Joonas ja Niko: Kielletty rakkaus

Luku. 73: Olen pahoillani

*Timeskip 1kk*

Niko

On kulunut jo kuukausi siitä, kun Aleksi kertoi kieltäytyvänsä leikkauksesta ja Olli yritti itsemurhaa. Olli ei ole vieläkään herännyt koomasta ja Aleksi on ollut aika surkeana. Hän pääsi jo sairaalasta ja asuu nyt väliaikaisesti minun ja Joonaksen luona, koska hän ei pärjää yksin. Aleksin luona käy joka toinen päivä hoitaja, joka tarkistaa hänen kuntonsa ja muuta sellaista. En tiedä onko hänellä enää kauheasti aikaa jäljellä. Voi kunpa Olli heräisi ja pääsisi hyvästelemään hänet. Se vaikuttaa kuitenkin epätodennäköiseltä. Lääkärit sanoivat, että mitä enemmän aikaa kuluu sitä suuremmalla todennäköisyydellä Olli ei enää koskaan herää ja vaikka hän heräisi, hänellä menisi pitkään kuntoutua täysin ennalleen. Se on surullista. Aleksi on niin paskana, että hän ei jaksa enää huolehtia edes omasta terveydestään. Hän ei syö juurikaan ja nukkuu tuskin tuntiakaan öisin. Hän on laiha ja todella sairaan näköinen. Joka päivä hän haluaa vain mennä Ollin luo ja sitten hän viettää siellä monta tuntia. Joonas on myös ollut melko maassa mutta ei niin pahasti kuin Aleksi. Nytkin hän vain makaa sohvalla hiljaa. "Etkö nyt söis jotai?" Joonas kysyy. Aleksi pudistaa päätä. "Mitä väliä. Kuolen kuitenki" hän sanoo. "On sillä väliä Aleksi" sanon. Joonas hakee keittiöstä banaanin. "Syö nyt jooko" hän pyytää. Aleksi huokaisee ja ottaa banaanin. Hän katsoo sitä epäröiden. Sitten hän avaa sen ja puraisee siitä pienen palan. Lopulta hän sai syötyä sen kokonaan. Hän antoi kuoret Joonakselle ja tämä vei ne roskiin. "Mä en jaksa enää" Aleksi kuiskaa hiljaa ja näen kyyneleen joka valuu hänen poskeaan pitkin. Vedän hänet halaukseen jolloin hän alkaa itkemään kunnolla. "Shh mä tiiän. Mut kaikki järjestyy kyllä" sanon. "Miten mikään voi enää järjestyä ku Olli on koomassa eikä varmaa herää enää ikinä ja mä teen kuolemaa" Aleksi itkee. Tuo on kyllä hyvä pointti. "Aleksi, niin kauan kun ei olla sanottu että toivoa ei oo niin sitä on. Mitä jos tapahtuu ihme ja Olli herääki" yritän kuitenkin lohduttaa. Mutta Aleksi vain itkee. Joonas palaa keittiöstä ja hänkin tulee halaamaan Aleksia. Tuntia myöhemmin Aleksi on jo rauhoittunut. "Mä haluun Ollin luo" hän sanoo ja pyyhkii kyyneleitään. Lähdimme siis sairaalalle autolla. Pääsimme Ollin huoneeseen ja lääkäri oli juuri siellä tutkimassa Ollia. "Ai hei. Olin juuri tutkimassa miten Ollin tilanne on muuttunut mutta muutoksia ei valitettavasti ole tapahtunut. Olen pahoillani, mutta suosittelemme miettimään vakavasti hengityskoneiden pysäyttämistä" lääkäri sanoi. Aleksin silmät täyttyivät kyynelistä ja hänen alahuulensa värisi. "Eikö mitään oo enää tehtävissä?" Joonas kysyy ja pyyhkii hänkin kyyneleitä. Lääkäri pudistaa päätään. "On vielä mahdollista että hän herää, koska hänellä on vielä aivotoimintaa mutta todennäköisyys todella pieni" hän sanoi. Sitten hän lähti ja jätti meidät Ollin kanssa. "Aleksi, pitäskö vaan päästää Olli pois. Ei tää oo mitään elämää" Joonas sanoi. "Ei!" Aleksi sanoi. Hän piti Ollin kädestä kiinni. "Sen on pakko herätä vielä" hän sanoo. Joonas ja minä katsoimme toisiamme. "Rakas mä oon tässä. Oo niin kiltti äläkä jätä mua" Aleksi kuiskasi. Sitten hänen silmänsä laajenivat. "Kattokaa!" hän huudahti. Ollin silmistä valui jotain kyyneleiden tapaista. "Se itkee" Aleksi sanoi. "Se on varmaan vaa taas refleksi" Joonas sanoo. Se on varmaan totta, koska Olli ei osoita muita elonmerkkejä.

---

Tommi

Makoilen Joelin kanssa sohvalla. Tuo blondi nukkuu söpösti käpertyneenä kainalooni. Joelin uniongelmat ovat pahentuneet Ollin tilanteen takia ja hän on ollut taas tavallista väsyneempi. Toisaalta nyt kun bändi on sattuneista syistä tauolla, Joelilla on aikaa levätä ja saada itsensä kuntoon. Meiltä on toki pyydetty haastatteluja mutta olemme kieltäytyneet ja kommentoineet asiaa vain siten, että henkilökohtaisten syiden takia bändi on määrittelemättömällä tauolla. Paluusta ilmoitettaisiin kyllä. Etenkin Nikoa ja Joelia halutaan haastatella mutta tiedän, että ainakaan Joel ei ole siinä kunnossa että pystyisi antamaan yhtäkään sellaista. Ne ovat hänelle muutenkin stressaavia tilanteita. Silloin kuulen muminaa vierestäni. Joel alkaa heräillä. "Huomenta. Oliko hyvät päikkärit?" kysyin ja silitin hänen hiuksiaan. Joel haukottelee ja nyökkää. "Voi ku mä keksisin miten sä saisit unta paremmin" sanoin ja pörrötin hänen hiuksiaan. "Mä nukun tosi hyvin kunhan sä oot mun vieressä" hän kuiskasi ja kurottautui suutelemaan minua. Suutelemme hetken intohimoisesti. Yhtäkkiä tunnen kuinka housut alkavat kiristää. Joelkin ilmeisesti huomasi, koska hän virnisti ja lähti vetämään minua kohti makuuhuonetta. Hän kaatoi minut sängylle ja tuli päälleni ja alkoi suudella kaulaani. Huokaisin kun hän osui herkkään kohtaan. Joel repi paitani pois ja jatkoi suutelua edelleen rintaan ja siitä alemmas. Hän pysähtyi housujeni resorille ja alkoi avata vyöni solkea ahnaasti. Jotain taitaa panettaa ja paljon. Joel veti housuni pois. Hän ei kuitenkaan vielä ottanut boksereita pois vaan siirtyy takaisin suutelemaan minua. Laitan käteni Joelin niskalle ja tarraan kiinni hänen niskavilloistaan, kuitenkin sen verran hellästi etten satuta häntä. "Kokeillaanko semmosta että yrität olla mahdollisimman hiljaa?" Joel kuiskasi korvaani. Nyökkäsin vaikka tiedän sen olevan vaikeaa. Joel jatkoi kaulani suutelua. Tämä tulisi olemaan hauskaa.

---

Aleksi

Pidin Ollia kädestä. Nuo kyyneleet olivat varmaankin vain refleksi mutta haluan uskoa että Olli herää vielä. Hänen on pakko. Silitin Ollin päätä, johon oli jo kasvanut lyhyttä tukkaa. Toisin kuin minun. Minulle ei kasva hiuksia syöpähoitojen takia. Syytän itseäni tästä. Minun takiani Olli veti yliannostuksen. Hänelle vain tuli yksinkertaisesti niin paska olo siitä että kieltäydyin leikkauksesta. Kyyneleet valuvat poskilleni enkä vaivaudu pyyhkimään niitä pois. Tunnen käden olkapäälläni. "Aleksi hei. Eikö ois vaan parempi päästää irti? Sä kuulit mitä lääkäri sano. Olli ei enää herää. Ja vaikka se heräis ni sillä ois todennäköisesti pitkä kuntoutus edessä. Ei Olli haluais semmosta elämää. Se ei pystyis enää soittamaan bassoa, eli tehdä sitä mitä se rakastaa. Olli joutuis luultavasti istumaan koko loppuelämän pyörätuolissa ja se tarvis apua kaikessa. Mieti nyt. Haluaisitko säkään elää niin?" kuulin Nikon äänen. Aloin itkemään entistä enemmän. Ajatus siitä, että minun pitäisi luopua Ollista sattui enemmän kuin mikään. En sanonut sanaakaan. Itkin vain. Kuulin kuinka Joonas ja Niko puhuivat jotain. Sitten tunsin kuinka minut nostettiin ylös tuolilta. Yritin rimpuilla että pääsisin takaisin Ollin luo. "Aleksi, Aleksi nyt shhhh rauhotu" Niko sanoo ja taluttaa minut pois huoneesta. Menemme istumaan penkille. Itken hysteerisesti Nikon sylissä. Tuo yrittää rauhoitella minua. Mutta en minä pystynyt rauhoittumaan. Lopulta lääkäri ja hoitaja veivät minut johonkin huoneeseen makaamaan ja antoivat minulle rauhoittavia lääkkeitä. Se auttoi. Pikku hiljaa aloin olla rauhallinen. Mutta en voinut olla ajattelematta Ollia. Makasin vain hiljaa sairaalasängyllä, joka minulle oli laitettu. Joonas istui vieressäni ja silitti olkapäätäni. "Kaikki järjestyy" hän lohdutti. "Ei kai vittu mikään voi järjestyy enää ku Olli ei enää ikinä herää ja mä kuolen kohta" nyyhkytän. "Mut Aleksi. Olli odottaa sua sitte tuolla ylhäällä" Joonas sanoo. "Lopeta toi jeesustelu" sanoin tiukasti. Läpsäisin Joonaksen käden pois olkapäältäni. Joonas vetäisi kätensä pois ja katsoi minua säikähtäneenä. Silloin tajusin itsekin mitä juuri tein. "A-anteeks m-mä..." änkytän ja purskahdan itkuun. "Ei se mitää Aleksi. Et sä tarkottanu lyödä mua" Joonas sanoo ja vetää minut haliin. Silloin päässäni naksahti ja tajusin että mitä helvettiä olen mennyt tekemään. Miksi haluaisin kuolla? Mitä oikein ajattelin? "Joonas mä en haluu kuolla. Mä haluun sittenki sen leikkauksen" huutoitken tuon blondin olkapäätä vasten. "Shh varmasti sut voidaan vielä leikata ellei oo liian myöhäistä" Joonas sanoo. Juuri silloin lääkäri tuli luoksemme ilmeisesti katsomaan mikä tilanne täällä on. "Sun olis hyvä nyt vähän rauhoittua" lääkäri sanoi. "M-mä en haluu ku-kuolla" nyyhkytän. "Kai jotain on vielä tehtävissä? Aleksi muutti mielensä" Joonas sanoo. Lääkäri nyökkäsi. "Leikkaus on vielä mahdollinen. Jos jäät nyt tänne niin katsotaan milloin voimme leikata sinut" lääkäri sanoi. En pystynyt sanomaan mitään koska olin niin paskana. "Laitetaan lisää rauhoittavia ja hoitaja tuo sinulle sairaalavaatteet" lääkäri sanoi. Minä istuin puoliksi Joonaksen sylissä. Lääkäri poistui ja Niko tuli sisään. "Mitä tapahtuu?" hän kysyy. "Aleksi muutti mielensä" Joonas sanoo. "Ai siis..." Niko kysyy. Joonas nyökkää ja Niko tulee halaamaan minua. Hoitaja toi minulle vaatteet ja vaihdoin ne päälle. Sitten kävin makaamaan sängylle. Päätä särki sen itkemisen jälkeen. "Jos mä alunperinki oisin suostunu tähän ni Olli ei nyt makais tuolla.." kuiskasin murtuneella äänellä. "Aleksi älä syytä itteäs. Ollilla oli muutenki jo vähä vaikeeta" Niko lohduttaa. "Lepää nyt vaa äläkä ajattele Ollia" hän lisää. Vähän vaikeaa olla ajattelematta Ollia koska hän on tällä hetkellä ainoa asia joka mielessäni pyörii.

---

Noni uutta lukua pitkästä aikaa taas. ❤️ En oo ehtiny kirjottaa ku on ollu kiire taas koulun kaa ja tuli tos about viikko sitte täytettyä 17 XD Mut jos jaksatte nyt kiltisti oottaa uutta lukua nii siel on ehkä joku yllätys. 😏

Sanoja: 1348