Joonas ja Niko: Kielletty rakkaus

Luku. 56: Totuus

Olli

On kulunut pari viikkoa siitä, kun Aleksi sai diagnoosin. Hän on ollut paljon vaisumpi sen jälkeen ja hän on jättäytynyt pois baarireissuista. Jätkät ovat vähän ihmetelleet mutta muuten Aleksi on onnistunut salaamaan sairautensa melko hyvin. Hänen hiuksensa ovat jo alkaneet lähtemään. Istun sohvalla kun Aleksi on suihkussa. Päätän mennä katsomaan mikä hänellä kestää koska hän on ollut siellä jo puoli tuntia eikä suihkun ääntäkään kuulu enää. Menen kylpyhuoneeseen. Aleksi seisoo peilin edessä. Hän kääntyy minuun päin kun tulen sinne. Hänellä on kädessään hiuksia. Paljon hiuksia. Hänellä oli kyyneleet silmissä. Menin halaamaan häntä. Hän purskahtaa itkuun. "Shhh" sanoin ja silitin hänen selkäänsä. "M-mä en ha-haluu et m-mun hiukset läh-tee" Aleksi nyyhkyttää. "Mä tiiän. Mut sille ei voi mitään. Mut ne kasvaa kyllä takas" sanoin. Meillä on tänään taas treenit. Aleksi on jo rauhoittunut joten voimme alkaa lähtemään treeneihin. Aleksi ottaa eteisen hyllyltä mustan pipon ja laittaa sen päähän. "Et sä tartte pipoo. Ei kukaan huomaa sitä et sulta lähtee tukkaa" sanon. Mutta Aleksi ei suostu ottamaan pipoa pois. "Mä en tuu sinne treeneihin jos en saa laittaa tätä" hän sanoo. "No okei laita sitte" sanon. Lähdimme studiolle. Kun pääsimme ovelle, kuulimme sisältä epäilyttäviä ääniä. Avasin oven ja laitoin käden samantien Aleksin silmille. Joonas ja Niko ne siellä olivat panemassa kuin viimeistä päivää. "POJAT MITÄ AKTUAALISTA HEVON VITTUA?!" huusin. He lopettivat kuin seinään ja katsoivat meihin. Molempien naamat olivat tulipunaiset. Menemme Aleksin kanssa keittiöön, jotta nuo kaksi saavat pukeutua rauhassa. "Mun ei varmaa tarvi selittää sulle mitä tapahtu" totean Aleksille ja tämä pudisti päätään. Menemme takaisin treenihuoneeseen, jossa Joonas ja Niko istuvat sohvalla. Hetken on hiljaista. Sitten päätän avata suuni. "Miks helvetissä te panitte täällä?" kysyn. Nikon ja Joonaksen naamat ovat edelleen punaisia kuin paloauto. "Noku panetti..." Niko sanoo. "No ihan vitun sama. Tääl ei panna. Piste" sanoin. Pojat nyökkäsivät. Juuri silloin Tommi ja Joel tulevat. "Jaahas mitäs tääl on käyny" Tommi kysyy. Niko ja Joonas ovat hiljaa. "Me yllätettiin nää kaks panemasta tosta sohvalta" sanoin tyynesti. Joel ja Tommi katsovat Joonasta ja Nikoa. "Onko tää totta?" Joel kysyy huvittuneena. "No joo joo! Voidaanko mennä eteenpäin?" Joonas sanoo. Kaikki nyökkäävät ja aloitamme treenaamisen. Joonas ja Niko ovat yllättäen vaisumpia. Treenit menivät kuitenkin hyvin.

---

Aleksi

Laitan laitteitani kasaan. Suljen ensin läppärin ja irrotan piuhat siitä. Sitten sammutan loputkin laitteet ja laitan kaiken paikalleen. Yhtäkkiä huomaan Joonaksen katseen minussa. "No mitä?" kysyn. "Mietin vaa...miks sä käytät koko ajan tota pipoa. Ja miks sä oot niin vaisu nykyään ja jätät kaiken hauskan väliin?" Joonas kysyy. Ei helvetti. Mitä minä vastaan? "No...mä halusin kokeilla jotain uutta ja ei oo vaan huvittanu lähtee baariin" sanon. Joonas kuitenkin katsoo minua edelleen. Ei hän näytä uskovan. "Aleksi mä oon huolissani. Mä haluun vaa tietää et sulla on kaikki hyvin" hän sanoo. Pinnani alkaa kiristyä. Nyt kaikki muutkin katsovat minua. Minua alkaa ahdistaa. Paniikkikohtaus ei ole kaukana. Kaikki vain tuijottavat. Sitten menetin malttini. "JOS TE NIIN SAATANAN PALJON HALUATTE TIETÄÄ ETTÄ MIKÄ MULLA ON NIIN MULLA ON AIVOKASVAIN ENKÄ TIEDÄ TUUNKO SELVIÄMÄÄN JA OON KÄYNY LÄPI RANKKOJA HOITOJA JOTEN SEN TAKIA MULLA ON AINA HUONO OLO ENKÄ ENÄÄ MAISTA KUNNOLLA JA MIKÄ PAHINTA MUN HIUKSET LÄHTEE!!" huudan. Kaikki ovat aivan hiljaa. Kukaan ei uskalla sanoa mitään. Nyt minä sitten tein sen. Kerroin kaikille totuuden. Samalla tämä tuntuu vapauttavalta mutta samalla kadun tätä. Sitten ahdistus ottaa taas vallan. Pakko päästä pois täältä. Juoksen ulos studiosta ja paiskaan oven kiinni. Saan paniikkikohtauksen ja lyyhistyn rappusille istumaan. Kyyneleet valuvat vuolaasti ja muutenkin olo on aivan kamala. Tärisen ja tuntuu kuin voisin pyörtyä siihen paikkaan. Yritän tasata hengitystä epäonnistuen siinä kerta toisensa jälkeen. Tämä on pahin paniikkikohtaus, jonka olen koskaan saanut. Kuulen oven aukeavan takanani. "Aleksi?" joku kysyy. "Mee pois! Mä haluan olla nyt yksin" sanon. En välitä kuka se edes on. "Aleksi ei mitään hätää" se joku sanoo. Se on Olli. En käänny häneen päin. Pyyhin kyyneleitä. Olli kietoo kädet ympärilleni. "Shh hengitä. Se menee kohta ohi" hän kuiskaa. Sitten se vain purkautuu. Alan itkeä holtittomasti Ollin sylissä. Hän on vain hiljaa ja silittää selkääni.