Joonas ja Niko: Kielletty rakkaus

Luku. 28: Kosto

Ok tähän alkuun vaa et pikku timeskip ja öö tw tää on aika sillee raju luku. Ei herkille. Oon varottanu. XD

Niko

Joonas pääsee tänään sairaalasta kunhan hänet on tutkittu ja varmistettu että hän on kunnossa. Hän kuitenkin vakuutti pääsevänsä yksin kotiin. Se olikin itse asiassa hyvä asia, sillä minulla oli pari asiaa hoidettavana. Minusta oli ihanaa ajatella, että kun tulen kotiin, oma hattarapääni odottaa minua. Minusta oli ihmeellistä, että Joonas virkosi niin pian. Aivan kuin toiveeni olisi kuultu ja jokin ylempi voima olisi tuonut Joonaksen minulle takaisin. Kävelen kadulla matkalla asioille. Sormuskauppaan nimittäin. Aion kosia Joonasta. Meillä on kahden viikon päästä keikka Oulussa. Mutta se ei suinkaan ole jäähyväiskeikka. Ei. Aiomme palata sorvin ääreen. Blind Channel tulee tekemään eeppisen comebackin. Ja Joonas saa samalla kokea elämänsä yllätyksen. Katselen erilaisia sormuksia. Tiesin, että Joonas pitäisi siitä oli se millainen tahansa, mutta halusin sen olevan täydellinen. Timanttisormus ei sopisi Joonaksen tyyliin mutta tavallinen hopeanvärinen on liian tylsä. Perkele kun pitää olla niin hankalaa valita yksi sormus! Pitäisi myös huolehtia ettei Joonas vahingossakaan aavista mitään.

---

Joonas

Lääkäri tuli vielä tarkistamaan minut. Se oli sellainen ihan perus tarkastus mitä nyt yleensä tehdään. Mitattiin kuume, kuunneltiin sydäntä ja keuhkoja ja sitä rataa. Sitten sain lähteä. Sanoin vielä moikat Joelille, joka joutuu valitettavasti vielä jäämään. Täytyy vain toivoa, että hän pääsee kotiin ennen keikkaa. Kävelin ulos sairaalasta. Ulkona satoi vettä. Minulla ei ollut sateenvarjoa, joten yritin kävellä ripeästi. Kävelin kaupan ohi ja ajattelin, että voisin käydä siellä ostamassa herkkuja minulle ja Nikolle. Ostin kaupasta karkkipussin, sipsipussin, dippiä ja tietenkin muutaman bissen. Saatuani ostokset maksettua jatkoin matkaa kotiin. Rappukäytävässä minut valtasi outo tunne. Jokin on hullusti. Tunnen sen. Ääh. Mitä minä oikein hölmöilen. Kaikkihan on hyvin. Olemme taas yhdessä Nikon kanssa ja minua odottaisi ihana koti ilta rakkaan poikaystäväni kanssa. Pääsin asunnon ovelle. Silloin mahassani muljahti inhottavasti. Ovi oli auki. Toivoin todella että Niko oli vain jättänyt sen vahingossa auki. Menin sisään ja vein ostokset keittiöön. Olohuoneesta kuului ääniä. Silloin tiesin että joku oli asunnossa minun lisäkseni. Hiippailin olohuoneeseen sydän pamppaillen. Käteni hikosivat. Minua pelotti todella paljon. Tämä oli kuin suoraan pahimmasta painajaisestani. "Kuka siel on?" kysyn varovasti. Mitään ei tapahdu. Kukaan ei vastaa. "Hei mä tiiän et siel on joku! Tuu esiin!" sanon nyt vähän käskevämpään sävyyn. Silloin joku tarttuu minuun takaapäin ja vetää minut seinää vasten pitäen kättään suuni edessä. "Mhh, mhh" mumisen paniikissa ja yritän rimpuilla irti tuon jonkun otteesta. Minua alkoi ahdistaa. Yritin epätoivoisesti päästä irti. Tuo joku kuitenkin piti minusta niin tiukasti kiinni, että se ihan sattui. "Mhhh mhhhff" yritän saada jotain sanotuksi tämän sormien lomasta. "Tapaamme jälleen Joonas" pelottavan tuttu ääni kuiskaa. Sydämeni pomppaa kurkkuun. Lotta. "Mä annan sun nyt puhua...mutta jos sä huudat ni se on sun viimeinen teko. Onko selvä?" Lotta sanoo. En vastaa mitään. "Onko selvä?" Lotta sähähtää ja tiukentaa otettaan minusta jolloin inahdan kivusta ja nyökytän päätäni äkkiä. Lotta laskee kätensä suuni edestä. "M-mitä sä ha-haluat?" kysyn itku kurkussa. "Mä tulin suorittamaan mun koston loppuun. Ja tällä kertaa se sun niin ihana poikaystäväs ei ole täällä pelastamassa sua" Lotta sanoo. Alan hengittää raskaammin. Lotta on oikeassa. Tällä kertaa Niko ei ole auttamassa. "Miks sä teet tän mulle? Etkö sä voisi vaan jättää mua rauhaan?" kysyn. Lotta vääntää kättäni mikä sattuu ja saa minut kiljahtamaan. "AIJAIH" parahdan. "Sä ansaitset koston siitä mitä sä teit" Lotta sanoo. Sitten hän ottaa esiin taittoveitsen, napsauttaa sen auki ja laittaa sen kaulalleni samalla puristaen helvetin kovaa hieman kaulani alapuolelta toisella kädellään. Se sattui niin paljon, että kyyneleet vain valuivat silmistäni. "Viimeisiä sanoja?" Lotta kysyy. Minä vain itken. Tiedän, että tämä oli tässä. Enkä edes ehtinyt hyvästellä Nikoa kunnolla. "O-o-oo ki-kiltti ja ä-älä...AIHH" en saa lausetta loppuun kun Lotta tiukentaa otetta. En saa kunnolla happea. Kipu alkaa yltyä jo sietämättömäksi. "Pääs-tä....irti...ki-kiltti..." yritän anella Lottaa mutta hän vain tiukentaa otettaan. Toisella kädellään hän pitää veistä kiinni kaulassani. Ilmeisesti hän haluaa antaa minun kärsiä viimeisinä hetkinäni, koska ei tee mitään vielä. Minulla ei ole enää voimia taistella vastaan. En pysty enää rimpuilemaan. Puristin silmäni kiinni itkuisena. Nyt se on ohi. Mitään ei ole tehtävissä. "Kiltti pääs-tä mut...." nyyhkytän. Lotta ei kuuntele. "E-eikö me voitas puhua?" yritän ehdottaa. "EI OLE ENÄÄ MITÄÄN PUHUTTAVAA" Lotta tiuskaisee. Hän väänsi taas kättäni. "AIIAAIHH AAH" huudan. Tähänkö tämä nyt päättyy. Itken holtittomasti ja yritän anoa että Lotta päästää irti. Tunnen jo piston kaulallani. Kohta makaisin lattialla ja vetäisin viimeiset hengenvedot. Juuri silloin kuulin oven äänen. "MITÄ HELVETTIÄ TÄÄL TAPAHTUU?!" kuulen Nikon huutavan. Vielä ei kuitenkaan ole turvallista. Lottahan voi taas hyökätä Nikon kimppuun.