitä laivalla. Minut siis saatettiin ulos laivasta kaikkien kamojeni kanssa. Ja juuri kun luulin ettei paskemmaksi voi mennä niin näin poliisiauton satamassa minua vastassa. Silloin tiesin että olen helvetin kusessa. Ja nyt istun Lontoolaisen poliisiaseman kuulusteluhuoneessa odottamassa, että minua tullaan kuulustelemaan. Naputtelen jalallani lattiaa. Kaikki tavarani on takavarikoitu. Toivon että saan ne vielä takaisin. Silloin kaksi poliisia kävelee sisään. He istuvat minua vastapäätä. Toinen katselee jotain läppäriltään ja toinen katsoo minua tiukasti silmiin. Mahassani muljahtaa inhottavasti. Toinen poliisi nostaa katseensa läppäristä. "Joel Hokka?" hän kysyy. Kohotan kulmiani. Mistä helvetistä ne tietävät nimeni? Nyökkään kuitenkin. Sitten he kyselevät minulta kaikkea. Vastailen kaikkeen mahdollisimman todenmukaisesti ja toivon pääseväni pian hittoon täältä. Ilmeisesti kuulustelu on päättynyt sillä toinen poliisi nousee ylös, kävelee taakseni ja napsauttaa käsiraudat ranteisiini. "Follow me" hän käskee. Lähden kiltisti kävelemään hänen perässään kun toinen kävelee takanani ilmeisesti varmistaakseen etten yritä karata. Minut viedään pitkään käytävään, jossa on molemmin puolin rautaovia. Pysähdymme yhden oven eteen ja toinen poliisi avaa sen. Hän viittoo minut sisälle. Sitten hän irrottaa käsiraudat ja sulkee sellin oven. Kuulen lukon loksahtavan kiinni. Selli on melko kurjan näköinen. Siellä ei ollut muuta kuin muhkurainen sänky, vessanpönttö ja lavuaari. Menen makaamaan sängylle ja huokaisen syvään. Vittu miksi tämä meni näin perseelleen? Olisin ollut pian jo Amerikassa mutta minun piti mennä jäämään kiinni. Nyt minut aivan varmasti lähetetään takaisin Suomeen. Voi saatanan perkeleen vittu! Omat vaatteenikin oli otettu pois ja minulla oli päällä mustat verkkarit ja harmaa hieman liian iso collegepaita.

---

Olli

Olimme saaneet viestin Joonakselta. Joel on lähtenyt. Emme kumpikaan voineet uskoa sitä. Aleksi oli päässyt kotiin edellisenä päivänä. Nyt hän oli lukittautunut vessaan. Olin vähän huolissani. Menin koputtamaan vessan oveen. "Aleksi?" sanoin varovasti. Kukaan ei vastannut. "Avaa ovi rakas" sanoin. Mutta ovi ei auennut eikä kukaan vastannut. "Avaa ovi kiltti" sanoin ja koputin taas. Hitaasti oven lukko naksahti auki. Avasin oven. Aleksi istui vessan lattialla nojaten seinään. Hän piti käsiään polviensa ympärillä ja nojasi päätään niihin. Musta hiuspehko peitti tämän kasvot kokonaan. Menin istumaan tämän viereen ja vedin tämän halaukseen. "Mä tiedän että sä oot surullinen Joelin lähdön takia mut se on varmasti kunnossa tuolla jossain" sanoin. Aleksi ei vastannut. Hän nojasi päätään olkapäähäni. "Joel tulee vielä takas. Usko mua" sanoin ja silitin hellästi Aleksin niskahiuksia. Aleksi ei edelleenkään sanonut mitään. Sen sijaan kuulin hiljaista tuhinaa. Tuo pörröpää oli nukahtanut. Nostin hänet syliini ja kannoin sohvalle. Laitoin viltin hänen päälleen ja annoin pienen pusun tämän otsalle. Huomasin että Aleksin suupielet kääntyivät pieneen hymyyn. Hän on kyllä suloisin ihminen jonka olen nähnyt. Tunnen itseni onnekkaaksi kun olen saanut hänet elämääni.