Joonas ja Niko: Kielletty rakkaus

Luku. 47: Et sä kuole

Niko

Olin saanut keittiön siivottua ja menin olohuoneeseen. Joel istui sohvalla ja selasi puhelintaan. Yhtäkkiä hänen poskilleen alkoi valua kyyneliä. "Joel, heii. Mikä tuli. Shh" sanoin ja menin hänen viereensä. Silitin hänen olkapäätään rauhallisesti. Joel ei sanonut mitään. Hän näytti puhelintaan. Tommi oli kommentoinut sydämen Joelin Instagram storyyn. Siis siihen missä hän laulaa. "Voi sua. Tuu tänne" sanoin ja vedin tuon halaukseen. "Sydänsurut sattuu. Ne sattuu helvetin paljon. Mä tiiän sen koska oon kokenu niitä enemmän kuin olisin halunnu" sanoin. Joel vain oli hiljaa ja nojasi olkapäähäni. Silitin hänen selkäänsä. "M-mulla on i-ikävä Tommia. M-mä haluun vaa et kaikki ois taas niinku ennenkin" Joel sopertaa hiljaa värisevällä äänellä. "Mä tiiän. Kyllä te varmaan saatte asiat sovittua kunhan ootte selvittäny ajatuksia vähän aikaa" sanoin. Mutta Joel pudisti päätään. "En mä jaksa uskoa et Tommi antais mulle enää anteeks" hän sanoi. Tiukensin halia. "Kyllä se antaa. Kyllä mäkin annoin anteeksi Joonakselle vaikka mä olin aluksi vihainen" sanoin. Joel niiskaisi. "J-joonas ei pe-pettäny su-a" hän änkytti yrittäen selkeästi pidätellä itkua samalla. "Oot oikeessa" myönsin. Halusin kuitenkin uskoa että Joel ja Tommi vielä voisivat sopia välinsä. Joel oli selkeästi saamassa taas ahdistuskohtauksen. "Shh hengitä mun kanssa samaan tahtiin. Sisään...ja ulos" sanoin. Hetken päästä Joel oli taas ihan rauhallinen. Nousin ylös ja hain Joelille lasin vettä. Hän joi sen tärisevin käsin. "Nonii, ota ihan rauhassa vaa. Kaikki on hyvin" sanon. Joel hengitti pari kertaa syvään. Hän pyyhki kasvojaan hupparin hihaan. "Haluisitko et laulan jotain. Jos se rauhoittais?" kysyin. Joel mietti hetken ja nyökkäsi sitten. Otan tuon blondin kainalooni kaverillisella tavalla.

" Oh brother, we'll go deeper than the ink
Beneath the skin of our tattoos
Though we don't share the same blood
You're my brother and I love you that's the truth. We're living different lives
Heaven only knows
If we'll make it back With all our fingers and our toes
5 years, 20 years, come back
It will always be the same.

If I was dying on my knees
You would be the one to rescue me
And if you were drowned at sea
I would give you my lungs so you could breathe.

I've got you brother-er-er-er
I've got you brother-er-er-er

And if we hit on troubled water
I'll be the one to keep you warm and safe
And we'll be carrying each other
Until we say goodbye on our dying day

Because I've got you brother-er-er-er
I've got you brother-er-er-er
I've got you brother-er-er-er
I've got you brother-er-er-er

If I was dying on my knees
You would be the one to rescue me
And if you were drowned at sea
I would give you my lungs so you could breathe
Oh oh oh oh oh oh oh oh oh oh
Oh oh oh oh oh oh oh oh oh oh
I've got you brother-er-er-er
I've got you brother-er-er-er"

Lauloin rauhallisesti. Joel nojasi minuun ja piti silmiään kiinni. "Kiitti Niko et oot siinä" hän kuiskasi. Hymyilin. "Mä oon aina täällä sua varten Joel. Aina" sanoin. Ja Joel hymyili.

---

Aleksi

Makasin sängyssä ja katselin sairaalan telkkarista jotain tylsää ohjelmaa. Sitten lääkäri tuli sisään. Hänellä oli totinen ilme kasvoillaan. Hän selitti että verikokeissa oli ollut jotain häikkää. Pelästyin. Onkohan se jotain vakavaa? Lääkäri piti hetken tauon. Hän osasi onneksi englantia. Hän sanoi, että minusta pitää ottaa magneettikuvat niin pian kuin suinkin. Ja niin minut vietiin magneettikuviin. Minua pelotti. Kuolenko minä? Onko minulla jokin sairaus joka vie hengen hitaasti mutta varmasti? Magneettikuvauksen jälkeen makasin huoneessani pidätellen kyyneleitä. Hoitaja tuli tuomaan ruokaa. Hän huomasi hätääntyneisyyteni ja sanoi että ei siellä välttämättä edes ole mitään ja että ei tarvitse olla huolissaan. Hetken päästä Olli tuli taas katsomaan minua. "Miten sä voit rakas?" hän kysyi. Se sai minut murtumaan. Painoin pääni käsiini ja aloin itkeä. "Aleksi! Mikä on? Onks sulla huono olo? Sattuuko johonkin?" Olli kysyi hätääntyneenä. Pudistelin päätäni. "Miks sä sitten itket rakas?" Olli kysyi laittaen käden olalleni. "Noku....m-mun verikokeissa o-oli jotai vialla ja s-sit mun piti mennä magneettikuviin j-ja nyt mua pelottaa e-et mä ku-kuolen" selitin haukkoen henkeä samalla. "Voi rakas ei oo mitään hätää. Et sä kuole. Se ei varmasti oo mitään vakavaa" hän yritti lohduttaa minua. Painauduin kiinni Olliin ja kiedoin kädet tämän ympärille. "Shh kaikki on hyvin" Olli kuiskasi. "M-mut mä en haluu k-kuolla" sopersin. "Shh sä et rakas kuole" Olli sanoi. "Ootko varma?" kysyin. "Joo oon"
Olli vastaa ja silittää tukkaani. Hymyilen vähän ja pyyhin kyyneleitä. Sitten lääkäri tuli sisään. Näin jo hänen ilmeestään ettei hänellä ole mitään kovin hyviä uutisia. Magneettikuvassa oli kuulemma näkynyt kasvain aivoissa. Aloin samantien itkemään. Kuolemanpelko iski minuun heti takaisin. Olli silitti selkääni. Lääkäri kertoi ettei ollut selvää onko kasvain hyvän-vai pahanlaatuinen. Minun pitää kuulemma mennä Suomessa tutkimuksiin. Sain paperin jossa lukee diagnoosi. Itkin vielä enemmän. Vaikka kasvain ei olisi pahanlaatuinen, se näytti kuvassa sen verran isolta että siitä on silti haittaa ja se pitäisi ehkä jopa leikata. Lääkäri jätti meidät kahdestaan sulattelemaan uutisia. Hyvä juttu on että pääsen huomenna pois sairaalasta. Sitten nautimme loppulomasta niin hyvin kuin voimme. En tiedä miten voisin enää nauttia kunnolla kun tiedän että minulla on jumalauta kasvain aivoissa. Kasvain, joka saattaa olla syöpä. Tuo kamala sairaus joka vei mennessään ystäväni muutama vuosi sitten. Tuo ajatus sai minut itkemään vielä enemmän. Olli yritti lohduttaa mutta kyllä minä huomasin että hän oli myös järkyttynyt. "Mä ha-haluaisin elää ainaki v-vielä Nikon ja Joonaksen häihin asti..." sanoin. "Älä nyt mee asioiden edelle. Ei se välttämättä oo s-s...no nii. Kyl sä selviät" Olli sanoo. Huomasin hänen poskellaan pienen kyyneleen. Hän pyyhkäisi sen nopeasti pois. "Elämä on niin vitun epäreilua!" parahdan ja alan itkeä lohduttomasti. Edes Olli ei pysty lohduttamaan minua kunnolla. Minä olen ehkä kuolemansairas. Miten tässä tilanteessa edes voi olla itkemättä?

---

Joonas

Tommin darra oli helpottanut jonkin verran. Nyt tämä istui sohvalla ja tuijotti ilmeettömänä tyhjyyteen. "Onko nälkä?" kysyin. Tommi pudisti päätään. "Kyllä sun jotain pitää syödä" sanoin. "No okei" Tommi myöntyi. Tein hänelle pari leipää. Hän söi ne kaikessa hiljaisuudessa. Ei sillä että hän muutenkaan kovin äänekäs olisi. Mutta Tommi on nyt ihan paskana. Minä näen sen hänestä. Minä tiedän millaisia ihmiset ovat kun kaikki ei ole hyvin. Tiedän myös miltä tuntuu rämpiä syvissä vesissä. Minulla oli pari vuotta sitten lievä masennus. Olin itsetuhoinen. Itkin joka ilta yksin sängyssä paskaa oloani. Yritin pitää kaiken sisälläni mutta lopulta päätin kertoa jätkille miten paha olo minulla henkisesti oli. Ja he auttoivat minua. Olen ikuisesti kiitollinen siitä. Kenties se syömishäiriökin oli seurausta masennuksesta. Pari vuotta sitten halusin ihan rehellisesti kuolla. Kuitenkin minulla on takanani vain yksi itsemurhayritys. Ja se oli se kun yritin hukuttautua. Mutta nyt voin onneksi henkisesti ja fyysisesti paljon paremmin. Mutta nyt Tommilla on selkeästi paha olla. Ja haluan auttaa häntä. En halua että hänen tilanteensa menee yhtä pahaksi kuin minun. Tiedän, että oma masennukseni meni pahaksi sen takia, että en kertonut kenellekään. Pidin kaiken pahan olon sisälläni. Mutta voin kokemuksesta sanoa että se ei auta vaan päinvastoin. En ole edes ainoa bändin jätkistä joka on kokenut masennuksen. Vuonna 2018 Niko oli masentunut. Hän olisi oikeasti tehnyt itsemurhan jos emme olisi huomanneet ajoissa ettei kaikki ole kunnossa. Pelkkä ajatuskin sattuu. Aion pitää huolen ettei Tommin tilanne mene masennuksen puolelle. Havahduin ajatuksista kuullessani itkua. Tommi itki. Voi raukkaa. "Älä itke Tommi. Kyllä kaikki järjestyy. Mä lupaan" sanoin ja halasin häntä. "M-miten yhtään mikään voi enää olla hyvin t-tässä elämässä k-kun mulla ei oo Joelia" Tommi nyyhkyttää. "Musta tuntu just tolta kun Niko oli kidnapattu mutta kaikki käänty hyvin. Usko mua. Kaikki tulee olemaan vielä hyvin" lohdutin. Annoin Tommin itkeä itseäni vasten, koska tiedän että kun saa itkeä ja huutaa paskan olon ulos, se helpottaa. "E-ei mun p-pitäny hajota tällee. A-anteeks Joonas" Tommi sai sanotuksi itkun seasta. "Shh kyllä sä saat itkeä. Ei siinä oo mitään hävettävää. Itkeminen on joskus ihan okei" sanoin. Ja Tommi itki niin paljon että kyyneleet vain tulvivat vuolaasti hänen silmistään. Välillä hän huusi ja välillä vain niiskutti hiljaa. "Mä haluun Joelin takas! Mä tarviin sitä!" Tommi huusi. "Shh mä tiiän. Kyllä kaikki palaa vielä ennalleen" sanoin. Lopulta Tommi rauhoittui. Annoin hänelle nenäliinan, johon hän voi pyyhkiä kyyneleensä. "Helpottiko ees vähän?" kysyin. "J-joo..." Tommi mutisi. "Jos sä pidät kaiken vaa sisällä niin se vaan pahentaa asiaa" sanoin. Tommi nyökyttelee päätään. "Mhh mua väsyttää" hän sanoo sitten ja haukottelee. "Sä voit mennä tonne makuuhuoneeseen nukkuu ni saat olla rauhassa" sanon. Tommi nousee ylös ja laahustaa makuuhuoneeseen. Menen hänen perässään. Kun kurkistan sisään, näen Tommin, joka nukkuu jo sikeästi. Hymyilen, sammutan valot ja suljen oven hiljaa.

---

Noni taas kesti vähän saada tää valmiiks ku ideat meinas loppua. Ja en oo vielä päättäny ihan täysin mitä Aleksille tulee käymään mut joo katotaan nyt. Toivottavasti tää luku ei ollu tylsä tai sekava. :3 Ja hyvää pääsiäistä tällee myöhässä. XD

Sanoja: 1485