Joonas ja Niko: Kielletty rakkaus

Luku. 90: Kiitos kun olit totta hetken

*Timeskip Aleksin hautajaisia edeltävään päivään*

Joonas

Olen matkalla laitokselle tapaamaan Ollia. Aleksin hautajaiset olisivat jo huomenna. Niko voi onneksi jo paljon paremmin. Hän on vielä sairaalassa, koska häntä pitää tarkkailla niin kauan kun hänellä on kuumetta. Mutta lääkärin mukaan hän pääsee jo huomenna aamulla kotiin, koska hänellä on enää vähän lämpöä. Pääsen laitokselle ja minut ohjattiin Ollin huoneeseen. Kun ovi avattiin minua odotti järkyttävä näky. Olli makasi sängyllä. Hän oli kalpea ja todella surkean näköinen. En ollut tunnistaa häntä samaksi Olliksi. "Se on ollut tommonen siitä lähtien kun se tuotiin tänne. Häntä ahdistaa kaikki. Emme ole saaneet häntä liikkumaan mihinkään huoneestaan paitsi terapiaan. Yritämme parhaamme mutta keinot käyvät vähiin" hoitaja kertoi. Katsoin Ollia. Niin surullista nähdä miten huonossa kunnossa hän on. Hoitaja jätti meidät kahden. "Olli" sanoin hiljaa. Olli käänsi hitaasti katseensa minuun. Hänen silmänsä olivat turvonneet ja punaiset. "Joonas?" hän sopersi. Menin istumaan sängyn laidalle. "Miten sä voit?" kysyin vaikka tiesin jo vastauksen. Olli nousi istumaan. Hän avasi suunsa ja oli selvästi sanomassa jotain mutta painoi sitten päänsä. Vedin hänet halaukseen ja hän itki rintaani vasten. Silitin hänen selkäänsä. Olli raukka. "Onks sulla näin paha olla?" kysyin. Olli nyökkäsi. Siinä halatessani häntä tunsin, että hän oli laihtunut. Sairaalavaatteet roikkuivat hänen yllään. "Ootko sä yhtään saanu syötyä?" kysyin. "Vähän" Olli sanoo. "Miks et suostu poistuu sun huoneesta?" kysyn seuraavaksi. "En mä pysty. Haluun vaa olla yksin" Olli sanoo. Halaan häntä edelleen ja hän nojaa rintaani vasten. Tiedän että Olli tarvitsee tätä nyt. Silitän Ollin tukkaa rauhallisesti ja olen vain hiljaa. "Olli mä oon tässä. Sul ei oo mitää hätää. Mä oon sun tukena" kuiskasin. "Huominen tulee olee rankka päivä meille kaikille mut me selvitään" lisäsin. Ollin itku alkoi pikkuhiljaa laantua. Juuri silloin huoneen ovi aukeaa ja hoitaja tuli tuomaan Ollin ruokaa. Olli on saanut erikoisluvan syödä omassa huoneessa koska hän saisi muuten paniikkikohtauksen. Autoin Ollin istumaan pöydän ääreen. Ruokana oli kasvissosekeittoa. Sitä olisi ainakin helppo syödä. Olli otti lusikan käteensä ja otti pienen lusikallisen keittoa. Hän laittoi sen varovasti suuhunsa ja nielaisi. Hän joutui pitämään tauon. "Ihan rauhassa ei oo mikään kiire" sanoin. En tiennytkään että hänen tilanteensa on mennyt näin pahaksi. Tämä muistuttaa minua siitä kun itse jouduin osastolle. Se oli ollut juuri tällaista. Pelkkä ajatuskin sai ihon kanalihalle ja palan kurkkuun. Yritin kuitenkin olla Ollin tukena. Silitin hänen selkäänsä kun hän söi varovasti lusikallisen kerrallaan. Hän oli saanut jo muutaman lusikallisen keittoa syötyä kun hän yhtäkkiä laski lusikan kädestään ja painoi päänsä käsiinsä. "No, mikä tuli?" kysyin. "Mä en pysty tähän Joonas" Olli sanoo. "Heii shh kyllä sä pystyt. Sä autoit mua kun mulla oli vaikeeta joten nyt on mun vuoro auttaa sua" sanoin. Olli katsoi minua. "Mut Joonas..." hän aloitti. "Shh kaikki on hyvin" sanoin. Olli otti taas lusikan ja alkoi syömään. Lopulta monen tuskaisen minuutin ja lähellä olleen paniikkikohtauksen jälkeen Olli oli saanut syötyä. Toivottavasti hän saa luvan mennä Aleksin hautajaisiin. Hän masentuisi vielä pahemmin jos häntä ei päästetä sinne. Huominen tulee olemaan raskas päivä meille kaikille.

---

*Timeskip seuraava aamu*

Niko

Heräsin kun lääkäri tuli tekemään minulle tarkastusta. Voin jo todella paljon paremmin. Enää ei ole hengenahdistusta eikä kuumetta. Lääkäri kuunteli keuhkoja ja sydäntä ja mittasi kuumeen ja teki muita ihan perus juttuja. "Vaikuttaa hyvältä. Voimme kotiuttaa sinut. Määrään kuitenkin vielä antibiootit" hän sanoo. Nyökkään. Joonas tulisi hakemaan minut pian. Tämä päivä olisi raskain päivä pitkään aikaan. Pian Joonas jo tulikin. Vaihdoin omat vaatteeni päälle ja lähdimme apteekkiin hakemaan antibiootit. Sitten lähdimme kotiin valmistautumaan. Kotona menin makuuhuoneeseen ja sängylle istumaan. Siitä on aikaa kun olin viimeksi hautajaisissa mutta se on aina yhtä rankkaa. Tämä on varsinkin henkisesti raskasta koska Aleksi oli niin nuori ja hän oli yksi parhaista ystävistäni. Painoin pääni käsiini. Tunsin että joku istui viereeni ja silitti selkääni. Painoin pääni Joonaksen rintaa vasten ja kiedoin käteni hänen ympärilleen. "Shh mä oon tässä. Mä tiiän et tää on raskasta mut me selvitään tästä yhdessä" Joonas lohduttaa. Rauhoituin pian ja pyyhin kyyneleet. Puimme puvut päälle. Solmin kravattia peilin edessä ja kiroan kun se ei vain tahdo asettua. Joonas tulee auttamaan minua. Hänellä itsellään on rusetti kaulassa. Seuraavaksi oli hiusten vuoro. Kai ne olisi voinut laittaa ennen puvun laittamista mutta meni jo. Menin vessaan ja harjasin hiukseni ja aloin laittamaan niitä nutturalle. Laitoin niihin geeliä ja hiuslakkaa, jotta ne pysyisivät paremmin. Kun olin tyytyväinen, astuin ulos vessasta. "Miltä mä näytän?" kysyin Joonakselta. "Hyvältä rakas" hän sanoo ja tulee luokseni. Hän kiristää kravattiani ja antaa sitten pienen pusun huulilleni. Pian pitääkin jo alkaa lähtemään kohti kirkkoa.