Joonas ja Niko: Kielletty rakkaus

Luku. 21: Koditon luuseri

Aleksi

Joonas katsoi poispäin. Katsoin hänen käsivarttaan, joka oli täynnä arpia. Osa niistä näytti selvästi uudemmilta. Olin kyllä huomannut ettei Joonas ole ollut oma itsensä, mutta en tiennyt tästä. Toisaalta nyt kun tarkemmin miettii Joonas ei ole pitkiin aikoihin pukeutunut T-paitaan vaan hänellä on aina ollut huppari tai collegepaita. Ja jos hänellä on ollut T-paita, hän on pitänyt nahkatakkia tai farkkutakkia. "Ymmärrätkö sä nyt minkä takia mä en halua että sä satutat itteäs?" Joonas sanoi. Kuulin hänen äänestään, että hän pidätteli itkua. "Ymmärrän" vastasin. Joonas kääntyi takaisin minuun päin. Näin kyyneleet, jotka kimalsivat tämän silmissä. Joonas painoi päänsä ja pyyhki silmiään hihaansa. Minun kävi häntä sääliksi. "Mä oon käyny läpi tosi paljon ihan kamalia asioita enkä mä halua että sä tai kukaan muukaan joutus kokemaan samaa" hän selitti. Pidin edelleen tämän kädestä kiinni. "Mä tiedän Joonas. Mä yritän lopettaa. Mut yritä sä kans" sanoin. Joonas nyökkäsi ja nousi lähteäkseen. "Pitää mennä" hän sanoi ja lähti huoneesta.

---

Niko

Katselin telkkaria kunnes kuulin Joonaksen tulevan sisään. "Moi" huikkasin hänelle iloisesti. Mutta Joonas ei vastannut. Hän käveli olohuoneeseen ja istui sohvalle viereeni. Huomasin, että Joonas on itkenyt. "Hei, onko kaikki hyvin rakas?" kysyin ja laitoin käteni Joonaksen käsivarrelle. Joonas ei vastannut vaan alkoi itkeä. "Hei mikä on? Tuu tänne" sanoin ja vedin tämän halaukseen. Meni ainakin puoli tuntia, kun Joonas itki ja minä yritin saada hänet rauhoittumaan. Vihdoin ja viimein Joonas oli rauhoittunut sen verran, että kykeni puhumaan. "Onks jotain tapahtunu?" kysyin. Joonas niiskautti nenäänsä. "E-ei mä vaa p-pyysin Aleksia lopettamaan ton viiltelyn ettei sille käy niinku mulle. Ja sit ku muistelin sitä kaikkee minkä oon kokenu ni se kai vaa purkautu" Joonas selitti. Kyllä minä ymmärrän Joonasta. "Voi rakas" huokaisin ja halasin tätä taas. Olin jo irrottautumassa halauksesta mutta Joonas ei päästänyt irti. "Mitä nyt?" ihmettelin. "Mä haluan että sä oot siinä. Mä tarvin sun läheisyyttä just nyt" Joonas sanoi. Otimme paremman asennon siinä sohvalla. Minä pidin Joonasta kainalossa ja tämä piti käsiään ympärilläni. "Haluutko kattoo jotain telkkarista?" kysyin silittäen samalla Joonaksen hiuksia. "En, mulle riittää et sä oot siinä ja saan kuunnella sun hengitystä" tämä vastasi. Nyökkäsin ja sitten me vain olimme siinä. Joonas vuodatti aina välillä pari kyyneltä, mutta minä pyyhin ne pois. Oliko hänen oikeasti noin paha olla itsensä kanssa? Pitäisikö minun yrittää hankkia tälle apua? Tarkoitan siis ammattiapua. "Öh Joonas..." sanoin varovasti. Joonas käänsi katseensa minuun. "Mmhh" hän hymähti. "Mä kysyn nyt ihan tosissani, onko sulla kaikki hyvin? Mä en halua menettää sua joten mä haluun että sä kerrot jos sun on paha olla etkä tee mitään harkitsematonta ja jätä mua aattelee et en pystyny auttamaan sua" sanon. Kyynel valuu poskeani pitkin ajatellessani elämää ilman Joonasta. Joonas painoi päänsä rintaani vasten ja nyyhkytti. "Mä en.....mä en jaksa enää esittää Niko. Sun läsnäolo antaa mulle voimia mitä mulla ei muuten olis. Sen takia mä otin sen ampumisen niin raskaasti. Mä pelkäsin että joutuisin elää ilman sua. Enkä mä pystyis siihen. Siks ne unet ahdistaa mua. Sen takia mä pelkään Lottaa" Joonas sanoi ja takertui minuun tiukasti itkien yhä. "Joonas. Mä rakastan sua enkä mäkään halua elää ilman sua. Mä en halua nähdä sun nimeä hautakivessä ennen ku on oikeesti sun aika mennä. Mutta se ei oo nyt. Mutta mä toivon että en joudu näkemään sun lähtöä. Vaan että mäkin olisin jo lähteny siinä vaiheessa" sanoin. Sitten me molemmat itkimme siinä sylikkäin. En ole varmaan ikinä pitänyt kenestäkään näin kovaa kiinni. Kun joku on todella tärkeä sulle, sä pelkäät aina menettäväsi sen vaikka ei ole mitään syytä. Mutta minullahan oli syy pelätä menettäväni Joonaksen. Hän oli yrittänyt jo kerran lopettaa elämänsä ja joka päivä pelkään että hän tekee sen uudestaan. Ja onnistuu. Joka kerta kun Joonas menee vessaan jossain takaraivossa on pelko siitä, että löydän hänet kuolleena. "Mä rakastan sua ihan helvetisti Niko! Oonko mä sanonu sen tarpeeks monta kertaa!?" Joonas huusi itkien hysteerisesti. "Niin mäkin sua Joonas!" vastasin. Halasimme toisiamme yhä lujemmin. Juuri silloin puhelin soi. Minun oli pakko päästää irti Joonaksesta vastatakseni. Soittaja oli Joel. Mitä hän nyt haluaa. Meillä on herkkä hetki kesken. "No mitä?" sanoin puhelimeen yrittäen kuulostaa normaalilta. "No soittelin et oisitteko lähteny bisselle" Joel vastasi. Pyöräytän silmiä. "Jumalauta, Hokka. Mä oon halvaantunut vyötäröstä alaspäin ja jos me vedetään perseet ni miten helvetissä päästään kotiin?" sanoin puhelimeen vihaisemmin kuin oli tarkoitus. "No sori....mä vaan olisin kaivannut seuraa kun noh...haluun nollata pään. Mulla menee aika paskasti nyt. Ero tuli ja näin. Mutta meen sit yksin eikai *nielaisu* s-siinä sit" Joel sanoi ja löi luurin korvaan. Nyt kyllä kaduttaa että ärhentelin hänelle. Joonaskin alkoi rauhoittua. "Kuka soitti?" hän kysyi. "Hokka" vastasin. "No mitäs se?" Joonas ihmetteli. "Ois halunnu ryyppyseuraa. Se on vissiin aika paskana eron jälkeen" sanoin ja Joonas kohotti kulmiaan. "Ja sä olit tommonen mulkku sille" hän sanoi. "No enhän mä voinu tietää että sillä on oikeesti syy mennä juomaan" sanoin. Joonas katsoi minua silmiin noilla merensinisillä silmillään. "Nyt soitat sille ja pyydät anteeks" hän sanoi. Niin minä sitten soitin. "J-joel" kuului tämän vastaus. "Sori et käyttäydyin sillee. En tiennyt et oot just eronnut" sanoin. Puhelimesta kuului nenän niistämistä. "Joo ei mitää. *niiskaus* sori jos häiritsin sua" Joel sanoi. Minun kävi häntä sääliksi. "Et sä häirinny. Ja hei. Muista et me ollaan sun tukena" sanoin. Puhelimesta kuului taas niiskaus. "Kiitti. Mut mun pitää n-nyt mennä" Joel sanoi. Sitten lopetimme puhelun.

---

Joonas

Mietin vähän Joelia. Tämä oli juuri eronnut. "No mitä se sano?" kysyin Nikolta. "Eipä oikeastaan mitään. Kuulosti aika itkuiselta" tämä vastasi. "Raukka" sanoin ja Niko nyökkäili. "Mä taidan käydä viemässä roskat" sanoin ja nousin ylös. Niko vain nyökkäsi. Otin roskapussit keittiöstä ja vessasta ja lähdin. Päästyäni roskakatokselle otin avaimet taskustani avatakseni oven. Pysähdyin kuitenkin äkisti. Katoksesta kuului kolahdus. Oliko siellä joku muu viemässä roskia? Avasin oven ja menin sisään. Olin pudottaa roskapussit maahan. Aivan katoksen nurkassa, yhden roskiksen takana nukkui joku makuupussissa. Heitin ensin pussit roskiin ja menin sitten katsomaan, kuka siellä oli. Hätkähdin nähdessäni tutun blondin pojan. "Joel?!" huudahdin. Joel nousi istumaan edelleen kääriytyneenä makuupussiin. Hän selvästi tärisi kylmästä. "Joel mitä sä täällä nukut?" kysyin ja kyykistyin tämän viereen. "No e-ei mulla oo enää k-kotia" Joel sanoi. Sitten hän painoi päänsä ja näin kyyneleiden valuvan tämän poskia pitkin. "Miten niin ei ole?" kysyin. Joel niiskaisi. "M-mut heitettiin u-ulos" hän nyyhkytti. Hänellä oli makuupussin lisäksi matkalaukku ja reppu ilmeisesti täynnä hänen tavaroitaan. "Mut sähän jätit sen eikä toisinpäin. Mikä oikeus sillä muka on heittää sut ulos?" kysyin. "N-no se oli sitä mieltä että mä oon se joka lähtee" hän sanoi. Vedin Joelin halaukseen. "Mut miks sä tulit tänne etkä meidän luo?" kysyin sitten. Joel itki nojaten olkapäähäni. "No oli pimeetä ja sato vettä. Mun oli pakko päästä suojaan. Enkä mä tunnistanut tätä paikkaa" hän sai sanotuksi. Silitin tämän selkää. "Tuu mennään. En mä voi sua tänne jättää" sanoin. Sitten autoin Joelia keräämään tavaransa. Lähdimme yhdessä takaisin ylös. Olin laittanut oman takkini Joelin harteille lämmittääkseni tätä. Kun avasin oven ja tulimme sisään Niko näytti hämmentyneeltä. "Mitä sä täällä teet?" hän kysyi ihmeissään Joelilta. Joel purskahti taas itkuun. "Sen tyttöystävä heitti sen ulos. Sillä ei oo enää kotia. Mä löysin sen tuolta roskakatoksesta ihan kylmissään" selitin. Niko katsoi Joelia säälivästi. "Voi Joel. Miks et kertonu puhelimessa?" hän sanoi. Joel ei sanonut mitään. Autoin hänet istumaan Nikon viereen. Niko kietoi viltin hänen ympärilleen. Keitin kahvia ja annoin tälle ison kupin lämmintä kahvia. "Joel miks et kertonu et oot koditon? Kai sä tajuut et se ei tee kenellekään hyvää olla tuol kylmässä ilman ruokaa tai vettä?" Niko kysyi taas ja laittoi kätensä Joelin olalle "En halunnu huolestuttaa" Joel sanoi hiljaa. "Joel, vaikka Blind Channelia ei enää ole niin me ollaan perhe. Me pidetään huolta toisistamme" Niko sanoi ja halasi Joelia. Se sai Joelin taas itkemään. "Mä luulin et pärjäisin ja löytäisin jonkun paikan minne mennä mutta e-en löytäny" hän sanoi ja niisti nenänsä nenäliinaan, jonka olin hänelle antanut. "Sä olisit voinut vaa heti tulla tänne tai mennä vaikka Ollin tai Tommin luo" sanoin. Joel otti ison hörpyn kahvista. "Nokun en mä halunnu vaivata teitä" hän sanoi ja kääri vilttiä paremmin ympärilleen. "Et sä meitä vaivaa, Joel. Sä oot aina tervetullut tänne" Niko sanoi ja pörrötti Joelin hiuksia. Katsoin Joelin vaatteita. Hänellä oli vain T-paita, nahkatakki ja farkut. "Onks sulla yhtään lämpimämpiä vaatteita tuolla" kysyin Joelilta ja nyökkäsin tämän tavaroiden suuntaan. "K-kai siellä joku huppari on" Joel vastasi. Avasin Joelin matkalaukun ja löysin kuin löysinkin sieltä hupparin. Joel oli niin kylmissään ettei kyennyt pukemaan sitä itse joten autoin sen hänen päälleen. Joel oli ilmeisesti käynyt kaupassa, sillä hänen tavaroidensa joukossa oli muovipussi, jossa oli puolillaan oleva vesipullo ja banaaneja. "Ootko sä elänyt näillä tähän asti?" kysyin Joelilta. Tämä joi kahviaan ja yritti pysyä lämpimänä. "E-ei oo muuhun varaa" hän selitti. Olin ihmeissään. "Mihin sun kaikki rahat muka hävis?" kysyin. Joel oli hetken hiljaa. Näytti kun hän ei haluaisi vastata. "Mun luottokortti jäi mun vanhaan kotiin ja oli pakko kuolettaa se. Enkä mä voinu enää hommata uutta ku puhelimesta loppu akku just sen jälkeen ku olin lopettanu puhelun Nikon kanssa. Mul on kyl käteistä mut ei sillä pitkälle pötkitä pidemmän päälle" hän kertoi loppujen lopuksi. Sitten hän hautasi kasvonsa käsiinsä. "Mä oon koditon luuseri joka ei osannut pistää vastaan naiselle. Ja nyt mä oon vielä rahaton" hän nyyhkytti. Minä ja Niko katsoimme toisiamme. Meidän oli pakko auttaa Joelia.

---

Noni uus luku. Nopeemmin ku kukaan osas aavistaa. 😂 Mut joo en keksi muutakaan sanottavaa joten pakko graindaa ja mennää eteenpäin.

Sanoja: 1569