Joonas ja Niko: Kielletty rakkaus

Luku. 99: Tähdenlento

Tommi

Olimme saapuneet hetki sitten minun ja Joelin kämpälle. Olimme ilmoittaneet Ollille, että Joonas on täällä ja Niko on sairaalassa mutta kaikki on kunnossa, ettei hän huolestu. Olli ei ole vieläkään pystynyt palaamaan omaan kotiin. Olemme luvanneet että autamme häntä jossain vaiheessa siivoamaan Aleksin tavarat varastoon jotta Olli voi aloittaa taas normaalin elämän. Joonas oli nukahtanut sohvalle. Ehkä hänen on parempi jäädä tänne yöksi. Sairaalan parkkipaikalla on onneksi lupa pitää autoa yön yli. Laitoin viltin Joonaksen päälle. Hän käänsi kylkeä ja jatkoi tyytyväisenä uniaan. Joel oli hävinnyt johonkin. Menin katsomaan mihin hän meni. Kun pääsin makuuhuoneeseen näin Joelin kyljellään sängyllä hupparin huppu päässä. "Joel?" kysyin. Joel pyyhki jotain kasvoiltaan ja kääntyi katsomaan minua. "Onks kaikki hyvin?" kysyin. Joel nyökkäsi. "Vähä vaa ahisti taas mut se meni jo ohi" hän sanoi. "Okei. Hyvä" sanoin ja halasin Joelia. "Ootko muistanu ottaa sun lääkkeet?" kysyin. Joel nyökkäsi. "Aina ne ei vaa auta" hän sanoo. Se on ihan totta. Hipsutin hänen hiuksiaan kun hän nojasi rintaani vasten. Kello alkoi olla jo paljon joten päätimme käydä pesulla ja mennä nukkumaan. Sammutin valot olohuoneesta. Sitten menin makuuhuoneeseen. Joel oli jo sängyssä. Menin hänen viereensä ja otin hänet kainaloon. "Ei tuu uni" Joel valitti. Tämä on jo tuttua meille. "Sulje vaa silmät. Kyl se siitä" sanoin. Silitin Joelin hiuksia rauhallisesti ja hyräilin hiljaa. Kului hetki mutta lopulta kuulin tuhinaa rintani päältä mikä merkitsi että Joel oli nukahtanut. Suljin silmäni ja nukahdin itsekin pian.

---

Joonas

Heräsin Joelin ja Tommin sohvalta. Minua väsytti. Olin nukkunut aika levottomasti Nikon takia. Hieroin silmiäni. Niko pääsee luultavasti tänään kotiin. Mutta se ei ole iloinen asia koska hän ei muista ketään meistä. Meidän pitäisi jotenkin saada hänen muistinsa palaamaan. Nousin ja laahustin vessaan. Huuhtelin naamani kylmällä vedellä ja katsoin itseäni peilistä. Naamani oli vähän turvoksissa. Johtuu varmaan siitä itkemisestä. Kun tulin vessasta, huomasin että Tommikin oli jo noussut ja hän oli kehittämässä kahvia. Joel ilmeisesti nukkuu vielä. "Mikä olo sul on?" Tommi kysyy. "Iha ok. Nukuin vaa aika huonosti" sanon ja Kaadan itselleni kahvia. "Monelta se Niko pääsee sielt sairaalasta?" Tommi kysyi sitten. "Joskus puolen päivän aikaan. Lääkärin pitää viel tutkia se" sanon. Tommi nyökkää. Hetken kuluttua makuuhuoneesta alkoi kuulua omituisia ääniä. Päätimme mennä katsomaan onko Joel herännyt. Menimme huoneeseen mutta Joel ei ollut hereillä. Hän vääntelehti ja mumisi ahdistuneen kuuloisesti. Tommi meni tämän viereen ja ravisti Joelia varovasti. "Joel, rakas. Herätys. Ei oo mitää hätää. Mä oon tässä" hän sanoi. Joel säpsähti hereille. Hän alkoi itkemään ja painautui Tommia vasten. "Shhh" Tommi kuiskasi ja silitti hänen hiuksiaan. "S-se oli hirveetä. Mä en pystyny liikkumaan ja joku tumma hahmo lähesty mua. Ja tuntu et joku istuu rinnan päällä enkä saanu kunnolla henkee" Joel nyyhkytti. "Shh Joel kulta rakas se oli varmaan unihalvaus. Ei oo mitää hätää enää. Kaikki on hyvin" Tommi lohdutti. Päätin jättää heidät kahdestaan ja mennä suihkuun. Ehkä tämä väsymyskin helpottaa kun käy virkistävässä suihkussa.

---

Joel

Itkin Tommin sylissä. En ole koskaan aikaisemmin saanut unihalvausta. Se oli ihan kamalaa. Tommi silitti päätäni ja lohdutti. Kyyneleet valuvat vuolaina ja kehoni vavahteli itkun voimasta. "Joel älä itke. Kaikki on hyvin" Tommi sanoi rauhallisesti ja hipsutti niskavillojani. Pikkuhiljaa olo alkaa helpottaa. Nojasin Tommiin ja annoin kyyneleiden valua. Tommi keinutti minua rauhallisesti ja silitteli hiuksiani. Se rauhoittaa minua. "Onks kaikki nyt hyvin muru?" Tommi kysyy. Nyökkään vain. Ei tee mieli puhua. Pyyhin kyyneleitä ja nousin ylös. Menin keittiöön ja kaadoin itselleni kupillisen kahvia. Istuin pöydän ääreen. "Otaks jotai syötävää?" Tommi kysyy. "Mm ei oo nälkä.." mutisen. "Joel sun pitää syödä jotain" Tommi sanoi. Hän otti blenderin ja laittoi sinne vähän jugurttia, maitoa ja pakastemustikoita ja sen sellaista. Sitten hän laittoi blenderin päälle. Kun smoothie oli valmista, hän kaatoi sitä lasiin ja asetti lasin eteeni. Katsoin Tommia. "Juo toi ees jos et mitää muuta saa alas. Kyl mä ymmärrän et aamusin ei aina välttämättä oo ruokahalua" hän sanoo. Otin lasin ja maistoin smoothieta vähän. Se oli herkullista. Join koko lasin tyhjäksi ja otin vielä lisääkin. Miten Tommi aina osaakin ratkaista ongelmani näin? Tommi ja Joonas lähtisivät kohta hakemaan Nikoa sairaalasta mutta minä en jaksa lähteä mukaan.

---

Tommi

Ajoin Joonaksen kanssa kohti sairaalaa. Sairaalalle ei ollut pitkä matka ja pian olimmekin jo perillä. Menimme sisään ja etsimme Nikon huoneen. Lääkäri oli juuri tutkimassa häntä. "Mikä tilanne?" Joonas kysyy. "Niko voidaan kotiuttaa mutta hänen vointiaan pitäisi nyt tarkkailla ja hän ei saisi olla yksin. Suosittelen että viette häntä paikkoihin jotka saattavat herättää muistoja ja yritätte muistutella hänelle asioita. Se saattaa nopeuttaa muistin palautumista" lääkäri sanoi. Niko vaihtoi sairaalavaatteet pois ja lähdimme autolle. Niko oli hieman ihmeissään mutta lähti kuitenkin mukaamme. Pääsimme minun ja Joelin kämpälle ja menimme sisään. "Tää on Joel. Muistatko? Se laulaa sun kanssa meidän bändissä" Joonas sanoo ja Niko katsoi Joelia. "Bändi?" hän kysyi. Joel nyökkäsi. "Joo, sen nimi on Blind Channel" hän sanoo. "En mä muista mitää" Niko sanoo. Minä ja Joonas katsoimme toisiamme. "Ei se mitää muru" Joonas sanoo ja silittää Nikon olkapäätä. "Ottasiks sä jotai ruokaa?" kysyin. Niko nyökkäsi. Päätin tehdä jotain helppoa ja nopeaa joten keitin nuudeleita. Laitoin ne neljään kulhoon ja vein olohuoneeseen. Söimme nuudeleita kaikkessa hiljaisuudessa. Katsoin Nikoa, joka mutusti omiaan sohvan nurkassa. Ihan ymmärrettävää. Mehän olemme käytännössä tuntemattomia hänelle, koska hän ei muista meitä. Syömisen jälkeen vein kulhot takaisin keittiöön.

---

Joonas

Päätin lähteä Nikon kanssa kävelylle. Veisin hänet paikkoihin jotka saattavat herättää muistoja kuten lääkäri neuvoi. Toivottavasti tämä auttaa. Haluan rakkaan aviomieheni takaisin. Kävelemme viileässä syysillassa. Lehdet ovat jo alkaneet putoilla puista. Talvi lähestyy päivä päivältä. Olemme hiljaa. Kumpikaan ei sano sanaakaan. Menemme siihen puistoon, jossa Niko otti ensimmäiset askeleensa ampumisen jälkeen. Istuimme penkille ja katsoimme melkein tyyntä merta. Otin Nikon kädestä kiinni ja hän käänsi katseensa minuun. "Sä et varmaa muista mut...sua ammuttiin ja sä loukkaannuit aika pahasti. Sä halvaannuit vyötäröstä alaspäin. Mut yhtenä päivänä sä nousit pyörätuolista ja sait otettua askeleen. Ja toisenki. Mä pidin susta kiinni mut silti. Se tapahtu täällä. Just tässä meren rannassa. Se oli ihme. Ja siinä sä nyt oot. Pystyt kävelee omilla jaloilla" sanoin. Niko vain kuunteli. Painoin pääni. "Mä vaan toivon samanlaista ihmettä nytkin. Mä haluun mun oman rakkaan Nikon takas...sen Nikon joka aina lohduttaa ku on paha olla. Joka anto hyvän yön suukon. Jota mä rakastin enemmän ku ketään. Ja rakastan edelleen" sanoin ja ääneni särkyi. Juuri silloin satuin vilkaisemaan taivaalle. Ei ollut kauhean pilvistä vaikka olikin jo syksy. Huomasin tähdenlennon. Nehän toteuttavat toiveita. Ja minähän olin juuri lausunut toiveen. Mutta yhtä hyvin se voi olla pelkkää satua eikä toiveeni koskaan toteudu. Kyynel vierähti poskelleni kun ajattelin sitä. Mitä jos Nikon muisti ei enää koskaan palaa? Hän ei enää koskaan muistaisi minua eikä mitään kokemaamme. Pyyhin kyyneleitä, joita valui koko ajan enemmän. Silloin tunsin käden olkapäälläni. "Älä itke" Niko sanoo. Tuo oli niin tuttu ja lohduttava lause mutta samalla se itketti yhä vain enemmän. Itkin kuin pieni lapsi. Kyyneleet vain tippuivat syliini. Niko näytti selkeästi neuvottomalta. Hän ei osannut lohduttaa minua koska eihän hän muistanut kuka minä olin. Hän vain silitti selkääni ja yritti lohduttaa. Lopulta sain itseni koottua. Pyyhin kyyneleet takin hihaan. "Onko jo parempi olo?" Niko kysyy. Nyökkäsin ja niiskaisin. Päätimme lähteä takaisin Joelin ja Tommin luo. Nousimme penkiltä ja lähdimme kävelemään pois meren rannasta. Juuri silloin Niko kompastui ja kaatui ja hänen päänsä iskeytyi penkin reunaan.

---

Vihdoin ja viimein sain tähän luvun valmiiks. Pahoittelut et kesti pitkään mut on ollu lukion kaa kiireitä ja muutenki ollu kaikkee muuta ni ei oo kerenny kirjottaa. Mut nyt sain motivaation takas. :)

Sanoja: 1227