♡Blind Channel In The World ♡

Luku 114.

Helou taas tälleen kivan 2viikon tauon jälkeen, pahottelut siitä. Mulla on tosiaan nyt koeviikko ihanasti meneillään ja nytkään ei pitäis olla kirjottaas teille uutta osaa vaan lukemassa mantsaa:D Mutta viime osasta on kulunu jo ihan liikaa aikaa, joten olkaapa hyvä
———
POV: Joel
Saavuimme juuri Carlan kanssa takaisin kotiimme. Olimme koko matkan ihan hiljaa, vain autoni radiosta kuului hiljaista musiikkia. Olen todella huono puhumaan asioista, vaikka haluaisinkin. Välillä on vain parempi olla sanomatta yhtikäs mitään, koska onnistun aina jotenkin pahoittamaan jonkun mielen, vaikka en tarkoittaisikaan sitä.

Rysähdän väsyneenä sängylle kaikki ulkovaatteet vielä päälläni. Kengät tosin jätin suosiolla eteiseen, ettei lattia olisi kohta ihan kurassa. Ulkona oli nimittäin kaatosade ja normaalia kovempi tuuli. Saa nähdä tuleeko kohta joku myrsky. Toivottavasti ei.

Siirrän katseeni Carlaan, joka häärää keittiössä jotain. Nousen ylös sängystä ja riisun takkini pois, koska en sitäkään vielä ollut tehnyt. Kävelen eteiseen ja ripustan sen siististi naulakkoon. Yleensä heitän sen vain lattialle, lapsena heitin aina vaan kaiken lattialle, joten siitä on jäänyt niin sanotusti tapa minulle. Pitäisi varmaan alkaa muuttamaan näitä tapoja, koska olenhan minä jo 28-vuotias. Kävelen keittiöön ja menen Carlan luokse, joka ottaa tällä hetkellä jotakin lääkkeitä, jotka lääkäri määräsi hänelle. En oikein tiedä mitään näistä.

"Onks kaikki hyvin? Sattuuks mihinkään?", varmistan Carlalta, joka pitelee mahaansa. Hän kääntyy minua kohti ja pudistaa päätään. Kävelen tuon luokse ja halaan häntä. Silitän tuon selkää pienesti. Harmittaa, että hän sai kaikki nuo kivut. Ottaisin ne mielelläni itselleni, jos vaan voisin. Harmikseni se on kuitenkin mahdotonta. Irtaannun hetken päästä halista ja katson Carlan kauniisiin ruskeisiin silmiin ja hymyilen pienesti. Nappaan tuon syliini ja kävelen meidän tummanharmaalle olohuoneen sohvalle. Menen makaamaan sille Carla päälläni. Onnistun jotenkin saamaan vielä päällemme viltin. Silitän Carlan vatsaa hennosti, joka saa tuon rentoutumaan. Hän laittaa silmänsä kiinni ja nauttii vain tilanteesta. Tosin siitä on vaikea nauttia, mutta toivottavasti kivut vähän hellittäisivät. Ainakin tuntuisi siltä, jos yhtään osaan arvoida hänen käyttäytymisestää. Alan laulamaan hiljaa Carlan lempi biisejä. Kuulen hetken päästä tasaista tuhinaa. Hän nukahti. Hymähdän ja painan omatki silmäni kiinni ja yritän saada unen päästä kiinni.

POV: Olli
Herään Aleksin vierestä. Eiliset tapahtumat tuli muistiini katsoessani tuota mustahiuksista pörröpäätä. Hymyilen onnellisena ja silitän hänen pehmeitä hiuksiaan, jotka tuoksuvat ihan kirsikka shampoolta, jonka ostin hänelle Oulusta joltakin pienyrittäjältä, joka on hänen serkkunsa. Olen useasti tuonut Aleksille tuon tuotteita, koska hän haluaa tukea omaa sukulaistaan. Mielestäni se on suloista. Aleksi aina maksaa heti takaisin, vaikka se ei olisi välttämätöntä.

Minun pitäisi varmaan alkaa kohta miettiä muuttoa pysyvästi Helsinkiin, koska olen Oulussa todella harvoin nykyään. Vaikka se on minun kotikaupunkini, tarvitsen maiseman muutosta. Tai ei Helsinki nyt mikään maiseman muutos enää minulle ole.

Katseeni suuntaa Aleksin täyteläisiltä näyttäville huulille. Ensimmäinen aamu, kun voin sanoa virallisesti tuota söpöliiniä omaksi poikaystäväkseni. Tärkeä päivä luvassa. En pysty hillitsemään itseäni ja odottamaan, että Aleksikin heräisi. Yleensä minä olen se viimeinen lhäällä, mutta tänään asia on juurikin toisinpäin. Asetan huuleni Aleksin omille ja suutelen tuota hellästi. Hänen huulensa tuntuvat yön jälkeen kuivilta, mutta silti täydellisiltä.

Irtaannun suudelmasta, kun tunnen Aleksin hymyilevän hieman. Katson häneen kasvojaan kohti ja huomaan tuon raottavan kauniita taivaansinisiä silmiään. "Huomenta kaunokainen", kuiskaan tuon korvaan. "H-huomenta..", Aleksi vastaa minulle hieman käheällä aamuäänellään, mutta se silti kuulostaa täydelliseltä. Aleksi hymyilee minulle ja vetää muumipeittoa paremmin päälleen sen ollessa valahtunut yön aikana melkein kokonaan pois tuon päältään. Naurahdan Aleksin punastuessa, sillä tuon päällä on tällä hetkellä vain pelkät bokserit.

Nousen ylös sängystä ja nappaan maasta hupparin ja farkut. Puen ne päälleni ja tulen takaisin antamaan Aleksille pusun otsalle. "Mä meen viemää Rillan kävelylle ni saat rauhassa heräillä kauneus uniltas", hymyilen. Aleksi nyökkää minulle ja sulkee taas silmänsä. Ihme nukkuja, on varmaan ottanut minusta mallia yön aikana. Hymähdän ja lähden sitten pois makuuhuoneesta.

Huomaan Rillan makaavan Aleksin sohvalla ja menen lattialle tuon eteen polvilteni. Silitän hennosti Rillan turkkia, joka näyttää myös juuri heränneeltä. Hänessä ja Aleksissa on jokseenkin samaa näköä. Eikö sellainen sanonta ollutkin, että koira näyttää omistajaltaan. Pudistan huvittuneena päätäni ja nousen ylös lattiatasolta. Kipitän keittiöön ja otan kaapista vesilasin, jonka täytän raikkaalla kylmällä vedellä. Menen takaisin makuuhuoneeseen. Aleksi on ilmeisesti nukahtanut uudelleen. Lasken lasin hänen yöpöydälleen ja laitan tuon peiton paremmin. Lähden huoneesta samalla laittaen oven kiinni, jotta en häiritsisi häntä.

Menen takaisin keittiöön ja nostan maasta Rillan ruoka- ja vesikupin. Kaadan vesikupista vanhat vedet lavuaariin ja vaihdan tilalle heti uuden. Rilla tassuttelee keittiön ja alkaa heti juomaan ja odottamaan, että tuon kuppi täyttyisi hyviltä koiran raksuilta. Tai en minä tiedä onko ne hyviä, kun en ole niitä maistanut. Rillan mielestä ne ainakin ovat, kun niin nopeasti ne katoavat ja kuppiin jää enää tyhjä pohja. Avaan alakaapin ja nostan sieltä purkin, jossa Aleksi säilyttää Rillan aamuruokia. Otan mitan ja kaadan oikean määrän nappuloita Rillan kippoon. Aleksi on tarkkaan kirjoittanut kaiken ylös lapulle, joka on tällä hetkellä jääkaapin ovessa kiinni Rillan kuvasta tehdyllä magneetilla. Täytyyhän nyt ohjeet olla siltä varalta, että jos sattuisi jotain ja Aleksi ei pystyisi Rillaa ruokkimaan, niin joku sentään pystyisi ja noudattaisi perinteistä kaavaakin.

Lasken kupin maahan ja Rilla alkaa heti ahmimaan ruokaa suuhunsa. Katson keittiön ikkunasta ulos ja huomaan maassa olevan ensilunta. Hymyilen tyytyväisenä ja katson Rillaan, joka on saanut jo syötyä ja kerjää vieressäni lisää ruokaa. Kävelen eteiseen ja Laitan kengät jalkaani sekä takin päälle, koska ulkona on varmaankin aika kylmä. Laitan Rillalle takin päälle ja söpöt pinkit koirille tarkoitetut jalkineet, ettei tuon tassut jäädy. Laitan fleksin paikoilleen ja avaan ulko-oven. Raikas ilma täyttää keuhkoni heti ja lumi narskuu kivasti kengissä. Joulu alkaa kohta lähestymään, pitäisi varmaan miettiä lahjoja..