Joonas ja Niko: Kielletty rakkaus

Luku. 54: Juustonaksuja

Aleksi

Odottelen parhaillani että lääkäri tulee aloittamaan ensimmäisen kemoterapian. Minulle siis tehdään sytostaattihoitoja sädehoidon lisäksi, jotta kasvainta saataisiin hoidettua mahdollisimman tehokkaasti. Minulle laitettaisiin kanyyli, josta menisi niitä lääkkeitä. Ensimmäisen kerran jälkeen ei pitäisi vielä tulla mitään, mutta tiedän, että siitä alkaisi tukemaan sivuvaikutuksia. Sitten lääkäri tuli. Hän veti hihani ylös. Minua hermostutti koska viiltoarvet näkyivät yhä. Lääkäri ei kuitenkaan kiinnittänyt huomiota niihin. Hän laittoi kyynärtaipeeseeni kanyylin ja sitten siteen sen ympärille, jotta se varmasti pysyy. "Hoito kestää noin tunnin. Sen jälkeen seuraamme vointiasi jonkin aikaa ja jos ei tule mitään ihmeellistä, voit mennä kotiin" lääkäri sanoi. Nyökkäsin vain. Olli ei ollut tullut mutta ei se haittaa. Kyllä minä pärjään. Hän on varmaan nukkumassa. Ihan hyvä, koska hän on viimeaikoina nukkunut melko huonosti. Katselin telkkaria kun tuo pelottava lääke meni letkua pitkin kehooni. Pystyn vielä salaamaan tämän sairauden mutta kun hiukseni lähtevät, se voi olla hankalaa.

*timeskip 1h*

Lääkäri tuli ottamaan kanyylin pois. Sitten minun piti odottaa vielä puoli tuntia. Minuutit matelivat hitaasti. Halusin jo kotiin Ollin luo. Viimein lääkäri tuli sanomaan että voin lähteä, mutta pitää tämän päivän ajan ottaa rauhallisesti. Vaihdoin omat vaatteeni takaisin ja lähdin kotiin. Sairaalalta ei onneksi ole pitkä matka. Pääsin rappuun ja olin menossa portaita, mutta muistin mitä lääkäri oli sanonut ja menin sittenkin hissillä. Avasin asunnon oven ja menin sisään. Valot olivat pois. Menin olohuoneeseen ja näin ehkä söpöimmän mutta samalla sydäntä särkevimmän näyn ikinä. Olli nukkui sikeästi sohvalla puristaen minun huppariani rintaansa vasten. Hymyilin tuolle. En raaskinut herättää häntä vielä, joten menin keittiöön tekemään jotain ruokaa.

---

Joonas

Oloni ei ollut enää niin huono. Pystyin jo nousemaan sohvalta. Kuume on laskenut mutta on se edelleen melko korkea. 37, 9 astetta. Mutta se on jo parempi kuin eilen. Olimme sopineet jätkien kanssa että pidämme treenit ylihuomenna nyt kun Aleksikin on päässyt sairaalasta. Uskon että olen jo silloin kunnossa. Kaikkialla aina sanotaan että kun on ollut kuumeessa niin pitää olla yksi oireeton päivä ennen kuin palaa normaaliin elämään. En halua, että minulle käy kuten Ollille, joka soitti keilan korkeassa kuumeessa ja joutui sairaalaan. Nyt siis vain kunnolla lepoa niin olen jo pian täysissä ruumiin ja sielun voimissa. Juuri silloin Niko tulee sisään. Hän oli lähtenyt käymään kaupassa ja tällä kertaa hän tuli takaisin. "Ihana nähdä et sä voit paremmin" hän sanoo hymyillen. Minäkin hymyilen. Olin menossa auttamaan Nikoa kauppakassin kanssa mutta hän sanoi etten saa rasittaa itseäni. Ei se kyllä olisi rasittanut minua yhtään mutta menin kuitenkin takaisin sohvalle. Avaan telkkarin ja sieltä tulee Simpsonit. Päädyn katsomaan niitä kun ei tule muutakaan mielenkiintoista. Tuijotan telkkaria ja vajoan ajatuksiini. Havahduin kun joku istuu viereeni ja laittaa käden olalleni. "Mikäs niissä Simpsoneissa on noin kiinnostavaa?" Niko kysyy. Hymyilen ja pussaan häntä poskelle, mutta Niko kääntääkin päätään ja huuleni osuvat hänen huulilleen. Alamme suudella intohimoisesti. Vetäydyn kuitenkin pian pois. "En haluu tartuttaa sua" sanon. Niko hymyilee. Hän poistuu hetkeksi keittiöön ja palaa pian mukanaan pussillinen juustonaksuja. "Miten sä muistit että mä rakastan juustonaksuja?" ihmettelen. "No sen automatkan jälkeen sitä ei voi oikeen unohtaa" Niko sanoi ja naurahti. Minäkin naurahdan.

---

Olli

Herään sohvalta. Minulla on edelleen Aleksin huppari. Olin näemmä nukahtanut halaten sitä. Sitten haistoin ruoan tuoksun. Aleksi on luultavasti tullut kotiin jo. Olisin halunnut olla hänen kanssaan kun hän saa ensimmäisen syöpähoidon mutta olin myöhästynyt. No, menen mukaan sitten seuraavalla kerralla. Nousen ylös ja jätän hupparin sohvalle. Menen keittiöön. Siellä tuo pörröpää hääräsi hellan ääressä. En nähnyt mitä hän teki mutta tuoksun perusteella munakasta. Hän ei huomannut minua koska oli niin keskittynyt ruoanlaittoon. Menin hänen taakseen ja kiedoin käteni tämän lantion ympärille. Painoin pusun tuon hiuksiin. "Hui saatana! Ai se olit vaa sä" tuo naurahtaa. Hymyilen ja menen keittämään kahvia. Aleksi siirtää munakkaat lautaselle. Ei ole oikeastaan nälkä. En osaa sanoa miksi. Yleensä minulla on aamulla sudennälkä. Katselen kun hän laittaa lautaset pöytään. Menen istumaan kahvikupin kanssa. Aleksi ottaa myös kahvia ja istuu minua vastapäätä. Hän kiinnitti heti huomiota siihen, että en koskenutkaan munakkaaseen. "No? Etkö sä syö?" hän kysyy. "Mhh ei oo nälkä.." sanon. "Kyllä sun jotain pitää syödä Olli. Söit viimeks eilen päivällä" Aleksi sanoo. Katson poispäin. "Murehditko sä edelleen tätä mun sairautta?" hän kysyy. En vastaa mitään. En halua katsoa Aleksiin päin, koska alkaisin luultavasti itkemään. "Olli?" Aleksi kysyy. En vastaa vieläkään. Aleksi nousee ja tulee luokseni kietoen kätensä ympärilleni. "Heii, mä tiiän että tää on pelottavaa ja oot huolissas mutta jos sä murehdit sitä loputtomiin, sä unohdat kaiken muun mitä sun ympärillä tapahtuu. Ne hyvätkin asiat. Kuten se, että me ollaan onnellisessa suhteessa ja meillä on bändi, joka tulee vielä valloittamaan maailman" Aleksi sanoo. Muutama kyynel valuu taas silmistäni. Aleksi pyyhkii ne pois. Kuulen hänen niiskaisevan. Itkeekö hänkin nyt? Voi helvetti ei minun ollut tarkoitus saada häntä itkemään. "Mua pelottaa tää myös. Ihan helvetisti. Mut mä yritän olla ajattelematta syöpää ja yritän keskittyä kaikkeen muuhun" hän sanoi ja hänen äänensä särkyi. Nostin katseeni ja näin Aleksin, jonka kasvot olivat kyynelistä märät. Laitoin käden tämän poskelle ja pyyhin kyyneleitä peukalollani. "Älä rakas itke. Ei mun ollu tarkotus saada sua itkemään" sanoin ja halasin häntä. Rutistamme toisiamme ja itkemme hetken. Sitten irrottauduimme. "Oot oikeessa rakas. Ei mietitä sitä sairautta ja yritetään keskittyä muuhun" sanon Aleksille. Hän hymyilee. Alamme syödä melkein jäähtyneitä munakkaita.

---

Niko

Katselen Joonasta, joka syö juustonaksuja onnellisena. Hänellä taitaa olla niihin yhtä iso addiktio kuin minulla Titaniciin. Hänellä näyttää olevan jo paljon parempi olo. "Sä pääset varmaan treeneihin huomenna" sanoin ja pörrötin tämän tukkaa. Hän hymyili. "En malta oottaa kesäkuuta ja meidän häitä" hän sanoo. En minäkään malta odottaa että pääsen naimisiin maailman ihanimman ihmisen kanssa. Pussasin Joonasta poskelle. En halunnut suudella, koska se maistuu varmasti aivan juustonaksuilta. "Aiotko sä kutsua sun vanhemmat meidän häihin?" Joonas kysyy yllättäen. En tiennyt mitä vastaan. En ole vielä tehnyt sovintoa heidän kanssaan. Enkä tiedä olenko valmis vielä. Pelottaa että joudun jättämään heidät kutsumatta. En haluaisi olla niin sydämetön mutta en ole varma pystynkö näkemään heidät vielä. Nea saisi joka tapauksessa tulla. "Niko?" Joonas kysyy. "En mä tiiä. Toisaalta oon varmaan paska ihminen jos jätän ne kutsumatta. Ei sillä etten olis jo valmiiks.." sanon. Joonas halaa minua. "Niko kulta rakas et sä oo paska ihminen. Et todellakaan. Ja se on sun päätös kutsutko vai et, ei kenenkään muun" hän sanoo. Nojaan Joonaksen olkapäähän. En itke mutta haluan vain olla siinä. Joonas silittää hiuksiani. "Ja sun vanhemmat varmasti ymmärtää jos et kutsu niitä. Ne kuitenki teki sulle tosi väärin" hän lisää. En sano mitään. Olen vain siinä. "Tiedäthän Niko et mä rakastan sua ihan helvetisti ja meen sun kanssa naimisiin vaikka sitte koko maailma ois sitä vastaan" Joonas sanoi. Nyökkään. Joonas on aivan liian ihana. "Kiitti Joonas et oot siinä. Olisin varmaan nytki rypemässä itsesäälissä jos sua ei ois" sanon. Tunnen kuinka Joonas painaa suukon päälaelleni.

---

Joel

Pussailen Tommin kanssa intohimoisesti sohvalla. Kummallakaan ei ole haluja edetä pidemmälle mutta tämä suutelu on aivan ihanaa. Varsinkin Tommin kanssa. Kaikista ihmisistä joita olen koskaan suudellut Tommi on kaikista paras. Porkoa lukuunottamatta mutta se nyt oli kännissä ja läpällä. Ja Joonas on pakottanut minua sanomaan että hänen pusut ovat parhaita vaikka asia ei olisikaan niin. Hän sanoi että muuten hän ei enää ole kaverini eikä kutsu minua synttäreilleen. Kuulostaa vähän pikkulasten uhkauksilta mutta Joonas on Joonas. Sitäpaitsi Joonaksen synttäreillä saa aina vetää kunnon perseet joten niistä en halua jäädä paitsi missään nimessä. Ei sillä ettei voisi olla hauskaa ilman alkoholia. Minun ja Tommin on lopulta pakko lopettaa suutelu jotta saisimme happea. "Mä rakastan sua" sanoin. "Mäki sua" Tommi vastaa. Suutelemme vielä kerran. Katson Tommia jonka hiukset ovat sekaisin kaiken sen pussailun jäljiltä. Hänen huulensa olivat myös turvonneet. Hymyilen hänelle ja hän hymyilee takaisin. Minulla on taatusti maailman ihanin poikaystävä. Kaadan Tommin makaamaan sohvalle ja painan pääni tuon rintakehälle. Tommi vetää viltin päällemme. Sitten hän alkaa silittää hiuksiani. Tässä on niin ihanaa olla. Voi kunpa minun ei tarvitsisi lähteä tästä ikinä. "Paljon kello on?" kysyn unisesti. "Puol kahdeksan" Tommi vastaa. Voisimme siis käydä nukkumaan jos haluamme. Jaksaa ainakin herätä huomenna treeneihin. Tunnen kun minut nostetaan ylös. Kierrän käteni Tommin niskan taakse. Hetken päästä tunnen pehmeän sängyn allani. En jaksa ottaa vaatteita pois mutta Tommi auttaa ne pois päältäni. Sitten hän ilmeisesti riisuu itsekin. En tiedä koska pidän silmiä kiinni. Sitten tunnen kuinka hän tulee viereeni. Hän ottaa minut takaisin rintakehänsä päälle. Hän alkaa taas silitellä hiuksiani. Se rauhoittaa mukavasti. Kuuntelen Tommin tasaista hengitystä ja tunnen kuinka hänen rintakehänsä kohoilee. Äkkiä Tommin käsi pysähtyy. "Rakas miks sä-" alioitan mutta huomaan että hän nukkuu jo. Hymyilen ja painan pusun tuon poskelle. Sitten painan pääni takaisin tämän rintakehälle ja alan vaipua itsekin uneen.

---

Juuh täs nyt ois taas uus luku. Mä yritin kaikkeni et tästäki ei tulis itku luku ja onnistuin ehkä. XD Eikä mul oo mitää hajua mikä päivä, vuodenaika tai kuukausi täs on meneillää mut ei anneta sen haitata. :D

Sanoja: 1446