Joonas ja Niko: Kielletty rakkaus

Luku. 45: Aivan rikki

Joel

Istun sohvalla ja itken. Mitä olen tehnyt? Isabella oli lähtenyt jonnekin. Ei minua kiinnosta mihin se saatanan kusipää meni. Hänen takiaan Tommi vihaa minua ja meidän suhteemme oli luultavasti tässä. Miksi edes suutelin naista? Minähän tykkään miehistä. En pysty lopettamaan itkemistä. Kyyneleet vain valuvat vuolaasti poskilleni ja edelleen leualle, josta ne tippuvat syliini ja rinnuksilleni. Rakastin Tommia enemmän kuin ketään koskaan. Ja rakastan edelleen. Mutta pilasin kaiken enkä usko että voin enää korjata tätä. Sydämeni oli särkynyt miljooniksi pieniksi paloiksi. Menin jääkaapille ja otin sieltä bissen. Avasin sen ja kaadoin sen kerralla kurkusta alas. Laitoin tölkin pöydälle. Sitten jalat vain pettivät ja romahdin keittiön lattialle itkemään. Taisin lopulta itkeä itseni uneen.

---

*Timeskip seuraavaan päivään*

Niko

Pakkailen kamoja kasaan. Olemme pian lähdössä takaisin Helsinkiin. Joonas on mennyt käymään vessassa. Hän on jo pakannut omat tavaransa. Ihmettelen mikä hänellä kestää koska hän on ollut siellä jo puoli tuntia. Päätän mennä kysymään jos hän olisi kohta valmis. Koputan vessan oveen. "Joonas? Tuuks kohta? Pitäs alkaa lähtemään" sanon. Ei vastausta. "Joonas?" kysyn uudelleen. Kuuntelen tarkemmin. Kuulostaa siltä, kuin joku itkisi. "Joonas avaa ovi jooko?" pyydän. Lukko aukeaa hitaasti. Avaan oven ja näen Joonaksen lattialla. Hän itkee ja hänen käsissään on viiltoja, jotka on luultavasti tehty verisellä partaterällä, joka on lattialla Joonaksen vieressä. "Joonas ei ei ei ei. Sä lupasit lopettaa ton!" huudahdan. Joonas alkaa itkeä kovempaa. "A-anteeks Niko. Anteeks et m-mä pilasin kaiken" hän nyyhkyttää. "Rakas et sä oo mitään pilannu" sanon ja laskeudun Joonaksen viereen laittaen käden tämän olalle. "M-mun takia sä et oo enää oo puheväleissä sun vanhempien kaa ja ja..." Joonas änkytti itkuisena. "Älä syytä ittees. Se ei ollu sun syytä" sanon ja halaan tuota. Joonas nyyhkytti olkapäätäni vasten. "Shh kaikki on hyvin" kuiskasin. Kun Joonas oli vähän rauhoittunut, aloin tutkia tämän käsivarsia. Ne olivat aivan veressä. "Joonas miksi?" kysyin. "Ei ollu muuta pääsyä pois siitä ahdistuksesta" Joonas sanoo. "Ei tää oo mikään ratkasu!" sanon vähän ehkä turhan vihaisen kuuloisesti. Joonas alkoi itkeä. "Shh anteeks ei ollu tarkotus huutaa tollee" sanoin ja halasin tuota taas. Sitten aloin puhdistaa haavoja. Pyyhin ensin veret pois. Se osoittautui kuitenkin hankalaksi, koska haavat vuosivat ja paljon. Sattumalta löysin sideharsoa ja desinfiointiainetta vessan kaapista. Aloin putsata haavoja. Joonas irvisti kivusta. Tiesin että tämä varmasti kirvelee paljon. Kun haavat oli puhdistettu laitoin molempien käsivarsien ympärille sidettä. "Onko sul näitä haavoja muualla?" kysyin vielä. Joonas nosti housujensa lahjetta. Nilkoissa oli viillot. "Rakas miks sä oot tehny näin itelles" parahdan ja katson Joonasta surullisesti. Sitten alan putsata myös nilkkoja Joonaksen niiskuttaessa. Pian olen saanut poikaystäväni kuntoon. Nostan hänet ylös lattialta. "Pystytkö sä kävelee?" kysyn. Joonas nyökkää mutta selvästi käveleminen silti sattuu jonkin verran. Haimme tavarat huoneestani ja lähdimme alakertaan. "Joko te nyt lähdette?" isä kysyy. "Joo" vastaan kylmästi. "Niko mä en oikeesti tarkottanu..." isä aloitti mutta keskeytin hänet. "Ihan sama. Mä en anna tätä näin helposti anteeks. Teidän takia Joonas viilteli taas vaikka oli jo lopettanu" sanon. Äiti ja isä katsovat meitä. "Herranjestas onhan Joonas kunnossa?" äiti huolehtii. Joonas nyökkää vaisusti. "Joo on se nyt. Mut mä löysin sen itkemästä vessasta ihan verisenä" sanon. En edes välitä siitä että äiti ja isä ja myös Nea ovat järkyttyneitä. Tai kyllä minä Neasta välitän. Menen halaamaan tyttöä. "Ei hätää. Joonaksella on nyt kaikki hyvin" kuiskaan ja silitän hänen selkäänsä hetken. Joonas tuli myös halaamaan häntä. Vanhempani en halunnut halata. Tiedän että se on tylyä ja typerää mutta olen edelleen vihainen ja minun mielestäni halaus on vähän niinkuin sopimista enkä ole valmis tekemään sovintoa. Sanoimme heipat Nealle ja vanhemmilleni ja lähdimme autolle. Istuin kuskin paikalle. Tällä kertaa minä ajan ensin. Huomasin, että Joonas värähti ja irvisti joka kerta kun hän joutui suoristamaan kätensä. "Sattuuko?" kysyn. "Vähä" Joonas vastaa. "No ne oli kyl aika syviä" totean. "Lupaa että et enää ikinä tee tota" lisään vielä. "Mä lupaan" Joonas sanoo. Loppumatkan Helsinkiin kuuntelemme vain musiikkia. Pääsemme vihdoin taas tuttuun kotipihaan. "Missäköhän kunnossa se Tommi on" Joonas miettii. "Varmaan aika paskana" sanon. Joonas nyökyttelee päätään sen merkiksi että hän on samaa mieltä. Menimme sisään rappukäytävään ja kävelimme portaat ylös asunnolle. Joonas avasi oven avaimellaan. "Tommi?" hän kysyi kun hän astui sisään. "Mmh" kuului epämääräinen murahdus. Tommi istui sohvalla. Hänen naamastaan näki että hän on itkenyt paljon. Joonas meni halaamaan häntä. "Tommi mä oon pahoillani" hän sanoi. "Mä voisin mennä kattoo missä kunnossa se Joel on nii olkaa te vaan täällä" sanoin. Joonas nyökkää ja Tommi on hiljaa. Menen eteiseen ja otan auton avaimet mukaani. Menen autolle ja istun kuskin paikalle. Käynnistän auton. Joelin ja Tommin asunto ei onneksi ole kaukana. Pääsen viisi minuuttia myöhemmin kerrostalon parkkipaikalle ja astun autosta ulos. Kävelen ripeästi rappukäytävän ovelle ja näppäilen tutun koodin, jolloin ovi aukeaa. Hipsin portaat ylös ja pysähdyn oven eteen, jossa lukee "Lalli". Soitan ovikelloa. Kukaan ei tule avaamaan. Minulla on vara-avain mukana juuri näitä tilanteita varten. Avaan oven ja astun sisään pimeään asuntoon. "Joel? Joeell! Ootko sä täällä?!" huudan ja katselen ympärilleni. Kukaan ei vastaa. Alan huolestua. Katson kaikki huoneet läpi. Kiinnitin huomiota siihen, että kämpässä tuoksuu hieman alkoholi. Viimeiseksi menen keittiöön. Ja siellä Joel makasi lattialla. Menin nopeasti tämän luo. "Joel! Joel herää!" huudan ja ravistelen Joelia. Ei mitään. Laitan sormet tämän kaulalle ja löydän onneksi pulssin. Joel ei kuitenkaan herää vaikka kuinka yritän herättää hänet. "Joel kiltti avaa silmät!" parahdan jo vähän paniikissa. Otin puhelimen taskusta ja olin jo näppäilemässä hätänumeron kun Joel alkaa liikkua. "Eih älä soitah" hän mutisee karhealla äänellä. Laitan puhelimen pois. "Joel luojan kiitos!" huudahdan. "Ootko sä kunnossa?" lisään Joelin noustessa istumaan pidellen päätään. "No niin kunnossa miten täs tilanteessa voi olla" hän vastaa. "Joel miks sä teit niin Tommille?" kysyn. Joel painaa päänsä. "Usko sä nyt edes et se oli vahinko. Ei mun pitäny.....mä... Isabella vaa tuli suutelemaan mua ja sit se vaa riistäyty käsistä" hän sopertaa hiljaa. "Tottakai mä uskon. Mä tiiän että sä et ois tehny niin tahallas" sanoin ja halaan Joelia. Joel alkoi itkeä. "Shh mä oon tässä. Itke vaan. Mä oon sun kanssa" sanon. Joel haukkoo henkeä nyyhkytyksen välissä. "Joel hengitä. Ihan rauhassa nyt" sanoin. Hengitin itse syvään ja toivoin että siitä olisi apua Joelille. "M-mua ahistaa ihan vitusti. Niko mä en pysty tähä. Saatana oon vaa liian väsyny tähän elämään" Joel itkee rintaani vasten. "Shh mä tiiän et susta tuntuu nyt tolta mut sä selviit kyllä. Oot selvinny pahemmastaki" sanon ja silitän hänen hiuksiaan. Joel ei saa vieläkään happea kunnolla. "Joel nyt hengitä vaan. Kaikki järjestyy" sanon. Ja tuo blondi painautui kiinni minuun ja alkoi itkeä ihan kunnolla. Kolme tuntia myöhemmin Joel oli nukahtanut nojaten minuun. Nostin pojan ylös ja kannoin hänet sohvalle. Sitten istuin tuon nukkuvan blondin viereen ja aloin ajankuluksi räplätä puhelinta.