Joonas ja Niko: Kielletty rakkaus

Luku. 93: Tulessa

*Timeskip muutama kuukausi*

Olli

Aleksin kuolemasta tulee pian täyteen puoli vuotta. Tuntuu kuin se olisi tapahtunut vasta eilen. Osastojaksoni oli päättynyt muutama päivä sitten. Voin jo hieman paremmin. Ruoka on alkanut taas maistua ja halu satuttaa itseäni on vähentynyt. Joudun kuitenkin edelleen käymään juttelemassa psykiatrin kanssa säännöllisesti. Nyt olen matkalla hautausmaalle. Alkaa olla jo talvi. Maassa on vähän lunta. Aion viedä kynttilän Aleksin haudalle. Kävelen hautausmaan portista sisään. Pian saavun haudalle. Katselen hautakiveä. Siinä lukee:

KAUNISVESI

Aleksi Matias

1997-2021

Kyynel valuu poskelleni. Otan kynttilän esiin ja kaivan taskustani sytkärin. Sytytän kynttilän. Lasken sen haudalle kukkien viereen. Katselen sitä ja kyyneleet valuvat vuolaina poskilleni. "Aleksi mul on ihan kauhee ikävä sua" sanon värisevällä äänellä. Pyyhin kyyneleitä. Kuulen askelia takaani. Käännyn ympäri. Näen Joonaksen. Hän oli ilmeisesti myös tullut käymään haudalla. Joonas katsoi minua säälivästi ja levitti kätensä. Heittäydyin hänen syliinsä ja halasin häntä tiukasti itkien. "Shh Olli mä tiiän et sul on ikävä Aleksia" Joonas sanoi ja lohdutti. Jalat pettivät ja romahdin polvilleni maahan. Joonas laskeutui mukana. Hän rutisti minua tiukasti ja yritti parhaansa mukaan lohduttaa. "Olli ei Aleksi oo kokonaan poissa vaik se onki kuollu. Se kattoo sun perään tuolta ylhäältä" Joonas sanoi. Kyllä minä sen tiedän. Aleksi ei ole täällä enää mutta hän elää ikuisesti muistoissani. Jos minä joskus vielä perustan perheen jonkun kanssa, aion kertoa lapsilleni Aleksista. Mutta en ole valmis uuteen suhteeseen vielä. Tarvitsen aikaa. Minun pitää ensin saada itseni kuntoon ja sitten voin laittaa elämäni kuntoon. Minä vain itkin hysteerisesti Joonaksen sylissä tuon silittäessä selkääni. Juuri silloin pilvi siirtyy auringon edestä ja auringonsäde valaisi haudan. "Olli kato" Joonas sanoi. Irrottauduin hänestä ja katsoin taivaalle kuten hänkin. Yksi pilvi muistuttaa hieman sydäntä. Aivan kuin Aleksi olisi tullut sanomaan että kaikki on hyvin. Kyyneleet valuvat edelleen mutta huuleni kääntyivät hymyyn. Joonas hymyili myös. Sitten me katselimme yhdessä kuinka kynttilä palaa haudalla. Minua itketti vieläkin ja Joonas silitti olkapäätäni lohduttavasti.

---

Joonas

Silitin Ollin olkapäätä ja katsoin kynttilää Aleksin haudalla. Olli niiskutti vieläkin. Alkoi olla jo kylmä ja pimeä. Olisi varmaan aika lähteä jo. "Mä tulin autolla. Haluutko kyydin?" kysyin. Olli nyökkää. Autan hänet ylös ja lähdemme yhdessä kävelemään parkkipaikalle. Minä istuin kuskin puolelle ja Olli pelkääjän paikalle. Lähdin ajamaan. Oli täysin hiljaista. Sitten Olli avaa suunsa. "J-joonas..?" hän kysyy varovasti. "Mm" hymähdin vastaukseksi. "V-voinko mä tulla teille..? K-ku....musta tuntuu et en pärjää yksin...m-mä..." Olli sopersi mutta ei saanut lausetta loppuun vaan purskahti itkuun. "Heii shhh Olli. Heiii. Älä itke. Tottakai sä voit tulla meille. Kaikki on ihan hyvin" sanoin ja siirsin toisen käteni hänen olkapäälleen. Olli itki koko matkan minun ja Nikon luo. Parkkeeraan auton kerrostalon pihaan ja talutan itkevän Ollin sisään ja ylös asuntoon. Avasin oven ja päästin Ollin sisään. Hän riisui kengät ja takin ja meni sohvalle istumaan haudaten pään käsiinsä. Menin hänen viereensä ja vedin hänet halaukseen. Juuri silloin Niko ilmestyy olohuoneeseen. Hän oli ilmeisesti ollut vessassa. "Mikä Ollilla on?" hän kysyy ja tulee sohvalle istumaan. "Me käytiin Aleksin haudalla ja se oli Ollille liikaa" selitin. Olli ei tuntunut rauhoittuvan. Mikään ei tuntunut auttavan. "Olli hengitä syvään. Sul ei oo mitää hätää" Niko yritti rauhoitella häntä. Niko on meidän bändistä Tommin ja Aleksin lisäksi se rauhallisin, vaikka sitä ei heti uskoisi. Hän osaa auttaa jos joku saa paniikkikohtauksen tai jotain vastaavaa. Kerran meillä oli meet&greet ja yksi faneista sai paniikkikohtauksen. Niko ei suostunut lähtemään ennen kuin hän oli varmistanut että tuo fani oli kunnossa. Joel on myös saanut välillä ahdistuskohtauksia ja Niko on ollut hänen tukenaan. Nyt Niko yritti auttaa Ollia mutta se oli vaikeaa. Muutama tunti myöhemmin Olli oli viimein rauhoittunut. Hain hänelle vettä. Kun tulin takaisin, Niko piti Ollin molemmista käsistä kiinni ja auttoi tätä keskittymään hengittämään rauhassa. Annoin Ollille vesilasin. Hän joi varovasti. Hän tärisi vieläkin. Silitin hänen selkäänsä. "Tiedäthän sä Olli että me ollaan täällä sun tukena?" kysyin. Olli nyökkäsi. Hän oli jo ihan rauhallinen. Kello alkoi olla paljon joten laitoin Ollille pedin sohvalle ja annoin hänelle pyyhkeen jos hän haluaa käydä suihkussa. Olli kävi pesulla ja käpertyi sitten sohvalle eikä kulunut kauaakaan kun kuulin tasaista tuhinaa. "Hyvää yötä Olli" kuiskasin ennen kun sammutin valot olohuoneesta ja menin makuuhuoneeseen jossa Niko jo makasi sängyssä. Menin tuon viereen ja aloimme nukkua.