Joonas ja Niko: Kielletty rakkaus

Luku. 39: Jälleennäkeminen

Niko

Makasin vain lattialla. Ei minulla ollut voimia enää. Olin vuotanut jonkin verran verta. Minulla oli sanoinkuvaamattoman huono olo. Silloin Lotta tuli taas huoneeseen. "Kiltti päästä mut pois" sopersin itku kurkussa. "Hmm....enpä taida" Lotta totesi. Aloin raivoissani riuhtoa ketjua, jolla minut oli kahlittu kunnes voimat loppuivat ja haukoin henkeä kyynelten valuessa vuolaasti silmistäni. "Jos sä haluat tappaa mut nii anna mennä! Mut anna kiltti Joonaksen olla" soperran. Lotta katsoo minuun muka säälivästi. "Voi kuule mä tappaisin sut siihen paikkaan ellei mulla olis suunnitelmaa mihin mä tarvin sua" hän sanoi. Kyllä minä tiedän mitä Lotta aikoo. "Oo niin kiltti ja jätä Joonas rauhaa" anelin aivan täysin voimattomana. Lotta pudisteli päätään ja potkaisi sitten minua mahaan. Parahdin tuskissani. Lotta oli potkaissut minua niin kovaa, että minulta lähti ilmat pihalle. Haukoin happea kun Lotta vain naurahti ja lähti taas.

---

Joonas

Pääsin lähtemään sairaalasta varhain seuraavana aamuna. Kävelin katua pitkin kun yhtäkkiä kuulen lähestyvän poliisiauton äänen. Katson taakseni. Poliisiauto lähestyy minua vilkut päällä ja sireenit ulvoen. Arvelen, että se vain kaasuttaa ohitseni, mutta yllätyksekseni se pysähtyy kohdalleni ja ikkuna liukuu alas. "Oletko sinä mahdollisesti Joonas Porko?" isokokoinen kalju poliisi kysyy. Nyökkään varovasti. Mitä on tekeillä? Vaikka tiedän, etten ole tehnyt mitään, seison siinä paska jäykkänä ja tunnen, kuinka kainaloni hikoavat niin, että paitaan varmasti ilmestyy hikiläntit. Polveni tutisivat hullun lailla. "Mitä asiaa teillä on?" kysyin yrittäen pitää ääneni vakaana. "Me tarvitsemme sinua yhteen juttuun. Tule kyytiin" poliisi sanoo. Ihmeissäni nousen auton kyytiin. Se lähtee melkein saman tien liikkeelle kun olen saanut vyön kiinni. Istun hiiren hiljaa kun ajamme johonkin. Olen hämilläni. Mitä on tekeillä? Onko tämä joku jekku? Lopulta auto pysähtyy. Minua kuitenkin käsketään pysyä autossa. Poliisit nousevat pois autosta jättäen minut istumaan yksin. Yritän kurkkia ulos ikkunasta. Näen tutun kerrostalon. Täällähän itse asuin.....Lotan kanssa. Nyt minä käsitän. Niko on tuolla jossain. Mutta miksi minut tuotiin tänne? Yksi poliisi palaa takaisin autolle. "Sä varmaan mietit miksi sä oot täällä. Sun tehtävä on hakea Niko sitten kun reitti on selvä" hän selitti. Minun? Miksi minun? "Ei huolta. Sä et oo yksin" hän sanoo. Ja Joel ja Tommi ilmaantuvat siihen. "Sori jos säikähdit. Mut oltiin varmoja että et muuten suostuis lähtee Lotan kämpälle" Tommi sanoi. Olin aivan sekaisin. Mitä ihmettä. "Entä se meidän suunnitelma?" ihmettelen. "Jouduttiin muuttaa suunnitelmaa, koska siinä tuli vähän mutkia matkaan" selitti puolestaan Joel. Nyökkään vain. "Mutta me tehään nyt näin: Me mennää nyt tiedustelemaan paikkoja tuonne ja yritämme selvittää missä Lotta on ja yritämme pidättää hänet. Teidän tehtävänne on huolehtia, että Niko saadaan turvallisesti ulos rakennuksesta" poliisi selitti suunnitelman. Kaikki nyökkäsivät. Sitten poliisit menivät sisälle taloon. Kului hetki. Minuutit matelivat hitaasti. Sitten näin mustaan huppariin pukeutuneen naisen juoksevan ulos rakennuksesta. Tunnistin hänet Lotaksi. Poliisi juoksi hänen peräänsä. Toinen poliisi tuli pian perässä ja viittoi meille kädellään. Reitti olisi selvä. Lähdin juoksemaan kohti kerrostaloa. Toivoin, että Niko on kunnossa. Pääsin sisään. "Niko!" huusin. Ei vastausta. "Niko! Joonas täällä! Mä tulin pelastamaan sut!" huusin. "Joonas..." kuulin heikon äänen. Se kuului vaimeana. "NIKO!! NIKOOO!!" huusin itku kurkussa. Haluan Nikon takaisin. Minulla on ollut liian ikävä häntä. Olen vain pelännyt menettäväni hänet. Menin aluksi asuntoon jossa olin itsekin asunut. "Niko!" huusin mutta en saanut vastausta. Niko ei siis ollut siellä. Sitten menin takaisin rappuun. "NIKOOO!!" huusin niin kovaa kuin pystyin. Juoksin portaat takaisin alas. "T-täällä" kuulin heikon äänen häkkivaraston suunnalta. Juoksin häkkivarastoon ja siellä, aivan perimmäisessä häkkivarastossa makasi Niko. Juoksin hänen luokseen. Riuhtaisin oven auki ja menin polvilleni Nikon viereen. Näky oli kamala. Niko oli aivan mustelmilla ja haavoilla. Etenkin hänen toinen käsivartensa oli viillelty pahasti ja koska haavoja ei tietenkään oltu puhdistettu, ne olivat tulehtuneet pahasti. Niko oli myös laihtunut, koska Lotta ei ollut antanut hänelle kunnolla ruokaa. Hänen suunsa oli kuiva, mistä päätellen hän ei ollut saanut myöskään juotua kunnolla. Hän oli enää juuri ja juuri tajuissaan. "Rakas" sain suustani ja otin Nikon syliini. Kuulin Nikon hiljaisen nyyhkytyksen. "Ei oo hätää mä oon nyt tässä" sopersin Nikon korvaan. Pidin tuota heikkoa poikaa sylissäni. Niko katsoi minua silmiin ja sitten hän sulki silmänsä ja hän muuttui veltoksi. "NIKO!!" huusin ja ravistin häntä. Hän ei herännyt. Lotta oli tehnyt hänelle kamalia asioita. Huomasin sähköpannan tämän kaulassa. Lotta oli kiduttanut häntä. Otin pannan pois. Löysin myös avaimen käsirautoihin. Lotta oli piilottanut sen aika huonosti. Painoin korvani Nikon rinnalle. Kuulin onneksi hänen sydämensä vaimean sykkeen. Nostin Nikon käsivarsilleni ja lähdin kantamaan häntä ulos. Ulkona vajosin polvilleni asfaltille Niko käsivarsillani. Puristin silmäni kiinni. Kyyneleet puskivat ulos silmistäni. Pidin velttoa ja heikkoa Nikoa syleilyssäni.