Joonas ja Niko: Kielletty rakkaus

Luku. 96: Uni

Olli

Kävelen kohti Nikon ja Joonaksen asuntoa. Olin hetki sitten päässyt sairaalasta. Niko ja Joonas olivat sanoneet että saisin majailla heidän luonaan "niin kauan kuin tarvitsee". Olen siitä kiitollinen. Mielenterveys ei tällä hetkellä kestä menemistä omaan asuntooni. Pääsen tuttuun rappuun ja menen hissillä kolmanteen kerrokseen. Soitan ovikelloa. Kuluu hetki ja sitten unenpöpperöinen Joonas tulee avaamaan oven pelkissä boksereissa. Hänen ilmeensä kuitenkin kirkastuu kun hän näkee minut. "Olli! Tuu sisään!" poika sanoo ja siirtyy vähän jotta mahdun kävelemään sisälle. Otan kengät ja takin pois. "Mä nyt varmistan vielä et eihän tästä oo mitää vaivaa?" kysyn. En halua olla vaivaksi. Joonas pudistaa päätään. "Ei ollenkaan" hän sanoo ja hymyilee. Sitten hän menee pukemaan päälle. Nikokin oli ilmeisesti juuri noussut sillä hänen hiuksensa olivat sekaisin ja hän näytti siltä, että kahvi voisi tehdä terää. Päätin tehdä palveluksen ja menin keittiöön laittamaan kahvinkeittimen päälle. Pian nuo kaksi tulevat keittiöön ja kaadoin kaikille kupin kahvia. "Mikä olo sul on?" Joonas kysyy. "Iha ok. Mun pitää viel käydä kontrollissa viikon päästä" sanon. "Entä henkisesti?" Joonas kysyy. Olen hetken hiljaa. "En tiiä. Ehkä vähä parempi mut kyl silti ahistaa mennä omaan kotiin ku kaikki muistuttaa Aleksista" sanon. Joonas taputti minua olkapäälle. "Kyllä se siitä" hän lohduttaa.

---

Joel

Lääkäri oli juuri tullut tutkimaan minut. Jos kaikki olisi hyvin, minut voitaisiin siirtää pois teholta ja pääsisin Tommin luo. Lääkäri kuunteli sydäntä ja keuhkoja sekä otti verikokeen. "Keuhkot rahisee vielä vähän, mutta muuten kaikki vaikuttaisi olevan hyvin. Voi kuitenkin olla että tästä jää joitakin pysyviä oireita, kuten esimerkiksi se, että hengästyt helpommin" lääkäri sanoi. Olin vähän pelästynyt. "Tota...mä oon laulaja yhdessä bändissä kuten sä varmaan tiedät niin...tuleeko tää vaikuttamaan keikkoihin?" kysyin. "Kyllä se voi vähän vaikuttaa, mutta annamme sinulle lääkkeitä, joita voi sitten ottaa ja ei välttämättä hengästy niin nopeasti" lääkäri sanoi. Nyökkäsin vain. "Pääsenkö mä nyt Tommin luo?" kysyin sitten. Lääkäri nyökkäsi ja hymyili. Hetken päästä hoitaja tuli hakemaan minut. Minua työnnettiin sängyssä pitkin sairaalan käytäviä. Tuntui vähän tyhmältä. Pääsimme vihdoin huoneeseen, jossa Tommi oli. Hän oli juuri saanut aamupalan ja minullekin varmasti tuotaisiin pian jotain syötävää nyt kun ruokahalu on palannut. Tätä ennen olen saanut ravinnon lähinnä letkun kautta, koska olo oli niin huono, ettei mikään pysynyt sisällä. Minun sänkyni laitettiin Tommin viereen. Hoitaja sääti vielä jotain tipan kanssa ja sitten hän ilmoitti tuovansa minulle aamupalan pian ja poistui. "Rakas miten sä voit?" Tommi kysyy. "Ihan ok" sanoin. Silloin hoitaja tuli taas huoneeseen. Hän toi minulle aamupalan. Puuroa ja lasillinen omenamehua. Ei mikään paras aamupala mutta oli kauhea nälkä, koska olin ollut niin kauan syömättä. Tyhjensin lautasen alle viidessä minuutissa. Hoitajakin oli ihmeissään. Kukaan potilas ei kuulemma ollut koskaan syönyt niin hyvällä ruokahalulla.

---

Niko

Katsoimme jotain sarjaa ja söimme sipsejä. Tai siis minä ja Joonas söimme sipsejä. Olli ei suostunut ottamaan edes yhtä. Mutta hän on vasta paranemassa joten kyllä minä ymmärrän. Jossain kohtaa sarja alkoi käymään tylsäksi joten päätin mennä parvekkeelle röökille. En minä usein polta mutta nyt teki mieli. Olli ja Joonas jäivät vielä katsomaan telkkaria. Menin parvekkeelle ja sytytin tupakan. Nojasin kaiteeseen ja katselin autoja jotka menivät kaduilla vasemmalle ja oikealle. Vedin vielä muutamat sauhut ja sitten tumppasin tupakan ja laitoin sen lasipurkkiin, joka siellä oli niitä varten. Katsoin taivaalle. Oli pilvistä mutta silti melko kaunista. Aurinko alkoi jo laskea. Silmäni kostuivat vähän. En tiedä miksi. Ajattelin Aleksia. Olisipa hän vielä täällä. Ei tästä tule mitään ilman Aleksia. Meidän piti valloittaa maailma mutta en tiedä tulemmeko me koskaan tekemään sitä. Huomasin että kyyneleet olivat valuneet poskilleni.